Sanin päiväkirja

tamma *Like the Never-Ending Sun P* "Sani" (VH12-035-0240)

connemaranponi, ruunivoikko (EE/Aa/nCr -- iti), 141cm
0v (10/12), s. 01.10.2012 Suomessa, n. 4kk=1a (4v 01.02.2014)
kenttäpainotteinen,
koulutetaan (tavoite ko. helppo A - re. 110cm - me. 100cm (CCI/CIC1) + ohjasajo)
Kasvattanut Tinúvel
 VRL-05594 / Peikonjoen tila

Omistaa Tinúvel
 VRL-05594 / Peikonjoen tila

Hoitaja: _Linda




"Sani on Peikonjoen oma kasvatti. Sanista toivotaan tulevaisuudessa tuntiratsun lisäksi myös kilpaponia kenttäratsastukseen."
Sani on utelias ja fiksu ponitamma, joka nauttii sille osoitetuista huomiosta, kuten rapsutuksista ja herkkupaloista.
Hoitaessa tosi utelias ja tulee aina ihan hoitajan kylkeen kiehnäämään, tutkimaan taskuja ja maistelemaan vaatteita. Kuopii lattiaa jos jokin ei miellytä tai jos kukaan ei tajua rapsuttaa pikkutammaa. Nostaa jalat aika hyvin, vaikka tasapaino voikin välillä olla hakusessa.
Taluttaessa ikäisekseen oikein asiallinen; ei rynni, pukittele tai muutenkaan yritä lähteä omille teilleen. Huonoiksi puoliksi voidaan laskea pikkutamman erittäin hidas eteneminen ja riimunnarun syöminen matkanvarrella.
★ Hoito-ohjeet
*Tarhaus*
- Vapaa pääsy pihattotarhaan ympäri vuorokauden muiden saman pihaton hevosten kanssa
- Toppaloimi jos -20o tai kylmempi
- Ei märkänä pihattoon syksyllä, talvella, keväällä
- Riimu pois tarhauksen ajaksi
*Hoitaminen*
- Hoidettava hoitokatoksessa, pesukarsinassa tai tallikäytävällä, jolloin kiinni molemmin puolin
- Taluteltava kuivaksi jos hikinen liikutuksen jälkeen
*Liikutus*
- Liikutetaan talutellen
- Irtohypytystä kentällä silloin tällöin
- Etujalkoihin jännesuojat liikutuksen ajaksi
- Heijastimet maastoon ainakin hämärillä keleillä

★ Kilpailukalenteri

Tutustumista perjantaina 15.3.2013

Ajoin autollani kohti Peikkojoen tilaa. Tänään tutustuisin uuteen hoitohevoseeni Saniin. Se on reilu vuoden ikäinen - mitä parhaimmassa koulutusiässä! Itselläni on omalla tallilla kaksi connemaratammaa ja yksi ori. Toukokuun alussa syntyisi kaksi varsaa... Niiden koulutusta pääsen opettelemaan hyvissä ajoin Sanin kanssa, Suvikin varmaan tykkäisi käydä täällä. Hän on kiinnostunut kovasti koulutuksesta, vaikka vasta tammikuun lopulla aloitti hevosharrastuksen. Suvi oli kuitenkin täysillä mukana esimerkiksi oman tallini toiminnassa. Hän hoiti yhtä hevostani, ja tarvittaessa auttoi niiden hoidossa, keillä ei vielä ollut hoitajaa. Oman hevosensa hoitajatehtävät hän luovutti siskolleen.

Saavuin Peikonjoen tilan parkkipaikalle ja hyppäsin ulos autosta. Todella hienon näköinen talkialue! Itselläni oli vaivainen maapohjainen pihattotalli - täällä oli talleja vaikka kuinka paljon... Onneksi toesin mistä löytäisin Sanin. Se olisi uudessa pihatossa tallialueen toisella puolen. Sitä en tiennyt, kummalla puolella, mutta löysin sen toisesta. - Moi, Sani, tarviitko vähän liikuntaa? kysäisin leikkimielellä kun Sani tuli tutkimaan minua. Se oli kiinnostunut kaikesta, mitä minulla oli. Laitoin sille riimun päähän ja talutin päätallin pesukarsinaan, jossa harjasin sen ja putsasin kaviot. Tein toimenpiteet nopeasti mutta rauhallisesti, ettei nuori varsa kyllästy. - Mennäänkö kävelemään, kysyin Sanilta. Lähdimme talsimaan päätallin vierestä tietä pitkin, ja päädyimme pellolle. Kello oli jo kuusi suurin piirtein, niin kaunis ilta-aurinko paistoi viimeistä loistettaan. Ihailimme aurinkoa pellolla kävellen, sillein hitaasti, kun en halunnut Sania perässäkään kiskoa. Mutta se oppisi vielä olemaan tarvittaessa nopea talutuksessakin.

Tallille palattuamme siirryimme kentälle juoksutukseen. Sani oli selkeästi koulutettu juoksuttamiseen - se osasi jo hyvin nostaa ravin ja laukan. Juoksutuspiiskan avulla opetin sen vaihtamaan suuntaa. Juoksutus sujui varsin hyvin mielestäni. Voisin kenties ensikerralla irtohyppyyttää Sania.

Pesukarsinassa vietimme pidemmän hetken toisimme tutustuen ja porkkanaa napostellen. Minulla oli kippo Sanin porkkanoita varten, ettei minun tarvitsisi kädestä antaa. Muuten hevonen oppii kerjäämään ja näykkimään.

Laskin Sanin muiden hevisten joukkoon pihattoon, ja lähdin tallille liikuttamaan loputkin hevoset.

Linda & Sani 1 HM
|| Tarina oli siksi lyhyt, että siihen tulee kuva:) Miten muuten, kommentoitko tarinoita? Kirjoittajasta on kiva kuulla kommenttia - niin tarinan sisällöstä kuin muutenkin. Mä tykkäisin kommenteista, varsinkin kun Sanista on vaikea tietää mitä se osaa ja milta se näyttää jne. (: ||

---
En yleensä kommentoi hoitotarinoita koska siihen ei liiemmin ole aikaa, mutta voin silloin tällöin yrittää heittää vähän jotain kommenttia. (: Sanin ulkonäöstä voin sanoa sen verran, että se on melkolailla kopio emästään Siepistä, ainoastaan sen päämerkki muistuttaa hieman aurinkoa. Ja jos jotain kysyttävää on, niin yksityisviestiä tai sähköpostia vaan rohkeasti tulemaan. (:

Irtohypytystä lauantaina 16.3.2013

- Mitä mietit? ysyin vieressäni istuvalta Suvilta. Kello ei ollut vielä puoltapäivääkään, joten pakkasta oli reippaasti. Olimme matkalla Peikonjoen tilalle Sania katsomaan. Suvi oli ihan omissa ajatuksissaan. - En mitään erityistä, hän sanoi minulle näyttäen salaavan jotain. Annoin asian olla - mitäs hänen mietteensä minulle kuuluu.

Tallin pihassa hyppäsimme ulos autosta ja lähdimme kohti uutta pihattoa. Sani tuli vastaan tutkimaan, ketä oikein tuli, ja antoi helposti kiinni.

Oli aurinkoinen keli ja linnut liversivät. Hanki kimalteli auringon paisteessa, ja häikäisi katsojaa. Onneksi kenttä on varjossa - muuten olisi vaikeaa tehdä mitään auringon paisteen vuoksi.

Talutimme Sanin päätallin pesuboksiin rupatellen tallini asioista. Mietimme millainen kesäleiri meitä odottaisi heinäkuussa - ja tuleeko sinne ketään. Joo, Suvi tulee tietysti Bellalla, Pampula Liljalla tai Vuokolla, mutta ei me kolmistaan mitään huippua leiriä saada. No, kyllä nuo ihmiset ehtii vielä mukaan, kesään on pitkä aika.

Ajattelin muutakin kuin tallini asioita. Ajattelin, että miten Sanin kouutus lähtee käyntiin, ja että tuleeko siitä kenttäratsua. Kunhan Sani kasvaa pari kolme vuotta, sen näkee.

Saavuimme päätallille ja kiinnitimme Sanin molemmin puolin boksin seiniin. Hain harjat ja aloimme harjata Sania - kukin omalta puoleltaan. Siksi harjaus sujui nopeaati, eikä pikkutamma ehtinyt kyllästyä. Sen sijaan se kiehnäsi koko ajan jommassa kummassa kiinni, ja tutki taskujamme herkkujen varalta. Oikein maisteli taskuja, ja muutakin mitä sai suuhunsa. Topakasti kuitenkin sanoimme sille ei, jotta se oppisi käyttäytymään oikein.
Otin pölyharjan käteeni ja aloin harjaamaan lyhyin, napakoin vedoin, niin että varmasti kaikki pöly lähtisi. Kun kumarruin vaihtamaan harjaa kumisukaan, Sani polkaisi lattiaa. - Ei, sanoin napakasti. - Se lopettaisi polkemisen, jos sitä rapsuttaisi, mutta koulutamne sen seisomaan nätisti paikoillaan, selitin Suville, joka kuunteli tarkkaavaisesti. Pyörittelin kumisukaa pitkin vaaleahkon ruskeaa karvapeitettä, josta lähti talvikarvaa oikein tuppoina pois. Jynssäsin Sania, kunnes se ei enää pölissyt niin kovasti. Yksin minulla olisi mennyt harjaamiseen toista tuntia, mutta meillä kahdestaan oli kulunut karvapeitteen siistimiseen vain puolisen tuntia.

Sanin jouhia oli kiva selvitellä, kun ne eivät kovin pitkät olleet. Niin ei ollut mitään mielettömiä takkuja, plussaahan se aina oli hoitajalle! Kavioiden putsauksen jätin Suville, ja itse hain varusteet.

Takaisin palattuani puimme juoksutusvälineet Sanille ylle - verryttelyksi ajattelin juoksuttaa sitä. Puin juoksutusvyön Sanin mahan ympäri, ja sitä kiristäessäni Sani näytti siltä, ettei oikein pitänyt toimituksesta. Mitään suurempaa pullistelua en kuitenkaan havainnut, mikä oli hyvä asia. Suitset, joita vissiin sanotaan kapsoniksi, sain melko helpolla Sanin päähän pienen porkkananpalan avustuksella. Apuohjat kiinnitin kuolainrenkaasta vyöhön, jotta tilanne muistuttaisi ratsastusta.

Kentällä Suvi oli ehtinyt koota esteradan - siinä oli toisella pitkällä sivulla jumppasarja, missä oli ekana kavaletti, sitten pieni ristikko, toinen, hieman isompi ristikko, pystyeste ja kahden laukka-askeleen päässä noin puolimetrinen okseri. Lyhyillä sivuilla oli pystyt ja toisella pitkällä sivulla sarja, jossa oli puolimetrinen pysty, kaksi laukka-askelta ja nelkytä senttinen okseri. Vähän ennen kulmaa oli vielä okseri. Ja kentällä oli yksi pysty sitä varten, että voin verryttelyn lopuksi hyppyyttää Sania liinassa. - Kasaappas vielä tuo aita tälle puolelle, ettei se pääse kujasta pois, sanoin Suville ja osoitin mitä tarkoitin. Oli hyvä, että kentässä oli korkeahkot aidat, kunhan Suvi kasaa toisen aidan esteiden tälle puolelle lopuista estetarvikkeista, on kuja valmis. - Ja hae itsellesikin juoksutusraippa, jatkoin vielä.

Kun Sani oli tarpeeksi kävellyt ympyrää molempiin suuntiin, laitoin sen tekemään tiiviimpään tahtiin suunnanvaihtoja. - Ravi, sanoin sen jälkeen. Sani nosti nätisti ravin, ja sitten harjoittelimme pysähdyksiä niin käynnistä kuin ravistakin, peruutusta, ravin nostoa pysähdyksestä... Kaikkea mitä vaan pystyttiin tekemään. Vaikka Sani ei välttämättä kaikkea osannut, niin selkeät käskyni saivat sen pian jyvälle asioista. - Hienoa, Sani, nosta laukka! Sani laukkasi oikein mielellään.

Laukastakin harjoiteltiin pysähdyksiä, ja askellajin vaihtoa esim. käynnistä laukkaan tai toisinpäin, myös ravin kautta. Suunnanvaihtoja, peruutuksia... Pidin Sanin koko ajan hereillä erilaisilla tehtävillä, ettei se oppisi laiskaksi. Pian Suvi saapuikin, ja siirryimme esteelle. Ensin pyysin ravia, ja Sani hyppäsi esteen ravilla. Muutaman hypyn jälkeen vaihdettiin suuntaa, ja laukassa tehtiin sama. Koetettiin käynnistäkin, että paikaltaan hyppäisi, ja sekin luonnistui lopulta. Se on sinänsä tärkeä taito, jos haluaa välttyä virhepisteiltä hevosen kieltäessä - kokoaa ohjat ja ponnistaa paikaltaan hyppyyn. Etenkin, jos on jo yksi kielto lasissa. - No niin, siirrytäämpäs kujan esteille. Sinä, Suvi, menet tuohon toiseen päätyyn, ja tehtäväsi on huolehtia, että Sani pysyy liikkeellä sillä puolikkaalla. Ja korjata esteet tarvittaessa, ohjeistin riisuessani Sanilta mahavyötä ja apuohjia.

Laskin Sanin kujaan. Sani teki ensimmäisenä pienen pukin, varmaan vain ilosta, kun pääsi hieman hyppäämään. Suljin “portin” kujaan, siis olin vain ottanut yhdestä esteestä puomin pois, jotta Sani pääsee kujaan. Otin juoksutusraipan käteeni, ja huitaisin sillä ilmaa Sanin takana, ja niin nuori connemaratamma lähti liikkeelle. Sen menoa oli kiva katsella, vaikka se ei ollut niin kivaa, kun piti koko ajan juosta, jotta varmistuisi, että sekin juoksee. Ensimmäisenä Sani saapui toiselle pystylle, mikä oli lyhyellä suoralla. Sitä ennen viuhtoisin taas ilmaa, ja Sani ponnisti kauniiseen, onnistuneeseen ja ilmavaan hyppyyn. Mutkasta sain juosta hieman hitaampaa, olinhan “sisäradalla”. Sitten kuitenkin piti taas juosta kovaa, kunnes jumppasarjan kavaletin ja ristikoiden jälkeen käännyin oikaistakseni kentän vastakkaisen pitkän sivun puoliväliin. Suvi ajoi Sania eteenpäin tuon toisen puolikkaan, siis jumppiksen loppuun, lyhyen sivun pystyn sekä sarjaesteen ekan osan. Toisella osalla vaihdoimme taas vuoroa, ja minä huolehdin okserista. Sittenhän rata alkoi uudelleen.

Sani hyppäsi esteet ehkä viisi kertaa jokaisen - se meni ravilla molempiin suuntiin ja laukalla vielä toiseen suuntaan. Käynnissäkin rataa kokeiltiin, mutta se ei mennyt yhtä hyvin. Sani nääs nosti nopeasti laukan, mutta jospa tuokin joskus onnistuisi. Apulaisenani toiminut Suvi kokosi esteet pois sillä välin, kun minä kävelytin Sania. Pesuboksissa viilensin sen jalat jot´ka olivat liikutuksen ajan olleet jännesuojien suojaamat, ja käärin pintelit sille. Kun veimme Sanin pihattoon, jätin seinälle lapun, että Sanilta voi pintelit ottaa yöksi pois. Noin, lappu on kiinnitetty, sitten siirryin “karsinapuolelle”, siis makuuhallin aidan viereen, ja Suvi ilmeisesti säpsähti, kun huomasi minun tulleen siihen.
- Onko sulla joku ongelma, kysyin kun huomasin kyynelten kimmeltävän Suvin punaisilla poskilla.
- Ei, Suvi vastasi hennosti. - Mulle vaan tulee Sani mieleen…, hän jatkoi.
- Kuka Sani?
- Edellinen koiramme, tai ei se ollut meidän. Kaksi vuotta sitten pappamme viimeinen oma kasvatti, siis viimeinen ajokoira, joka kantoi hänen kasvattajanimeään, tuli meille saattohoitoon kesäksi, koska pappa olisi muuten lopettanut sen. Sani täytti meillä ollessaan kunnioitettavat 12 vuotta. Kesä loppui, mutta Sani jäi meille. Se kuitenkin palellutti itsensä vuosi sitten, sanoi Suvi ja käänsi päänsä pois.
- Se sai kuitenkin mukavat viimeiset 9 kuukautta teillä, eikö vain? Ja oli jo sen aika lähteä. Nyt sinulla on nuori koira, joka jaksaa menoa, sanoin ja laskin käteni Suvin harteille.
- Niin, kaikki loppuu aikanaan, Suvi sanoi.

Vaikka Suvi olikin loppupäivän hiljainen ja hieman apea, piristyisi hän yön aikana ennalleen. Kaikki loppuu aikanaan, mutta vielä me kaikki joskus tavataan, eikö?

Linda & Sani 2 HM

--
Mukavan selkeästi kirjoitettu, kiva tarina. (: Jos jostain pitää huomauttaa, niin nuo juoksutustehtävät ovat vähän turhan haastavia tuon ikäiselle. Irtohypytyksessäkin pyri tähtäämään, että Sani ylittäisi kaikki esteet laukassa.

21.3.2013 Kevyempää liikuntaa

En laittanutkaan kuvaa aloitustarinaan, vaan erikseen



-----
Nätti kuva!