Tarun päiväkirja

Seisoin koulun jälkeen Peikkometsän pihassa. Harmaa hupparini tuntui uskomattoman lämpimältä, ja minun oli aivan pakko avata se, vaikka alla oli pelkkä hevoskuvainen T-paita, eikä lämpöasteita ollut kuin noin 9. Pitelin laukkuani toisessa kädessä. Siellä ei oikeastaan ollut muuta kuin ympäristötiedon luku-ja tehtäväkirjat sekä suurikokoinen ymräistötiedonvihko. Näitä tarvitsin huomisen kokeeseen, eli laukulla ei ollut mitään tekemistä tallin kanssa. Olin silti tullut suoraan koulusta Peikkometsään, jossa Taru ja Meri odottivat. En malttanut ensin käydä kotona.
Päätin mennä tarhoille moikkaamaan Meriä, ja lähteä sitten pihattoon katsomaan Tarua, ja tervehtimään tietysti muitakin sen kavereita siellä, eli Hannaa ja Selmaa. Meri näkyikin nyhtämästä ruohoa maasta lähellä aitaa.

"Meri! Moi! Kiva nähä, taas tänään", sanoin ja muistelin kun olin aamulla käynyt pikaisesti tutustumassa tammaan. Silittelin hoitsuani hetken, ja mietin, että ratsastaisin sitten ensi hoitokerralla. Moikkasin sen nopeasti ja raivasin katseeni pihatolle.
Pihatolle päästyäni näin tumman, arviolta noin 170-senttisen Nébuleusen, venäjäntyöhevostyyppisen Zhannan, jota arvioin 150-senttiseksi, ja näiden takana, hieman syrjempänä, hiukan aran näköisen suomenhevostamman, hyvin vaalean läsipään. Se nosti päänsä pystyyn ja katsoi minua.
"Taru?" sanoin ja varovasti astelin aidalle. Tamma ei perääntynyt, mutta jäykistyi hieman. Onneksi sen tutut olivat lähellä. Selma tuli itsestään aidalle. Silittelin sitä, mutta samalla ilmaisin Tarulle, että tämä hevonen ei ole mitä haen. Hannakin tuli, ja sai Tarun suostuteltua lähemmäs. Silitin hieman Hannaakin, ja katsoin Tarua. Se huomasi, että yksin on jotenkin turvatonta, ja tuli vaistonvaraisesti ystäviensä luo. Varovasit minä silitin Tarua. Se alkoi pikkuhiljaa rentoutua, kun jaoin hieman huomiota myös Selmalle ja Hannalle, siinä toivossa, etteivät ne lähtisi pois.
Taru oli lopulta sen verran luottavainen, ettei se hätkähtänyt, kun Selma lähti syömään. Hanna odotteli Tarua. Annoin Tarulle taskuni pohjalta pienen palan kuivaa lepiää, ja jätin kolme porkkananpalaa pihatolle. Hevoset ottivat omansa ja söivät ne sovussa. Onneksi ne tajusivat, että enää en anna lisää, ja astuivat pari askelta heinäkasalle, joka oli pienentynyt selvästi Selman vierailusta.

Tinúvelin tapasin kun palasin pihatolta. Tänään voisin viedä Tarun ulos ja syötellä sitä, mutta en harjata. Meri oli jo hoidettu, jotenka voisin nyt huomioida sitä porkkanalla ja harjauksella, joka tosin olisi hiukan nopea.
"Moi, Kiki! Tulit taas?" Tinúvel sanoi, ja ilahtui, kun näki, että tulin pihatolta.
"Tarun luona olin, se kyllä aluks vähän arasteli, mutta lopulta sitä ei haitannut, kun Selma lähti pois", selitin.
"Hienoa, ei Tarua helpolla saa Selman luota, jos kyseessä on aivan uusi tuttavuus", Tinúvel kertoi ja lähdin hänen mukaansa kävelemään tarhalle. Siellä Meri seisoi odottaen minua. Otin sen kiinni ja sidoin puomiin ulos. Tinúvel toi harjat, ja niin aloitin puhdistamisen.
Pikaisesti vedin irtokarvat pois ja putsasin kaviot. Sitten juttelin hetken keskittyneelle ruunikolle.
"Tiesitkö, Meri, sä olet tosi kultainen, kun oot noin kiltti." Meri korskahti, ikäänkuin sanoen, eipä mitään, olen samaa mieltä.
"Hei, nyt mä vien sut sisään heinille, ja syöttelen Tarua", sanoin. Meri "toivotti onnea" nuolaisemalla kättäni. Vein sen karsinaan, annoin porkkanan kuppiin ja suukotin sitten tammaa kevyesti turvalle.
"Äiti kuristais mut, jos näkis tän", sanoin, pussasin Meriä uudelleen ja lähdin pois. Meri painoi turpansa heiniin ja otti vettä automaatista.

Taru oli tällä kertaa rohkea, ja Hanna seurasi kiinnostuneena sivusta, kun otin riimun käteeni. Aluksi Taru katsoi sitä ihmeissään, mutta ei kokenut minua tungeksivaksi, ja antoi laittaa riimun hellävaroen päähänsä. Otin riimunnarun ja kiinnitin sen riimuun. Varovasti avasin portin ja suljin sen lujasti, ettei Selma tai Hanna olisi pian ulkona, tai mikseivät molemmat?
Talutin Tarun myödäten niitylle. Siellä se, ihme kyllä, vaikka on arka, heitti suoraan ilopukin. Luotin tammaan taskussani olevan porkkanan ansiosta ja irrotin sen vapaaksi. Riimu päässä Taru teki pienen, nopean ja siistin voltin, pukkasi ja vaipui taas arkana syömään ruohoa. Istuin maahan puun juurelle ja Taru söi vierelläni vapaana. Hymyilin sille ja annoin sen liikkua puun ympärillä. On Taru niin arka, että koki minut turvakseen, olen sille sentään ainoa tuttu, vaikka en sitä hyvin tunnekaan. Siksi se pysyi lähelläni.
Oikaisin jalkani ja pidin riimunnarua kädessä, houkutellen Tarun mukaani kävelemään. Kohta olisin tapaamisessa Tinúvelin kanssa. Nainen tulikin vastaan, ja katsoi ihmeissään minua seuraavaa Tarua. Syötin Tarulle porkkanan ja kiinnitin sen naruun, nyt kun oltiin tutussa ympäristössä.
"Oho, sehän luottaa sinuun!" Tinúvel tokaisi ylepänä hevosestaan. Vein Tarun pihattoon, hyvästelin sen, Hannan ja Selman noin tunniksi, menin Merin luo laitumelle ja aloin neuvotella tunneista Tinúvelin kanssa.

Kiki & Taru 1HM

Taru metsään tallustaa,
se tietää minne mennä saa,
kuulee metsän kumun,
näkee harmaan sumun,
ilostuu ja laukkaa,
metsän ilmaa haukkaa.

Taru on mun ihmeheppa,
rakas pieni arkajalka,
sen vaalea turkki hohtaa,
auringon valoa johtaa,
kun se seisoo
ja katsoo.

Taru vie maailman luokse,
sanoo mulle että juokse,
pyytää silittämään,
itseään hellimään,
niin minä teen,
toivon ja iloitsen.

Taru on juoksemassa,
niityllä vaeltamassa,
päivänpaisteessa,
auringonvalossa.

Kiki & Taru 2HM

Olin hämmentynyt. Meri seisoi allani satuloituna ja suitsittuna. Taru vieressä käsihevosena ohjasin molempia. Metsä rasahti. Jotain suurta liikkui siellä. Käänsin Merin toiseen suuntaan - mutta takanamme seisoi peura. Pelokas peura. Meri juoksi pari askelta taaksepäin. Loppu kävi nopeasti. Yhtäkkiä istuin maassa ja poni oli kadonnut. Peura seisoi paikallaan. Taru epäluuloisena perääntyi. Yritin pitää edes sen luonani. Otin tukon ruohoa maasta ja heitin sen Tarun eteen. Revin kasan ruohoa ja annoin Tarun syödä. Sitten keskityin peuraan.
Peura oli niin säälittävä. Otin nopeasti ruohoa käteeni ja runosin peuralle onnea. Annoin sille ruohon, jonka se nappasi. Sitten se nyökkäsi ja lähti.
Taru söi viimeisiä korsia.
”Taru, on pakko tulla selkääsi. Ethän pane pahaksesi?” nousin hevosen paljaaseen selkään ja pyysin sen kävelemään. Mutta se laukkasi. Taru loikki kovaa, ja yhtäkkiä se hidasti. Ääntä tuli paljon jostain. Mutta seisoimme kivikossa, kantojen ja juurien peitossa, enkä voinut pakottaa hevosta pois.
Taru seisahtui. Istuin sen paljaassa selässä riimunnaru kädessäni ja yritin ohjailla hevosta pois äänien luota. Päivänvalo erottui himmeästi puiden välistä, ja oli lämpöön nähden melko pimeää. Hain hyvän asennon ja paino-avuilla käänsin Tarun toiseen suuntaan. Pysyin rauhallisena. Joku ääni sai Tarun taas havahtumaan. Taputin sitä.
”Ei hätää, Taru”, tyynnyttelin ja päätin kokeilla alkukantaisempaa tyyliä. Jalkautuminen ei kannattanut sen kivikon ja kantomäärän vieressä. Venytin siis käteni ja irrotin riimunnarun. Sidoin sen vyötäisilleni ja aloin loruta Lappalaisia rauhoitusloruja. Hiljaa kutsuin henkiä puolelleni.
Taru rauhoittui. Hetki hetkeltä se saavutti luottamuksen pisteen, ja karisti epäluulot ja pelon pois. Kosketin kädelläni Tarun kaulaa ja pyysin sitä liikkumaan. Kypäräni oli onneksi turvavakuutuksena. Taru nosteli jalkojaan. En tuijottanut maahan, annoin hevosen etsiä hyvän kohdan. Vedin henkeä.
Olimme niityllä. Pitkää kasvistoa jatkui silmänkantamattomiin. Jalkauduin ja kiinnitin riimunnarun Tarun päähän. Olisin matkalla voinut sitoa riimunnarun Tarun kaulan ympärille ja pitää kiinni, mutta en halunnut pelästyttää sitä. Minulla oli suojana kypärä, sillä ei mitään. Vaarantaisin mieluummin itseni.
Taru hirnui. Kadottamani Meri seisoi jossain ja vastasi. Missä se oli? Taputin Tarua ja pyysin sitä seuraamaan. Hirnuntaa kuului. Taru auttoi minua. Se hirnui ja Meri vastasi. Pian näin Merin. Juoksin sen luo, ja halasin sitä. Ja halasin Tarua.
”Kiitos!”

Kiki ja Taru 3HM

Kiva
Empaattinen
L
L
Onnellinen
Tietäväinen
Arka
Rauhallinen

Osaan en keksinyt. No:

Kiki & Taru 4HM

3.6.2011/TARUN KANSSA ON KIVAA!

Saavuin hoitamaan Tarua. Kopistelin jalkani seinään ja lähdin Tarun luo. Se alkoi höristä heti kun tulin. Huomasin, että Taru oli aika leppoisalla tuulella. Hain heti harjan ja aloin käydä Tarun turkkia läpi.

Harjattuani Tarun lähdin viemään sitä ulos. Se pääsi tarhaan. Tarhassa on kumminkin kivempaa kuin pihatossa, paitsi ruoan kannalta.

Vietyäni Tarun tulin talliin ja otin kottarit ja talikon ja lapion mukaani. Putsasin karsinan ja toin sinne vähän puruja. Sitten hain Tarun taas sisään.

Talutin Tarun käytävään ja aloin harjata sitä.Taru oli leppoisa ja rauhallisen oloinen. Taputin sitä ja putsasin kaviot. Hain satulan ja suitset ja aloin laittaa niitä Tarulle. Ensin laitoin satulan selkään ja liuútin sen sään taakse. Sitten vein riimun kaulalle ja laitoin ohjat myös sinne. Taru avasi nätisti suunsa jotta sain kuolaimet sinne. Sitten laitoin loput suitsista ja kiinnitin remmit.

Irrotin riimun Tarun kaulalta ja otin riimunnarut irti. Tungin kypärän päähäni ja aloin viedä Liiaa kohti maneesia.

Pian seisoimme keskellä maneesia ja minä olin juuri kiristänyt satulavyön. Sitten laitoin jalat suoriksi ja maiskautin Tarun liikkeelle. Se käveli mukavaa tahtia eteen ja samalla sain ohjia lyhyemmiksi. Sitten tein vähän voltteja, ja nostin ravin. Taru oli aluksi vähän ihmeissään, mutta kun annoin sille pohkeita, niin se tajusi. Ohjatessa minun täytyi olla tarkka, sillä Taru lähti aika helposti omaa reittiään jos en saanut oikeita apuja annettuja. Lopulta se ravasi ihan mukavasti ympäri kentää. Vaihdoin suuntaa käynnissä ja vaihdoin raipan toiseen käteen. Liia lähti melkein itsestään ravaamaan...

Tunnin loputtua laskeuduin selästä ja nostin jalustimet ylös. Sitten otin ohjat kaulalta ja aloin viedä Tarua talliin.

Taru oli vähän ajan päästä harjattavanani käytävällä. Se oli aika hikinen, joten otin sen pesulle. Suhkutin jalat ja kyljet letkulla ja muut paikat hinkkasin sienellä. Loimitin Tarun ja vein sen karsinaan. Karsinassa venytin sen jalat ja annoin sen sitten keskittyä juuri tulleeseen heinäkasaan. Sillä aikaa menin itse syömään.

Syötyäni menin takaisin hoitoheppani karsinalle. Se oli vähän jännittynyt, joten annoin sen vähän nuuhkia itseäni ennen kuin tulin karsinaan. Taru rentoutui kun puhelin sille.

Vähän ajan päästä laitoin Tarun riimuun ja aloin taluttaa sitä tallipihassa. Muistin heijastimet, jotta olisi turvallista lähteä.

Talutuksen jälkeen Taru oli aika kylmissään. Otin loimen pois, harjasin Tarun ja laitoin loimen takaisin. Alkoi olla myöhä. Soitin äidilleni ja hän sanoi tulevansa pian hakemaan minut. Olin Tarun kanssa loppuajan ja halasin sitten sitä.
-Hei hei! Nähään sitten!

Kiki & Taru 5HM

Taas runoilua/laulua. Olen kesästä melko ison ajan poissa, joten ajattelin etukäteen kirjoittaa kesäkuun toiset tarinat. Säästän tarinoita sitten ensi kuuhun. Mutta varmaan joko Merille/Tarulle tulee tarinaa vielä tämän jälkeen kolmannen kerran, mutta en halua sitten olla paniikissa, jos aikaa ei riitä. Siksi runo/laulu tulee nyt.

Kesätaivaalla näkyvät pilvet, ne viestiä mulle tuo.

Pilvet kuiskaavat: "Mukaan jos lähdet, kotiin pääset rakkaiden luo."

Sinne matkustaa kestäisi pitkään, siksi siitä vain unelmoin.

Mutta tiedän sen, esteet ei mitkään ajatusta kahlita voi.

Milloin ikävä mieleni täyttää, katson aina pilviä näin.

Silloin loisteellaan minulle näyttää, pilvet suunnan rakkaita päin. "

Kiki & Taru 6HM

Ajattelin, että kaipa voisin joihinkin väleihin Merin ja Tarun kirjoihin kirjoittaa, etteivät kirjat ihan tyhjinä seiso. Huomionosoitus vaan, ei muuta

20.08.2011

Oltiin talutusreissulla, otin mukaani Hessun ja Tarun. Ne talsivat nätisti vierelläni. Pysähdyin välissä vähän syömään eväitäni, Hessu ja Taru soivät ruohoa. Talutin hevosia riimunnaruista, mutta mukanani oli kaksi liinaa. Eräällä niityllä juoksuttelin hevosia vähän. Tämän jälkeen, kuten olimme Tinúvelin kanssa sopineet, kiinnitin Hessun ja Tarun puihin, koska Tinúvel talutti Lantun ja Merin luoksemme. Liikuttaisimme ne. Taru ja Hessu söivät, kun nousin Merin selkään. Laukkasimme ja ravasimme. Sitten laitoin Merinkin kiinni ja kokeilimme liinajuoksutusta ruohoaukealla. Kypärät todellakin olivat tarpeen, sillä ilman satulaa naistensatula-istunnassa oli vaikea olla, varsinkin kun alla oli pirteä Lanttu. Tinúvel luisui selästä seisoma-asentoon, minä tipuin Lantun ilopukissa suoraan sen nenän eteen... Hauska reissu. Sitten vaihdoimme ratsun Hessuun, jonka suitset Tinuvel oli tuonut. Niin, se oli kivaa. Palasimme tallille, minä talutin Hessun ja Tarun, Tinúvel Merin ja Lantun. Meri oli tosi kiva ratsastaa, samoin Lanttu ja Hessu. Tarun selässä en ollut, se on vähän säikky hullutuksiimme, ja se on tiineenä.

Oona, Tinúvel, Taru, Hessu, Lanttu ja Meri

15.09.2011

Tutustumista Taruun

Hyppäsin ulos pimeästä bussista ja työnsin oven kiinni. Räpyttelin silmiäni hetken, olin tullut valoon. Toinen hartiani painui lysyyn, taas kerran, laukkuni painosta. Olkalaukku oli melko vaalea, nahkainen. Yritin huokaista luontevasti, vetää pienen limsapullon ulos laukusta. Join pari kulausta kylmää, oranssia fantaa ja tunsin, kuinka hiilihappo poreili suussani. Nostin juoksun, ja näin Peikkiksen tienmutkan. Jalat tuntuivat painavilta. Tänään nousisin Tarun selkään. Vaikka se oli kantavana, voisin kai ratsastaa sillä ihan vähän- käyntiä. Talutuslenkki ei ainakaan olisi pahitteeksi. Wizin luo tulisi tänään eläinlääkäri tarkistamaan sen kunnon, sekä kengittäjä ja viimeisenä nainen, Miina, joka hoitaisi Doran koulutusta. Miina tulisi vasta seitsemältä, joten minun ei ennen sitä tarvitsisi kuin harjata Wiz nopeasti ja viedä ulos. Miinan koulutuksen ja vierailun jälkeen tekisimme Doralle tuttavuutta vastasyntyneen Alecto P.:n, Allin kanssa. Minulla olisi yhdeksän tuntia aikaa olla Tarun kanssa ennen muita juttuja.
Olin Peikkiksen tavallisen tallin edessä. Avasin ovet ja kurkistin sisään. Tinúvel oli iloinen, hän oli ehtinyt jo siivota karsinat ja parhaillaan heitti puhdistetun loimen Siepin karsinan tangolle. Suljin ovet ja käännyin kohti pihattoa.
Pysähdyin pihaton eteen, kutsuin Tarua. Se käveli rennosti Hanna seuranaan kohti minua.
"Hei, tyttö", kehotin ja kurkotin silittämään vaaleaa turpaa. Hanna kääntyi poispäin. Minä silitin Tarua vähän.
Perustutustumisen jälkeen otin riimunnarun ja riimun, ja astuin päättäväisesti pihattoon. Olin rento ja rauhallinen, sinä hetkenä, jotta Taru ei hermostuisi, herkkä kun oli. Ojensin riimua Tarun päätä kohti ja sain sen myöntymään. Kiinnitin narun ja maiskautin.
Taru seurasi minua tallipihalle, jossa laitoin sen kiinni. Sitten lähdin vauhdilla yksityistalliin, josta nappasin Wizin ja talutin sen. Kiinnitin Wizinkin pihalle. Otin harjoja, laitoin Tarulle ruohoa syötäväksi ja aloin käydä Wizin karvaa läpi harjalla.
Kun olin harjannut Wizin, silittänyt Doraa, jonka olin myös sitonut, laitoin niille heinää ja menin Tarun luo. Otin siltä loimen, hain Wizin ja Doran, irrotin Tarun ja lähdin viemään kolmikkoa. Ensin veimme Wizin ja Doran tarhaan, ja lähdimme Tarun kanssa kävelylle.
Kiersimme pienen tallipläntin ympäri, jonka jälkeen taputin Tarua, suihkutin kevyesti sen läpi ja laitoin loimen. Heitin suomenhevostamman pihattoon, kävelin ulos ja suljin portin.
Tallin lämpimässä-yksityistallissa siis- ilmassa ei ollut valittamista. Tuuli oli poissa, ja ihana lämpö täytti minut. Otin esiin laukussani, kylmäkassissa, joka tosin oli minikokoinen ja mahtui olkalaukkuni sisään, olevan riisifrutin, kertakäyttölusikan ja roskapussin. Otin kannen pois, heitin lusikkani hilloon ja aloin syödä. Tinúvel tuli istahtamaan. Kaivoin appelsiini Trip-pillimehuni ulos, otin välipalapatukankin.
"Hei, Tinúvel!" hymyilin.
"Hei, onko Tarun kanssa sujunut?"
"Joo, tosi hyvin- mä en malta odottaa selkäännousua. Voi kun varsa tulis jo, voi kun..."
Niin, toivotaan, silloin minulla olisi toinenkin hoidettava.

Aleksia & Taru 1HM

19.09.2011

Tarun ja Ollin kanssa-100% sekoilua

Ööööö. Meinasin kuolla. Juu. Ensimmäisenä hoitopäivänäni Tarulle oli syntynyt varsa. En ollut silloin enää paikalla, joten en ehtinyt nähdä tilannetta. En edes varsaa. Ja nyt kun pysähdyin pihaton eteen, laskin laukkuni maahan, näin suloisen, kurittoman orivarsan.
"Taru!" kutsuin. Taru ei sillä tavalla tullut, että ai, hoitaja kutsui, sen sijaan se uteliaisuudesta paimensi varsansa ja itsensäkin aidalle, jossa minä odottelin kiehtovan porkkanapussin kanssa.
"Hei, tyttö, ja sä..." yritin sanoa. Tinúvel oli tekstannut minulle vain, että varsa syntyi, ei nimeä. Tiirasin vähän matkan päähän. Pihaton muista alueista eristävän aidan kylkeen oli naulattu neljäs kyltti. Kävelin kyltille, Taru ja varsa aidan toisella puolella. Tulikello "Olli", i. Usvatuulen Revontuli, e. Kellotar, siinä luki. Hieno nimi, kuvasi varsaa täältä nähden melkoisen osuvasti.
En malttanut odottaa, että saisin hoitaa näitä kahta, joten otin riimun ja riimunnarun ja avasin portin.
Kävelin pihattoon, kiinniotin Tarun ja houkuttelin Ollin mukaan.
"No niin, mennään kentälle. Juoksutusta ja Ollille harjoituksia. Mä yritän olla lojaali", naurahdin, otin kiinni ja suljin portin.
Kävelimme Ollin ja Tarun kanssa kentälle. Ollin päästin vapaana, koska se ei riimussa kulje, mutta oli poika sen verran fiksu, että vältteli salamannopeaa liinaa taitavasti. Emä oli lähellä, ja taisi Taru olla se, jolla oli hätä varsan luo. Pitelin sitä hanakasti liinassa, ja otin vähän ajan harjoituksia kerrallaan. Taru meni ihan kiltisti, vähän se säikkyi raippaa, ihan lyhyttä raippaa, joten totutin sitä vähän siihen. Juoksutuspiiskaa ei olisi kannattanut ottaa, enkä ottanutkaan, koska ounastelin pahaa. Taru oli sen verran säpsy.
Olli ja Taru saivat porkkananpalat, ja sen jälkeen tarkistin, että kentän portti oli kiinni, irrotin Tarun kokonaan.
Tämän ja pienen päättömän pomppimisen kuluttua laitoin kentälle kaksi puomia, puomikäytävän, tötteröt ja porkkanapussin heitin käteeni. Sitten Taru ja Olli saivat käydä tehtävät läpi.
En pakottanut Ollia, enkä Taruakaan, ja Olli pysähtyi juomaan kerran, harhailikin se, mutta tajusi lopulta, että kyseessä oli porkkanan seuraaminen. Taru sen sijaan seurasi tehokkaasti, ja nosti jalkojaan kuin mikäkin paraatihevonen puomeilla. Halasin Tarua, otin sen riimuun ja kutsuin Ollin kanssamme pois.
Olli ja Taru pääsivät pihattoon. Siinä välissä menin Wizin ja Doran luo.
"Hei, tyttö", hempeilin Wizille ja taputin Doraa. Otin ne riimuihin, laitoin käytävälle harjattavaksi ja puunasin viimeisen päälle. Karsina sai pikaisen putsauksen lannasta, ja aloin pestä ruokakuppia.
Ruokakuppi oli pesty, joten hain vähän heinää, tarkistin automaatin ja heitin tarkkaan mitatut rehut kuppiin. Sitten päästin Wizin ja Doran karsinaan.
Söin välipalan, sekä mikropitsan ja jugurttia, join pari pillimehua, välipalapatukkakin tuli pistettyä poskeen. Tukevan aterian jälkeen päätin kokeilla hullua tempausta.

Tinúvel löytyi kiristämästä Selman satulavyötä. Selma oli leppoisan oloinen.
"Moi!" heilutin.
"Hei!" Tinúvel ilahtui. Kävelin hänen luokseen.
"Voinko mä viedä Tarun ja Ollin sekä Wizin ja Doran samalle laitumelle?"
"En tiedä. Olli on ori... No, jos päästetään Sieppi sekä Alli sinne myös", Tinúvel myöntyi. Etsimme tyhjän laitumen, otin Siepin ja Allin ja lähdin.
Tallista haettiin vielä Dora sekä Wiz. Alli ja Dora näyttivät olevan hyvin ystävystyviä tapauksia. Tinúvel katsoi, kun talutin hoidokkini ja Ollin tarhalle tammojen sekaan. Jotta Olli ei ainoana poikana joutuisi virumaan, laitoimme vielä Sepon samaan.
Lauma oli ihan sovussa, Dora ja Alli, Ollikin meni ihan niiden sekaan, se näytti Doralle taitojaan kaiken edestä. Seppo laitettiin pois, se ei oikein huvittunut aiheesta. Tarun kanssa kuitenkin oli tuttavuutta aiemminkin ,joten se liittyi tammojen seuraan. Sieppi ja Wiz näyttivät hyviltäkin frendeiltä.
Ihan pienen, lyhyen session jälkeen otimme hevoset oikeisiin tarhoihinsa. Jäin katsomaan Wizin ja Doran juoksentelua, lyhyen aikaa, ja siirryin viimein Tarun ja Ollin pihatolle. Hauska päivä.

Aleksia & Taru 2HM

/mielipidettä?

20.09.2011

Tarun selkään!

Näperöin kääntynyttä riimua pihaton sisällä. Hanna tunki katsomaan, otettaisiinko se kävelylle mukaan. Taputin tammaa ja yritin saada riimun oikeaan asentoon. Tinúvel tuli juuri tallinovesta liina ja suitset käsisään.
"Hei! Minnes oot menossa?" kysyin ja suoristin riimun viimeisen päälle.
"Hannaa juoksuttamaan", Tinúvel vastasi.
"Entä ite?"
"No, ajattelin viedä Tarun ja Ollin kävelylle, ehkäpä Selman voisi ottaa mukaan?"ehdotin.
"Toki", Tinúvel myöntyi, käveli pihattoon ja otti Hannan kiinni.
Minä hain Tarun ja Ollin ja riimutin vielä Selmankin. Me, toisinsanoen nelikko, joka lähti kävelylle, talsimme Tinúvelin tieltä.

Metsässä oli hiljaista. Olisin mielelläni kivunnut Tarun selkään. Mietin, kuinka ihanaa olisi olla oma suokkivarsa. Oona oli myynyt Kajon ennen kuin edes ehdin tutustua häneen. Mutta toistaiseksi aikaa veisivät ihan tarpeeksi kolme omaa hevosta ja yksi hoitohevonen. Kletturia minun ei sentään ihan joka päivä tarvinnut hoitaa, ja nyt kun Wizin muutto saattaisi tulla kohdalle. Tarkoituksenani oli nimittäin hakea Dora samaan paikkaan Wizin kanssa, ja Järnbystä löytyi hyvä paketti. Olihan Tinúvelillakin hevosia Järnbyssä.
"Niin, niin", myötäilin ja käännyin katsomaan Ollia. Se hyppeli ympäriinsä kuin mikäkin villiorhi.
"Uskallan aatella, että sä Olli olet ihan tavallinen emään kiintyvä varsa- mammanpoika. Tai et ihan tavallinen, erikoisia hevosia ootte ihan kaikki. Taru ainakin", hymyilin ja suukotin Tarun kaulaa. Tykkäsin niin kovasti siitä, kauniista hevosesta. Ja Ollistakin pidin, se oli jotenkin niin erikoinen varsa. Jos en saisi Tarun hoitajana jossain välissä jatkaa tai aikaa riittäisi, Ollin kasvaessa voisin harkita sitä hoitsuksi. Toki Sieppikin houkutteli.
Kävelylenkin jälkeen heitin Selman tallikäytävälle. Sussu oli tullut ja menossa luvan kanssa ratsastamaan Selman.
"Hei, Sussu!"
"Ai hei! Taru...? Olli?"
"Juu, olen alkanut hoitamaan näitä, ovat niin ihania. Mitäs sanot, jos saan luvan, lähtisitkö Lolalla maastoon, ihan rauhalliseen kävelymaastoon, ottaisin Tarun", ehdotin.
"Toki käy! Entäs Wiz?"
"No, se on ulkona, Tinúvel vei, ja mun pitää illalla olla taas kouluttelemassa, siivoan myös lannat pikaisesti ja harjaan sen tässä välissä", kerroin.
"Ahaa. Niin se muutto?"
"Kysyin Järnbystä paikkaa Wizille, ajattelin, että voisin hakea Doraakin sinne, niin olisi helpompaa. Järnbyn valmentajat voisivat saada Wiziä kuriin, ja Wiz on sellainen hienohelma, että Järnbyn kaltainen upea talli on sille luotu. Peikkis on Wizille toki hyvä, mutta luulen, että siirrän sen kuitenkin kisailemaan usein, nyt varsan jälkeen, ja sellainen aktiivitalli on hyvä", kerroin.
"Okei. No, josko nyt viet nuo pihattoon ja hoitelet sitä Wiziä, kun olen maastossa?" Sussu ehdotti.
"Jups", huikkasin, käännyin pihatolle ja vein Tarun Olleineen Hannan seuraksi.
Wiz oli syömässä kellastunutta ruohoa. Sen loimea vasten painautunut Dora oli ymmällään tihkusateesta, joka parhaillaan teki säästä huonon. Kutsuin Wiziä. Se oli jo niin tottunut sanomisiini, että ravasi nätisti aidalle ja antoi kiinni. Taputin Wiziä ja Doraa.
Sade alkoi olla rankempi, joten heitin hevoset pesukäytävälle. Putsasin karsinan ja laitoin sinne uutta heinää, laskin juoma-automaatista valmiiksi vettä ja kannoin yhden sangon karsinaaan, rehut saivat myös paikkansa. Sitten otin Wiziltä loimen pois ja huuhtelin lämpimällä vedellä sen jalkoja. Karsinassa loimitin Wizin uudelleen, Dora sai pienen viltin.
Harjasin hevoset kurasta, eritoten Dorassa oli harjattavaa.
"Vitsi, sä olet sotkenut ittes totaalisesti, kun sulla ei ole loimea", voihkaisin ja hankasin Doran kurakarvaa.
"Hienoa, Dora."
Kun Wizi ja Dora olivat puhtaita, putsasin kaviot ja jäin hetkeksi karsinaan. Sussu tekstasi minulle vähän.
Sori kun kestää, mä olen vielä tunnin maastossa, eli yhteensä kaksi tuntia. Hoitoon menee aikaa, joten sä voit viedä Wizin lenkille satula selässä. Nähään! Mä alan laittamaan Lolaa heti kuntoon kun Selman olen hoitanut, sä voit harjata Wizin ja sitten Tarun. Tuun vaikka auttamaan sua Tarun kanssa, niin päästään nopeemmin. Muista kysyä se lupa! Sussu
Idea oli hyvä, joten hain Wizin varusteet ja laitoin ne sen päälle. Dora sai tulla vapaana, kiltti pikku enkeli. Kävelin pihan läpi ja nousin satulaan.
Wiz oli tavattoman herkkä. Yleensä se on todella herkkä, ja kun lisää herkkyyttä tulee, ei hyvä. En saanut yhtään ajaa eteen, ja keskityin kokoajan ohjaamaan Wiziä niityn läpi.
Niitty oli suuri, ja sen kasvusto oli leikattu leikkurilla ihan lyhyeksi. Wiz nautti, kun kävelytin sitä ympäri aukeaa.
"Ihanaa olla taas sun selässä, Wiz!" totesin. Kannustin Wizin ihan vähän ravaamaan. Se ravasi kauniisti kiekan, jonka jälkeen annoin kävellä.
Tallille saavuimme ravissa. Dora oli mukana ihailtavaa vauhtia.
"Hei, susta tulee varmaan laukkahevonen!" virkoin sille. Dora hirnahti kimeästi tarhassa olevalle Allille, ja jouduin ratsastamaan aika kauas, ennenkuin Dora juoksi täyttä kiitoa emän luo.
Sussu ei ollut vielä tallissa, ja voisin juoksuttaa Wiziä illalla. Harjasin Wizin melko ripeästi ja kävin Dorankin karvan läpi. Sitten siirryin putsaamaan Wizin varusteet, ja pingoin Tarun luo. Soitin Tinúvelille luvasta, jaksanut etsiä häntä. Lupa tuli.
Sussu oli jo tullut, kun suitsin Tarua. Päätimme mennä ilman satulaa, ja olimme kutakuinkin samaan aikaan valmiina.
"Hienoa!" hymyilin.
Kävelimme, ja Olli oli mukana menossa. Se ei toheloinut juurikaan.
"Onko Lola ihana?"
"On!" Sussu naurahti.
"Hei, mulla oli kerran yksi tosi arka hevonen, se ei luottanut ihmisiin. Ja nyt on tullut uusi, tai koulutettava, tutun polle, kun se pyysi apua. En mä oikein tiedä, miten epävarmuus koulutetaan pois, tiedätkö sä?"
"Juu, olen kouluttanut yhtä hepoa. En mitenkään ihan hyperisti onnistunut, enkä kouluttajaa vastaa, mutta epävarmuus lähti. Aluksi tein pieniä kosketuksia, sitten lisäsin itseeni vähän herkkuja, ja lopulta pääsin karsinansisällä olevan etäisyydelle, jolloin näin, mikä oli ongelma. Sitten hoidettiin asiaa omistajan kanssa, ja luottamusjuttuja olivat esimerkiksi vesieste. Kyllä se polle sitten luotti. Mutta menetelmä riippuu ihan hevosesta. Sisko kouluttaa hevosia, se tietää", kerroin.
"Ravataanko ihan vähän?" Sussu ehdotti sitten, kun pieni hiljaisuus oli tehnyt osansa.
"Juu, mutta vähän!" myönnyin, Tinúvel oli sanonut että Tarusta näkee, kun se jaksaa. Taru lähti Lolan perään innolla.
Pätkän jälkeen hidastin, en halunnut uuvuttaa Tarua, vaikkei merkkejä siitä näkynytkään.
"Taruhan ravaa ihan hienosti", totesin Sussulle.
"Niinpä näyttää."

Lenkiltä tultiin ja hevoset hoidettiin, Olli mukaan lukien. Halasin Tarua.
"Voi voi, nyt vaan odotetaan ja kauan, että pääsen hyppäämään sulla, ja laukkaamaan!"
"Mutta kärsivällisyys on paras juttu", totesin sitten.
"Jouluna, talvella sitten."

Viimeiseksi hain Wizin ja Doran kentälle. Wiz laukkasi hienosti, väsymättä. Kehuin sitä. Ihana hevonen!

Aleksia & Taru 3HM

Sori ku tääl sotken, mut mullakin on kysymyksellä tallipaikkaa järnbys:)

-----
hoitakaapa tällaiset asiat tästä lähin yksityisviestillä, ettei turhaan sotketa hoitokirjoja (:

21.09.2011

Tylsemmät fiilikset ft.Taru

Paukautin autonoven kiinni. Huoh. Ei ollut inspiroiva olo. Ei tulla tallille, ei hoitaa hevosta. Tärisin vähän ja liikkeeni olivat vaivaantuneita. Jos joku olisi sillä hetkellä keksinyt päähänsä, että minun olisi vaikkapa käveltävä pari kilometriä ja tuotava hänelle limsaa, olisin nirhannut tämän ihmisen ensimmäisellä sekunnilla. Jotenka, ei ollut ihme, kun en mitenkään voinut aloittaa tallipäivääni, olin niin masentunut. Seisoin pihatolla hartiat lysyssä.
En tiedä mistä paha tuuleni johtui, mutta paha se oli. Avasin pihaton portin ja murahdin vaimean kutsun Tarulle. Se tuli huolestuneen näköisenä viereeni, hörisi hiljaa.
"Hei, kaveri", yritin hymyillä ja taputin Tarua. Silitin vähän Ollin otsaa ja työnsin riimun Tarun päähän. Olin yllättävän innoton, tallilla pursusi intoa niin paljon. Ja Wiz- sen käyttäytymistä en olisi sietänyt. Todennäköisesti olisin huutanut kovaan ääneen ja tirauttanut mukavat itkut. Mutta nyt kyseessä oli Taru, ja vaikka se vähän aristelevana ihmetteli elämääni, se ei ollut niin hankala.
"No, mennään nyt kuitenkin tallin pesukarsinaan, sä olet ihan likainen", yritin toistella ja raahauduin pihatosta ulos, suljin portin. Olli ei ymmärtänyt, miksen ollut rapsuttamassa ja huomioimassa sitä niinkuin aina.
Pesukarsina oli tyhjä, eikä minua olisi huvittanutkaan taivastella kenenkään kanssa. Ehkäpä hei-sana olisi ollut riittävä tae. Kiinnitin Tarun, huokaisin syvään ja silitin vähän sitä.
"Et sä ole tehnyt mitään, tyttö, et, mä vaan olen liian väsynyt", selitin, piristin hevosta. Otin harjasangon ja aloin käydä Tarun karvaa nopeasti läpi. Olli seisoi kihnuttamassa itseään Tarun lapaan. Minä silitin ja silitin sitäkin, mutta varoen, jottei se innostuisi.
Käytävältä käveli Sieppiä taluttava Varma ja hänen toisella puolellaan Alli. Riimussa.
"Moi", Varma sanoi virkeästi. Puuskahdin.
"Moooi", venytin o-vokaalia ja vedin Tarun otsaharjan suoraksi.
"Mitäs sä?" Varma pysähtyi ja jatkoi keskustelua.
"No jaa, huonoa. Eilen olin ilonen ja nyt ihan tylsä olo. Tarunkin hoitaminen on tylsää", mumisin. Varma nojautui vähän minua kohden kuullakseen sanani.
"Harmi. Kuulin, että kysyit Siepin hoitajaksi", Varma jatkoi.
"Joo, tykkään Siepistä tosi paljon. En... en mä sitä sulta halunnut viedä, huolestuin että Sieppi olis ihan ymmällään kun et vähään aikaan näkynyt. En mä tarkottanu pahottaa sun mieltä. Sieppi oli mun eka ihastus täällä..." korjailin, yritin saada Varman ymmärtämään, etten halunnut pahaa.
"Kyllä mä tiedän, ettet sä sitä tahallasi tehnyt. Sieppi on ihana. Mitä jos kuule mentäisiin näiden kanssa kentälle?" Varma ehdotti ja taputti olkaani.
"No, okei... Mutta entä varsat, ne jää jalkoihin", totesin.
"Tinúvel helppaa. Jos ne pääsee vaikka Wizin ja Doran ja Merin kanssa samaan, silloin?"
"No, Olli vois kyllä mennä Hannan ja Selman kanssa pihattoon, Alli Doran kanssa laitsalle."
Siirryin sukimaan Ollia.
"Okei! Tuolta Tinúvel tuleekin!" Varma huikkasi. Iloinen äänensävy sai minut alistumaan.
"Hei, Tinúvel!" Varma puheli.
"Moikka", yritin toistaa hiljaa ja käheästi. Varma selitti asian ja kuiskasi Tinúvelille jotain. Tinúvel nyökkäsi, avasi pienen pussin porkkanaa, otti Ollin riimuun ja tempoili sen pihatolle. Alli seurasi kiltisti, mutta sen Tinúvel vei tarhaan Wizin ja Doran kanssa.

Varma laittoi Siepin kiinni käytävälle ja haki sille sekä Tarulle varusteet. Laitoin Tarulle ensin satulan ja sitten irrotin sen kokonaan, luotin että se pysyisi sekuntin aloillaan. Työnsin kuolaimet suuhun ja laitoin suitset päähän.
Taru käyttäytyi asiallisesti. Vaikka minun oli sitä itselleni vaikea myöntää olin piristynyt. Vain vähän-vähän- mutta oli sekin jotain.
Ja sekin, että voin kuitenkin myöntää olevani pirteämpi, on hienoa. Minun mielestäni.
Tarukin alkoi aktivistua tästä, se oli masentunut omasta itsestäni. Jätin Tarun riimu kaulalle ja kävelin hakemaan kypärääni.
Heitin kypärän päähän, ratsastushanskat käsiin ja raipankin myös, otin riimun pois Tarun kaulalta. Varma käveli Siepin kanssa parhaillaan meitä vastaan. Lähdin Varman jälkeen talsimaan kentälle.

Nousimme satuloihin. Aloimme hiomaan veryttelyä ja tosi kevyttä ohjelmaa. Maiskutin Tarulle, kun se haaveksi omiaan. Alkukäynnit, ravia ja voltteja ja sitten aloitettiin tehtävät. Sovimme, että kentällä mennään eikä häiritä toisia.
Itse harjoittelin lähinnä ympyröitä, ja Varma pitäytyi pysähdyksissä, joten homma oli helppo. Seuraavaksi heitin itseni eri kierrokseen ja ehdotin kokouralaukkaa. Minä seurasin, kun Varma laukkasi Siepillä kauniisti. Tunsin itseni honteloksi, huonoksi ratsastajaksi. Yritin rydistää istuntaani ja nostaa laukan. Taru nosti laukan tosi hyvin, mutta tunsin, ettei se ollut minun ansiotani. Tarun laukka oli rullaavaa. Varma vilkuili meihin. Yritin piilottaa kateuden, vaikka sanon, ettei välttämättä minun ja Varman taidoissa ollut rahtuakaan eroa.
"Taru, prrr. Se oli hieno laukka", kehuin. Masennuin uudestaan alkupisteeseen, käänsin Tarun keskelle kenttää ja hidastin. Varma tuli myös, ja sovimme veryttelyt pikaisesti. Verytimme hevoset loppuun.
Varma odotti Siepin kanssa, laittoi sen riimu kaulalla kiinni ja auttoi minua hoitamaan Tarun. Huuhdoin sen kevyesti, kuivasin ja laitoin loimen, vein pihattoon. Olli olikin jo kaivannut sitä.
"Mä taidan mennä vielä kentälle. Entä sä?" Varma sanoi.
"No, mä voin kyllä tulla sinne opettajaksikin, jos laitetaan pari puomia?" ehdotin.
"Toki, se olis kivaa!"
Samassa Norpatar tuli talliin. Tervehdin häntä, kerroin suoraan kuulumiset ja puhuin nopeasti, Varma mukana.
"Hei, voinko mäkin tulla kentälle? Jos ei Varma sua haittaa, laitan Merin nopeasti kuntoon", Norpatar kysyi.
"Tietysti", Varma sanoi ja katsoi sitten minuun.
"Jepjep, Varma voi kävelyttää Siepin pari kertaa tallin ympäri, mä helpin Norpatarta, jotta saadaan nopeasti homma hoitoon", myönsin.
"Okei, kiitti!" Norpatar hymyili, kiskoi minut sitten mukaansa Merin luokse.

Norpatar yritti piristää minua, mutta ymmärsi yskän. Hän kysyi varovasti, miksi olin masentunut. Sitten hän hautasi päänsä käsiinsä, luuli kai että kysymyksessä oli jotain epäkohteliasta.
"Ei haittaa. Mua masentaa vaan, kun..."
"Kun koulussa oli mälsää ja kaikki tuntuu niin ärsyttävältä", yritin selittää. Norpatar tiesi, että se ei ollut syy.
"Hitto, en mä osaa sanoa! Mä oon kai joku helkutin teini murrosiässä, tai jotain!" voihkaisin.
"Sori, ei ollut sun vika, mä vaan..." vaikenin.
"Ei se mitään. No, laitatko satulavyön kiinni?" Norpatar lohdutti ja heitti vyön alas. Kiinnitin sen Merin pyöreän vatsan ympärille.

Aikamme oli sopiva, sillä Sieppi ja Varma tulivat meitä vastaan ihan heti.
"Kentälle vaan kaartoon", mumisin ja yritin ryhdistäytyä. En voisi olla alamaassa kun opetin.

Kentällä sanelin ohjeet nopeasti ja aloin kertoa veryttelyä. Ensin kävin läpi istunnat. Sitten pyörähdeltiin ja käveltiin suoria uria, ja seuraava askel oli ravi. Tytöt laittoivat ratsuihinsa reippautta. Norpatar ravasi hyvin.
"Varma, huomaatko, Sieppi on vähän jännittynyt. Katsopa sen jalkoja", ehdotin varovasti. Varma kurkisti ja ohitseni mennessä kysyi, miksi Sieppi jännittyi.
"No, kun katsot Merin ravia. Norpatar istuu rennosti. Näytät itsekin jännittyneeltä. Jännität siis jalkojasi ja hevostakin. Rentouta jalat. Odotapa... Jalustimia voi pidentää reiän yli normaalirajan, koska jalat pyrkivät rentoina tasalle", luennoin, vaikka tunsin, että olin ihan surkea. Varma käänsi Siepin luokseni, ja laitoimme jalkkarit sopiviksi.
"Norpatar, muista käsien kulma!"
Tunti sujui nopeasti. Laitoin puomeja kentälle.
"Okei, toinen ravailee pääty-ympyrää tuolla tallinpuoleisella sivulla, ja toinen tulee nämä puomit. Heti, kun edellinen on tehnyt puomit, lähtekää tulemaan. Yksi ympyrä kerralla, sitten tarkistetaan se, että missä kohtaa kaveri on. Selvä?" kysyin. Varma ja Norpatar nyökkäsivät.
"Meri ja Norpatar aloittavat", selostin.
"Hyvä, hyvä, kannusta raviin vaan. Hyvin!" kehuin.
"Ohjat voi olla ihan vähän lyhyemmät. Ei vielä kevyttä istuntaa, kuitenkin hyvä kun muistit!" sanoin. En halunnut, että Norpatar vaivaantuisi.
"Ja hyvin! Katso eteen vaan. Sieppi ja Varma voi tulla nyt", kiirehdin. Varma ohjasi Siepin omaan kohtaansa ja sillä hyvä.
"No niin, Sieppiä voi vähän jarrutella, muista ettet jännitä. Tosi hyvä! Ja istunta, kädet liikkuu. Hienoa, sekin", kehaisin.
Ohjasin tuntia loppuun, otimme vähän laukkaa, Meri sai laukata enemmän. Sen jälkeen ilta oli jo todella viiileä. Olin paljon pirteämpi. Laitoin tytöt viemään pollensa talliin ja pinkaisin Wizin ja Doran luo. Tänään saisivat olla rauhassa laitumella. Norpatar palautti Merin laitsalle, ja minä menin vielä kerran Tarun luo.
"Kiitti, kun piristit", hymyilin ja halasin sitä, ihana hevonen. Takaani kuului ääni.
"Hei! Tuutkos kaakaolle taloon, täällä on jo tosi kylmä?" Tinúvel kysäisi.
"Tietysti", hymyilin.

Talo oli kodikas ja lämmin. Varma ja Norpatar lähtivät samalla kyydillä, ja minä istuin keittiöntuolissa särpimässä juomaa. Se tuntui taivaalliselta.
"Opetit hyvin", Tinúvel totesi.
"Kiitos", hymyilin.
"Mikä tekniikkasi on?"
"No, yritän neuvoa sopivasti. Ratsastaja jännittyy, jos neuvoja satelee kovaa ja kokoajan", sanoin.
"Se on hyvä. No, entä Taru? Tykkäätkö siitä? Ja onko masennus pois?"
"On se. ja tykkään tosi paljon."
Katsoin ikkunasta ulos ja näin pihalta Tarun, joka rouskutti heinää Ollin kanssa. Ihana, minun oma Taruni. Joka kuitenkin oli totta.

Aleksia & Taru 4HM

/Yritin tunteikkuutta saada hommaan mukaan, ihan hyvä mielestäni. Oikeasti inspasi tarinan teko tosi paljon, mieliala oli kuitenkin hyvä olla tarinassa päinvastainen. Real olen inspiroitunut Tarusta, megana.

//Sussu, juu, sovitaan ettei noita sotketa. Laita vaikka yksityisviestillä noi asiat Poistan viestit Wizin päikystä, jottei se ole ihan sottainen, poistatko omasi?

22.09.2011

Ilopillerit Lanttu, Lola ja Taru

Nauroin iloisesti, kun kävelin Sussun luo. Hän oli pihaton edessä ja kulautti juomapullonsa sisällön suuhunsa.
"Moi!"
"Moikka!" Sussu sanoi.
"Minne matka?" kysyin.
"No, maastoilemaan ajattelin mennä. Coming in?" Sussu jatkoi ja kohotti kätensä läppyä varten. Läppäsin takaisin ja vastasin:
"Messissä. Tuleeko Tinúvel?" ehdotin.
"Lantulla, joo", Sussu myhäsi.
"Okra, eli nyt heti romppeet niskaan ja polle liikkeelle. Mutta... entä Olli?" muistin. Kutsuin Tarua, laskin laukkuni maahan ja menin pihattoon. Nopeasti kiinniotin Tarun ja maiskutin sen ulos Olli perässään. Tinúvel talsi luoksemme ja hymyili.
"Sinäkin tulet?"
"Jups, mutta Olli?"
"Olli... se voisi kaipa... No ei kai mukaankaan tulla, tai..." Tinúvel pohti.
"Noo, kai me voidaan tehdä niin, että mä tulen jollain muulla. Ja sitten sen jälkeen mennään kävelylle", yritin taivuttaa.
"Mä en voi tulla kävelylle enää, tai sille myöhemmälle, mutta Tinúvel kai tulee?" Sussu kysyi. Tinúvel nyökkäsi. No, Taru takaisin ja Ollille rapsut, heitin heinää äkkiä pihattoon.
"No millä hevosella menet? Minä voisin kävelylle vaihtaa Lantun Selmaan, katsotaanpa vapaita... Joku poni. Sieppi? Vai..."
"Siepillä voin. Soitan Varmalle", ehdotin. Varma ei tulisi tänään, joten vetäisin Siepillä nopean kiekan. Sieppi olisi hyvä, ja Alli pääsi taas kerran laitsalle.

Maastossa oli mukavaa. Todella mukavaa. Juttelimme, nauroimme, ja ennenkaikkea pidimme yhteyttä hevosiin. Sieppi oli mukava ratsastaa. Todella mukava. Ihana!
"Sieppi on kyllä kiva", sanelin.
"Se sopii sinulle, Taru myös", Tinúvel kehui. Taputin Sieppiä. No, Taru, se ainakin! Ihana karvainen hoitsutamma.
Palasimme tallille ja hoidimme hevoset. Sieppi seisoi mukavasti käytävällä, kun harjasin sen ja taputtelin vielä paljon. Otin jalat sienillä, harjasin kaviot, pään, korvat, kuivasin jalat ja kastelin kaulan hikeä pois, kuivasin, laitoin kevyen loimen ja vähän heinää. Sitten hain Tarun käytävälle, harjasin.
"Hyvä tyttö, Taru", myhäilin, puhdistin hilseen ja irronneet karvat. Olli sai myös pikaperusharjauksen. Laitoin kevyen ratsastusloimen varmuuden vuoksi satulan alle ja laitoin suojat sekä pintelöin takajalat. Martignaali ja suitset saivat kevyen kiillotuksen käsipaperilla.
Menimme ratsastamaan hevoset kevyesti. Tinúvel taputteli Selmaa. Juttelimme vähän kaikenlaista. Kävelimme pehmeää tietä. Maiskutin vähän Tarulle ja annoin kevyen pohkeen, ja se ravasi. Tinúvel antoi auxoisin näyttää luonteensa. Selmakin innostui, ja me ravasimme vähän matkaa tienmutkaan, josta käännyimme rauhassa lammen ohi. Ravasimme vielä himpun verran, sitten pollet saivat lepohetken ja kotiinmenon ilon. Olli oli loistavasti mukana.
Harjasin tallissa Tarun ja Ollin, ja puunasin Ollinkin loistokuntoon. Molemmat olivat venytettyjä ja puunattuja, kun talutin ne pihattoon tyytyväisenä.
Seuraavaksi laitoin vähän kauraa pihattohevosille, ja menin Tinúvelin mukaan rakentamaan esteitä kentälle iltatreenejä varten. Tämän jälkeen pingoin päätä pahkaa Wizin ja Doran luo, kokeilin Doran koulutusta ja annoin niille pesun. Wiz sai shampoota karvaan, loimen ja Dora harjauksen.
Ihan kiva, perustallipäivä. Illalla ratsastin Wizillä kentällä ja testasin Hessua.

Aleksia & Taru 5HM

22.09.2011

Tarun taru-onko se oikeesti faktaa?

Seisoin harjauspuomin vieressä ja
kuurasin Tarun loimea puhtaaksi. Tuuli oli häipynyt hetkeksi saharaan ja pystyin
juttelemaan Tinúvelin kanssa ilman, että tavaksi käyneet asiat esiintyivät –
vielä välillä puristin hattua päässäni, vaikka se oli täysin aiheetonta.
Puhuimme Tarusta ja siitä, mitä sille oli lapsuudessaan tapahtunut. Minua
kiinnosti kovin, sillä Taru on kuitenkin äärimmäisen herkkä hevonen.
”Taru on Kellohevosten kasvatti. Se
myytiin kaksivuotiaana, se kiersi todella monessa kodissa ja on siksi arka ja
säikky. Otimme sen, ja on se nyt vähän rauhoittunut, maalaisjärki se Tarussakin
myllää, vaikkei heti uskoisi”, Tinúvel kertoi.
”Mutta, miksi sitten otit Tarun?
Useimmathan valitsevat tällaiseen ratsastuskouluun kuitenkin vain rauhallisia
hevosia, ja ylipäätään voisi monen mielestä säikyt heittää kuuseen, tai siis ei
mun”, tajusin kysyä. Pyyhkäisin paidanhihalla hien otsastani ja ravistelin
loimen. Sitten käännyin Tinúvelin puoleen ja asetin loimen telineeseen, joka
oli kuivatusteline.
”No, se oli ehkä niin säälittävä.
Viimeisessä ilmoituksessa luvattiin kilttiä perushevosta, ja ajattelin, että
Taru varmasti pelkäsi. Ei kai sitä voinut taas jättää, kierrättää kuin
muovilelua. Se kiersi sitä paitsi viisi vuotta, oli seitsemän kun tuli tänne.
Olisitko itse ottanut Tarun?” Tinúvel mutisi. Viisi vuotta! Ihana Taru!
”No totta kai olisin sen ottanu,
hyvän teon teit”, runosin siinä ja avasin pihaton portin.
”Voinko käydä hyppäämässä?”
ehdotin.
”Jos pysyt matalissa, juu”,
Tinúvel myöntyi.
”Kolmisen, nelisenkymmentä
senttiä? Käykö?”
”Käy se”, Tinúvel sanoi.
"No, okei", myönnyin.
"Menen nyt."
Pujahdin pihattoon ja hellin Ollia vähän aikaa. Yritin kutsua Tarua, mutta sitä ei kuulunut. Hiljaiset kutsuni eivät tosin olisi kutsuneet mitään hevosta paikalle, joten huudahdin melko kuuluvasti:
"Taruuuuu! Taruuuu!"
"Hörrhh", kuului, ja kova pölypilvi täytti silmäni. Taru laukkasi luokseni, teki äkkipysähdyksen ja pöllytti päälleni kunnon mudat. Ah, ihana Taru. Pyyhkäisin ratsastussaappaistani kurat ja otin Tarun kiinni. Se oli niiin likainen.
"Taru! Kiitos!" yököttelin ja pyyhin otsaani, johon muodostui mutaviiru. Meinasin haljeta, joten hiha sai kelvata mudanpoistajaksi. Vain otsa ja saappaat olivat mudassa, joten homma oli helppo.
Talutin Tarun harjauspuomille Olli perässään, kiinnitin sen ja pingoin talliin pesemään saappaani ja käteni. Otin esiin ostamiani harjoja ja menin Tarun luo.
Harjasin Tarun ja Ollin puhtaaksi, Olli kyherteli, sitä kutitti. Kun Taru oli sataprosenttisen puhdas- kumisualla, piikkisualla, pölyharjalla ja pehmeällä sualla harjattu, Olli tosin vain pölyharjalla ja pehmosualla- käyttelin pääharjoja ja kaviokoukkuja. Tinúvel käveli luoksemme.
"Tulin ryöväämään tän oripoijaan riimuharkkoihin, Ollin", Tinúvel naurahti ja heitti Ollin päähän riimun. Olli vastusteli taitavasti, ja Tinúvel kiskoi hevosen perässään pois.
"Kahden me ny ollaan Taru, joten tehdään jotain oikein hauskaa. Letitän vaikka harjan työhevosletille?"
Ja letitin. Pesin harjan ja hännän, selvitin ne kammalla ja harjoilla aivan selviksi, ja aloin letittää. Letitin ja letitin. Ja viimein Taru oli kaunis, hieno itsensä, vielä kauniimpi, kun kihara harja oli letillä. Kiinnitin letin punaisella rusetilla, awws <3!
"Taru, sä olet söpö!"
"Taru, sä olet ihana!"
Noita hoin samalla kun pintelöin Tarun etujalat ostamiini, punaisiin pinteleihin ja sivelin vihreää riimua.
Silitin Tarun kaunista karvaa ja halasin sitä.
“No, mennäänkö kävelylle? Kapataan Olli mukaan”, myhäilin. Maiskutin Tarulle, joka suvaitsevana seurasi ulkokentälle. Suoristin tupsupipoani, huudahdin Tinúvelille, että Olli voisi tulla, ja niin me lähdimme. Kaunis syksyinen tie värjääntyi keltaiseksi lehdistä. Joku päivä mina vielä laukkaisin sitä pitkin. Mutta en nyt. Eikä se haitannut, sillä olin tarpeeksi kiintynyt Taruun. Tarpeeksi kiintynyt, jotta intoni riitti hoitamaan sitä ja Ollia.

Aleksia & Taru 6HM

24.09.2011

Pelkkä lenkki Tarulla ja Ollin kanssa

Talutin Tarun keskelle tallipihaa. Pieni tuulenvire sai sen ratsastusloimen lepattamaan. Tarkistin vielä kertaalleen, että suitsien hihnat olivat tarpeeksi kireällä, ja kurkistin Tarun martignaalin. Olli kieppui vapaana Tarun ympärillä. Tinúvel seisoi vahtimassa Ollia, kun minä vedin jalustimet alas ja kokeilin satulavyön. Kiristin sitä kahdella reiällä, pidensin jalustimia ja nostin jalkani jalustimeen. Taru meinasi lähteä jo liikkeelle, joten pyytelin Tinúvelin auttamaan.
"Kiitti", mumisin ja ponnistin satulaan. Istuin keskelle ja aloin säätää jalustimia. Tinúvel siirtyi seisoksimaan sivuun, ja minä pidin tanakasti kiinni sen ohjista. Taru steppaili vähän, ja laskin käsiäni, yritin rentouttaa niitä vähän. Taru viskoi päätään ylemmäs, mutta martignaali esti turhan poukkoilun. Huokaisin syvään.
"Tinúvel, pidätkö Tarusta kiinni. Se hermoilee tästä tuulesta", pyysin ystävällisesti.
"Totta kai", Tinúvel vastasi ja piteli Tarun ohjia. Säädin jalustimet kuntoon, laskin ne ja nostin raudat ylös. Sen jälkeen kiristin vyötä vähän. Luimukorvaahan se näytti, mutta ei kannattanut välittää. Sitten kiittelin Tinúvelia, annoin Tarulle vähän pohkeita ja huusin Ollin vielä paikalle.
Tinúvel viritti Ollin riimuun, ja otin sen käsivarsaksi. Olli kulki riimussa äidin kanssa kiltisti, joten päätin ottaa riskin.
Kävelimme metsäpolkua pitkin. Tai oikeastaan se oli tie, mutta hyväkulkuinen ja pehmeä. Se oli vuorattu keltavihreällä lehtimatolla, sieltä täältä pilkisti esiin oikeaa maata. Olli ihmetteli leijuvia lehtiä, ja Taru lähinnä valmistautui säikkymään. Puristin ohjia ja katselin luonnon maalaamaa kaunista taulua. Taulussa oli ihana tie, jota puut ja kuuset reunustivat, ja pieni tuulenvire, ja maalaukseen oli lisätty rento hevonen, sen vieressä kulkeva pirteä varsa ja tummahiuksinen, pitkä ratsastajatyttö.
"Hienoa, eikö vain", hymyilin vähän ja taputin Tarua. Ohjasin sen eteenpäin, ja vaikka olisi hienoa sanoa, että luotti hevoseen täysin, en voinut todeta niin. Taru alkoi hermostua vähän tuulesta. Hoputin Ollin mukaamme ja päätin nostaa ravin.
Taru ohitti kammottavan puutien nopeaan raviin, ja Olli joutui pinnistelemään perässä. Kun pääsimme aukeammalle paikalle, tielle, mutta sellaiselle, josta näki pellot ja muut, aloin vähän rauhoittua. Tarukin rentoutui. Ravi muuttui pehmeäksi ja hitaaksi, ja Olli sipsutti vaivattomasti mukana.
"Hienoa, Taru", rohkenin ilmaista. Ohjasin Tarun oikealle, siitä voisi oikoa sopivasti takaisin. Vähän kapeampi polkukin oli mukava, ja se ei ollut täynnä lehtiä, joten luotin tähän. Ja olisi Taru kotiin juossut, mutta nyt tippuminen toki oli eri asia.
Käsihevosena Olli oli aika hankala, ja se alkoi nykiä narusta. Se nyki ja nyki, ja eteneminen oli hankalaa. Kiskaisin kunnolla narusta ja pysäytin Tarun. Olli tuli kiltisti luokseni, ja irrotin sen, jotta se voisi olla kunnolla. Riimunnarun kietaisin vyötäröni ympäri löysästi ja jatkoin menoa.
Tallipihaa ennen kiinnitin Ollin kunnolla ja käänsin Tarun reunatielle. Sitä pitkin, pari metriä, tuli aukea. Pyysin Tarulta hidasta, lupsakkaa ravia. Tiesin, että Olli olisi hankala pitää laukassa, joten soitin Tinúvelin paikalle.
Varsastako niin iso show? Jep. Tinúvel piteli Ollia ja rahtasi sen taaemmaksi. Sain ratsastaa Tarua rauhassa. Otin ohjat vähän kireämmiksi, suunnittelin laukkapaikan ja hidastin käyntiin. Kävelimme pari kierrosta, ja sitten kiinnitin itseni satulaan, istuin syvälle, annoin pienen puolipidätteen ja samaan aikaan, kun annoin pidätteen, laitoin pienet pohkeet, ja Taru laukkasi. Tarun laukka oli todella mukavaa, niinkuin silloin ratsastaessani Varman kanssa. Tunsin oloni hyväksi.
Tarun laukkailun jälkeen hidastin ja vastaanotin Ollin. Menimme ulkokentälle, päästin Ollin vapaaksi, ja verrytin Tarua vähän. Ratsastus oli kivaa, vaikka se Ollin takia oli hankalampaa, kuin tavallisesti.

Aleksia & Taru 7HM

/yritin saada pelkän ratsastustarinan tällä kertaa, näitä teen vain joskus.

27.09.2011

Tarun laulu, ähkimällä tuli

Tuulinen ilta
on kuin se yö
jolloin selkääsi pääsin
istumaan
ja se ihana päivä
aurinkoinen
jolloin sinua
silittää sain

ei mikään
ikinä
ei mikään
ikinä
voi minun kiintymystäni sammuttaa
elämä
vaikkei ikuinen
on hienoa
olla kuolevainen
sillä muistot säilyy
ikuisesti mukana

kaunisko olit
vai luulinko vain
kyllä totta se on
oot kaunein maailmain
ja kun kuulen sen tuulen
joka sinut päästää ravaamaan
juoksemaan
ulos aidoista

ei mikään
ikinä
ei mikään ikinä
voi minun kiintymystäni sammuttaa
elämä
vaikkei ikuinen
on hienoa
olla kuolevainen
sillä kaikki tää säilyy
aina mun mielessä

ja mä toivon että sinäkin
muistat aina mut
ja sen kevätaamun
kun ensimmäistä
kertaa tavattiin
ja kauniit päivät
yhdessäelon
niitä poistaa ei voi kukaan

Eikä ne poistu yhtään milloinkaan
Eikä ne poistu yhtään milloinkaan
vaikka kuolleena haudassa makaisin
ja sua
sinne oottaisin

Aleksia & Taru 8HM

/tuli outo vimma, ja tällainen lyhyt biisi, katsotaan pääseekö kevään top 5 listalle ;D ?

30.09.2011

Olli on kingi ja Taru on sen alamainen

Huoh! Huomioikaa elämän tylsyys ja se väliaikainen lyhyys. Kun kerromme sen hauskoilla asioilla, tulos on epäilyttävän alhainen. No, se riippuu, kenen elämästä on kyse. Jos nyt puhutaan hevostytöstä, joka ravaa hevosten luona päivät pitkät, hänen ilokertoimensa on jo vaarallisen ylhäällä. Kuten minun. Laskennon ja potenssin, alkuaineiden, substantiivien ja arvoperspektiivien jälkeen olin yhtä maatunut kuin kuollut ja mätä peruna. Heitin koululaukun olalleni ja kiskoin kypärän pääni suojaksi, avasin pyörän lukon ja otin sen irti. Essi, ystäväni ja vaarallisen miellyttävänä pidetty luokkalainen, heitti moikat ja siirtyi puhelimensa pariin. Minä poljin tuhatta ja sataa näännyttävän koulun edestä ja käännyin kävelytielle.
Kun olin viimein poissa katseilta, huokaisin ja ajattelin, mitä kaikkea kivaa voisin taas tehdä Tarun kanssa. Laukata pellolla, hypätä ja... no, ehkäpä vain kävellä ja helliä Ollia. Se oli sentään sallittua, sallitumpaa kuin englannintehtävien unohtaminen. Hyppäsin pyörän satulasta, unohdin koulun ja rahtasin laukkuni pihaa pitkin Tarun pihatolle.
"Moi, Taru!" huikkasin iloisesti ja kutsuin hevosta. Otin omenaa taskustani, neljälle. Hanna ja Selma kuulivat rapinan ja säntäsivät syömään, ja pian Taru loikki Ollineen mukana. Olli oli niin söpö! Se oli kasvanut. Taputin Ollin päätä ja Tarua, avasin pihaton portin kevyesti, tartuin Tarun otsaharjaan ja maiskutin sen perääni. Kuljetin Tarun pari metriä harjauspuomille, jossa oli riimu, ja kiinnitin sen riimulla. Aloin sitten harjata. Olli kutisi kovasti, ja Tarullakin oli joku kutkutus mielessä.
"Kumma kyllä, Taru, sä olet ihan hassu", sanoin. Taru kohotti päänsä. Olli tuli sen viereen. Olli heilautti harjaansa, ja Taru alkoi kihnuttaa sen säkää. Minua nauratti.
"Ai että Olli määrää? Taru, johdonmukaisuutta tähän hommaan, hahhahahah", hekotin.
"No, äidillistä", sanoin puuskan loputtua.
"Kuka täällä hohottaa niin että hevoset pelästyy? Vähän saisi..." kuului tuttu ääni. Hups...
"Aleksia! Minä kun jo luulin..." Tinúvel tirskahti. Punastuin.
"Mä se olin, tota, kun..." sanoin häpeästä.
"No, miten vaan. Tänään Tarulla on vapaata, heitäpä se harjauksen jälkeen laitumelle. Ja tälle pojalle", Tinúvel merkitsi Ollia, "näytät riimun mahdin!"
Nyökkäsin ja jatkoin sukimista pitäen suuni kunniallisesti supussa. Harjasin Tarun ja otin Ollin riimun. Kampesin pari minuuttia sitkeälle oripojalle kuria, ja viimein onnistuin saamaan riimun sen päähän. Sitten irrotin Tarun ja otin Ollin riimunnarun käteeni. Hilasinkin Ollia seuraavan vuoden, ja viimeinkin sain sen raahattua perässäni. Hassua. Pidin Tarua edellä, ja kun asiasta ei tullut mitään, otin liinan ja päästin Tarun sen verran edelle, että Olli tahtoi seurata. Palkitsin Ollin, taputin sitä ja vein sitten Tarun luo. Päästin riimunnarun irti.
Laitumelle kulkiessa Olli oli saanut kolme lyhyttä harjoitusta, ja ne olivat sujuneet Tarun avulla. Avasin laitumen portin ja irrotin ensin Tarun, Olli oli riimussa. Taru sai riimun pois ja pinkoi täysiä laitumelle. Se kuitenkin kaarsi nopeasti Ollin luo. Irrotin Ollin rauhassa, en kiirehtien, mutta tietäen haun, päästin emän luo ja palkitsin.
Kaksi juoksivat niin söpösti!

Aleksia & Taru 9HM ft.Olli

//kuumeessa tuli, kohta on legendaarinen 10HM lähellä...

08.10.2011

Iltaterkut, Taru ja Olli!

Oli jo kovinkin viileää, ja melko pimeää. Ei toki mitään sysipimeää, niin että minulla olisi aikaa harjata Taru ja käydä heijastimien kera maastossa. Olli pitäisi silloin kytkeä riiimuun, ja reitin tulisi olla selkeä. Josko voisin pyytää jotakuta tallilla olevaa mukaan. Sanoin äidilleni hei, suljin auton oven ja kävelin Tarun luokse.
"Kuules, kello on nyt viisi, me voitais tehdä lenkki ennen pimeää?" ehdotin ja halasin Tarua. Rapsutin myös Ollia, ja sitten livahdin portista sisään. Otin riimun ja jahtasin Tarua tovin (eli toisinsanoen se antoi heti kiltisti kiinni) vähän aikaa, ja talutin sen ulos. Olli sai olla vapaana perässä.
Vein nämä yksityistallin, jossa Tinúvel sattui olemaan.
"Hei, Aleksia!" hän tervehti.
"Moi! Tota, lähtisitkö sä jollakin hevosella maastoon mun kanssa? Ollin helppiä..." selostin.
"Aaa, toki toki, voin ottaa vaikka Sepon. No, menenkin sitten harjaamaan sen. Nähdään puolelta vaellusreitin alun puolella! Ota Olli kuriin", Tinúvel hymyili.
"Kuule, Tinúvel, mä olen aina toivonut, että sulla olisi jokin lempinimi", sanoin ja otin esiin pehmeän suan, jolla aloin selvittää kultasuokkini karvaa.
"Miksi?" Tinúvel nauroi.
"No kun mun täytyy aina kaikkiin tekstareihinkin laittaa se uu... Miks sä et vaan voi olla Tin tai Tina tai joku muu? Toisaalta lempinimet on aika älyttömiä keksiä Tinúvelista, mutta sano jos sulla vaan on joku nikki, jottei se uu ole niin hankala..." sanoin.
"Ymmärrän", Tinúvel nauroi taas, ja lähti sitten talliin.
Minä suin Tarun ja Ollin puhtaiksi.
"Taru, Taru, aina niin söpö!" sanoin sille, irrotin ja ohjasin perääni Ollin kera. Hevoset otettiin mukaan, kun hain varusteet, jottei Olli hölmöilisi näkemättäni. Siksi hain suitset, satulan, suojat ja heijastimet ja talsin pollejen kanssa takaisin käytävälle. En sitonut Tarua, luotin siihen, ja aloin suitsia. Martignaalin laitossa en ollut mikään ässä, mutta kyllä minä senkin osasin, kun kerran Tarulla oli martignaali. Suitsin siis Tarun vanhaan tuttuun tapaan ja pitelin Ollia kurissa.
"Olli, ole sitten kiltisti, mulla ei ole miljoonaa kättä!" sanoin, kun nostin satulaa Tarun selkään. Satuloin sen, ja sitten otin esiin ostamani heijastinsuojat sekä patjat. Laitoin patjat ja suojat ja pintelöin takajalat, tosin normaaleilla pinteleillä. Sitten suoristin satulahuovan kuntoon ja laitoin heijastimet satulaan. Lisäksi piti laittaa otsapantaan ja ohjiin heijastimet, ja oma takkini heijasti. No, vaikkei tässä maastossa, jonne menimme, kulkenut autoja, aina kaikki olisi mahdollista.
Puolelta tapasimme pihassa.
"Tinúvel, voisinko ensi kerralla kokeilla ajaa Tarua? Ohjasajaa tai kärryillä, aivan sama?" sanoin kun nousin selkään. Tinúvel piti Ollia, kun nousin, ja sitten vastaanotin sen itselleni.
"Toki voit, vaihtelua se on Tarullekin!" Tinúvel hymyili ja nousi sitten Sepon satulaan.

Hevoset suhtautuivat maastoiluun suopeasti, puhelin Tarulle äärimmäisen lempeästi ja rauhoittelin sitä. Syksyllä lehdet lentää ja Taru näkee mörköjä, not good... Annoin siis lempeyttä sille ja yritin olla rauhassa. Seppo auttoi asiaan kovin, joten olin ihan iloinen.
Matkan puolivälissä otimme ravia. Sovimme, että emme mene liian lujaa. Kevensin ja nautin, muttä tähysin koko ajan, ettei Tarulle toimivia ärsykkeitä ollut lähimaillakaan.
Sitten, yhtäkkiä, puusta tippui harmiton oksa. Mutta ei se niiin harmiton ollut. Tipuin, ja jäin istumaan paikalleni. Tippumistanikin Taru säikähti, mutta ei uskaltanut lähteä juoksemaan. Taru oli ihan henkihieverissä. Ei ollut pimeä, mutta Tinúvel ojensi minulle otsalampun ja sytytti omansa. Valot antoivat Tarulle vähän sietokykyä.
"Hei, tyttö, soo..." rauhoittelin. Taru oli niin ihana, kiltti. Mutta nyt se oli ollut säikky. Olin tippunut siltä ensimmäistä kertaa, mutta se oli hyväkin. Nousin takaisin ja rauhoittelin itseäni. Hyppäsin satulaan. Taru oli loppumatkan rauhassa. Otimme ravia, ja Olli käyttäytyi todella hyvin. Laukan teimme vuorotellen, toinen piti Ollia ja toinen laukkasi.
"Oli tää kivaa silti", sanoin Tinúvelille, kun kävelimme kohti tallia.
"Jep, mennään joskus uudestaan, tosin aikaisemmin! Tai miksei myöhäänkin", Tinúvel hymyili.
"Kelpaa!"

Harjasin Tarun ja Ollin huolella, otin sienellä Tarun jalat. Loimitin sen ja irrotin Ollin riimusta. Sitten talutin ne pihattoon.
Pihatossa Olli riehui riehumistaan. Katsoimme Tarun kanssa, minä silitin Tarun ihanan pehmeää palominokarvaa.
"Taru, ne sanoo että sun väri on isabella", sanoin.
"Se oliskin hyvä nimi sulle, mutta Kellotar on parempi. Paljon parempi. Oma kulta", sanoin ja painauduin Tarun karvaa vasten. Meillä on aina kivaa!

Aleksia & Taru 10HM

< jipii, 10 hoitomerkintä, eikös se tarkoita jotain kuvaa? No, ensi kerralla jos voisin ohjasajaa Tarua, sopiikohan se? Ja mielipidettä tarinasta saa laittaa

----------
Toki Tarua voi ohasajaa tai laittaa kärryt perään, kun tammalla tuo ajokoulutus on. Ja 10 hoitomerkintäähän meinaa kuvan lisäksi myös aktiivisuusmerkkiä! ALEKSIA 10HM

09.10.2011

Taru - kärrytähti

Olin kovin aikaiseen tallilla. Koko sunnuntai kuluisi heppojen parissa. Tai Tarun ja Ollin. Olin soittanut Varmalle, ja pingoimme samaan bussiin. Varma istui jo bussissa, kun minä hädissäni maksoin lipun ja kävelin hänen viereensä.
"Huh! Moi!" tervehdin.
"Moi!" Varma sanoi iloisesti, kun istahdin hänen vierelleen.
"No, mitä suunnitelmia sulla on tänään?" kysyin heti.
"Jaa, en tiedä vielä... Entä omasi?"
"No, ohjasajan tai menen kärryillä Tarulla. Siellä on koppakärryt- haluaisitko sä tulla mukaan?" ehdotin.
"Voin, juu!" Varma ilahtui. Seuraavaksi Varma testasi puhelimeni peliä, ja sitten Varma painoikin jo hädissään stop-nappia.
"Meinattiin mennä ohi", hän huohotti ja nauroi.
"Onneksi sä ehdit pysäyttää auton!" sanoin ja naurahdin.
"Okei, otetaan kamat ja mennään", Varma sanoi kovin nopeaa. Lähdimme sitten bussista.

Tallipihassa oli melko vilkasta. Törmäsin hoidokkiini itse asiassa yllättävästi - Tinúvel talutti juuri Tarua ja Ollia eteenpäin.
"Hei, Tinúvel!" hymyilin.
"Moi! Mites Aaki ja Varma?" hän kysyi.
"Mitäs tässä, me tultiin Aakin kanssa samalla bussilla", Varma selitti.
"Mukava kuulla. No, minä olen viemässä näitä kahta ruoholle, taluttelen tuossa vähän. Mutta Aleksia, josko sä haluaisit hoitaa sen?" Tinúvel kysyi. Nyökkäsin ja kävelin Varman kanssa Tarun ja Ollin luo. Tinúvel antoi riimunnarun käteeni. Silittelimme Varman kanssa Tarua ja Ollia.
"Nää on kyllä söpöjä. No, josko sä viet ne tuonne syömään, ja mä tulen heti kun voin, haen Siepin ja Allin?" Varma ehdotti.
"Viittitkö samalla tuoda Ollin talutuskamat", anoin Varmalta.
"Toki!"
Varma palasi pian Sieppi ja Alli mukanaan. Kytkin Ollin taluttimeen. Olli ja Alli saivat sählätä vapaasti. Taru ja Sieppi lähinnä söivät. Oli mukavaa antaa niille maistiaiset kesän viimeisestä ruohosta.
"Tykkäätkö sä siskoistasi?" Varma kysyi yhtäkkiä.
"Joo, tykkään. Mä olen välillä kateellinen Saanalle, se on tosi nätti, mutta tykkään mä niistä kaikista", hymyilin.
"Se on hyvä", Varma mutisi.
"Jep."
"Mennäänkö nyt viemään nämä karsinoihin? Jos ajetaan heti Tarulla. Tinúvel saa tosin keksiä Ollille puuhaa, mutta jos laitan Tarun harjauspuomiin ja sillä aikaa harjaat Siepin? Nähdään vaikka puolen tunnin päästä puomilla, silloin valjastetaan Taru?" ehdotin.
"Käy!" Varma sanoi ja lähti kerimään itseään Siepin ja Allin luo. Otimme hevosemme ja lähdimme kumpikin omaan suuntaan.

Harjasin Tarun oikein huolella. Kiinnitin Ollinkin puomiin, ja Taru sekä Olli käyttäytyivät mallikkaasti. Putsasin huolella jalat, päät, selät. Siis Tarun ja Ollin. Sitten lähdin hakemaan kärryjä ja valjaita.
Parahiksi ehdin tulemaan katokselta, kun Varma seisoikin jo silittämässä Tarua ja Ollia.
"Moi!" sanoin ja raahasin kärryjä perässäni. Se ei varmastikaan näyttänyt kovin viisaalta, mutta ainakin sain kärryt kuljetettua Tarun luo.
"Osaatko sä valjastaa?" kysyin. Itse olin kokenut valjastaja, valjastanut isäni ravuria miljoonat kerrat. Lisäksi olin ajanut monia B- luokan poneja kesälomallamme lähdöissä.
"Joo, jotenkin, oon mä aiemmin valjastanut", Varma myönsi.
"Pidä vahtia, mä kipasen suitset."
Hain Tarun suitset ja irrotin ohjat. Sitten aloin valjastaa. Varma kiinnitti kärryt ja minä valjaita. Olimme nopeasti valmiit.
"Se kävi hyvin! No, kypärät päähän ja menoksi! Laitan Tinúvelille äkkiä viestin", Varma sanoi ja näpräsi puhelimensa auki. Itse avasin Tarun puomista.
Pian Tinúvel ilmestyi ottamaan Ollin. Ollia piti raahata irti Tarusta. Se oli hauskan näköistä.
Pysäytin Tarun keskelle pihaa.
"Me mennään kevyt maastoreissu", sanoin Tinúvelille. Sitten istahdin kärryyn oikeaoppisesti, kuten Varmakin, ja laitoin kaikki remmit hyvin. Jalka vielä lenkistä ja sitten maiskutin Tarun menemään.
Taru käveli reippaasti. Siitä huomasi sen, että se oikeasti piti kärryjen edessä olemisesta, ainakin vaikutti siltä.
Annoin Tarulle ohjaa. Olimme kävelleet ja jutelleet hetken, ja Taru oli jo unessa. "Hetki" oli kymmenen minuuttia. Maiskutin Tarun raviin.
"Hyvä tyttö!" sanoin. Taru oli mukava ohjata. Se ei kiskonut ohjaa, kuten jotkut hevoset, vaan odotti käskyjä. Taru ravasi leppoisasti. Käännyimme mutkasta. Annoin Varmalle ohjat ja lenkin, ja niin Varmakin sai ohjastaa.
Isolla suomenhevosella ajaminen on hienoa, ja Tarulla ajaminen erittäin ihanaa! Varsinkin, kun kyseessä on oma hoitohevonen, voin sanoa, että tunne on kupliva. Olimme luvanneet Tinúvelille tulevamme puoli tuntia lähdöstä, mutta ilmoitin, että koska alkulämmitys oli ollut pitkä, voisimme ehkä mennä pidempään.
"Sähän olet taitava kuski!" sanoin Varmalle. Varma kiitti ja jatkoi ohjausta. Vuorottelimme pariin otteeseen, ja Taru päristeli eteenpäin normaalia vauhtia. Kun oli minun viimeinen vuoroni, ja olimme kävelleet tovin, sanoin Varmalle, että nyt mennään ravurinravia. Ja annoin ohjaa Tarulle. Taru juoksi. Pidin sen hallinnassa, mutta minun piti koko ajan keskittyä. Taru meni lujaa ja lennokkaasti.
"Se menee hienosti", Varma kehui. Annoin Varman kokeilla ohjata kunnon ravia.

Saavuimme Peikonjoen pihaan ajoissa, Varma ohjaksissa kovaa ravia.
"Tää oli mukavaa, mennään joskus uudestaan!" hymyilin osoittaen sanani osaksi Varmalle ja osaksi Tarulle.
"Niin oli! En olisi uskonut, että Tarusta oikeesti on näin kovaan", Varma nauroi.
"Se on rehti suokki", vastasin ja nousin kyydistä. Menin pitelemään Tarua. Se näytti ylisuloiselta, joten napsin puhelimellani pari kuvaa.
"Oikeastaan ravit taitaa myös olla mun juttu", sanoin iloisena.
"Ja sun!" halasin Tarua. Sitten lähdimme Varman kanssa viemään kärryhevosta kotiin.
Varma meni Siepin ja Allin luo. Tinúvel toi Ollin luoksemme.
"Oliko mukavaa?" hän kysyi.
"Oli! Ihanaa, Taru on hyvä kärryjen kanssa", totesin ja hellin Ollia vähän.
"No, menkää vaan toki joskus uudestaan ja kokeilkaa ohjasajoakin!" Tinúvel sanoi.
"Totta kai!"
Yksärikäytävällä sain pestyä Tarun huolella. Tinúvel vei kärryt ja valjaat paikoilleen, kun lähti. Puhdistin sienellä tarkkaan Tarun jalat ja selän ja huuhdoin koko hevosen. Kävin Ollinkin sienellä. Sitten kuivasin Tarun suurella kylpypyyhkeellä ja laitoin sille loimen.
Lähdimme kohti pihattoa.
Laitoin Tarun sisään pihattoon syömään heinää. Olli riehui myös yllin kyllin. Varma ilmestyi luoksemme samassa, kun olin juuri menossa hänen luokseen.
"Tänään oli kivaa! Oli mukavaa kun olit seurana", sanoin Varmalle.
"Jep!" hän myötäili.
"Meidän kärrystara", nauroin ja katsoin Tarua.
"Se on taitava", Varmakin nauroi.
"Tottakai - Taru on Taru!"

Aleksia & Taru 11HM

11.10.2011

Pukuratsastussuunnitelmia Tarun ja tallilaisten kesken

Tällä kertaa saavuin autokyydillä Peikkikseen. Ilma oli normaali ja täysin tavallinen, ja pompin penkilläni kuin hullu. Serkkuni, yhdeksäntoistavuotias Selja oli ratsastanut aiemmin ja halusi ehdottomasti nähdä paikan.
"Rauhotu vähän, Aaki", Selja mutisi ja naurahti. Selja kutsui minua aina Aakiksi, joka oli aina välillä mukavaa ja välillä ei.
"Arvaa vaan, mä suunnittelen halloweenia", yritin selittää ja kiristin hampaani sitten yhteen, yritin edes hieman rauhoittua.
"Mä tahdon nähdä sen sun hoitsus", Selja sanoi.
"Ennen kun mä lähden."
"Tottakai!" huudahdin. Samassa auto jämähti parkkiin ja lennätin oven sepposen selälleen. Pomppasin ylös, paukautin oven takaisin karmeihinsa ja suoristin itseni. Mä olen kylmä ihminen, mä olen kylmä ihminen, mä olen kylmä... ajattelin.
"Aaki hei, mennään", Selja sanoi piittaamatta jännityksestäni.
Kävelimme tallipihan poikki pihatolle- Selja ei onneksi halunnut kummastella ympäristöä sen enempää.
"Täällä Taru asuu, ja Olli", kerroin.
"Missä se sun hoitsus sitten on?" Selja kysyi.
"Rauha maassa, se tulee kyllä. Taaaaruuuuu", kiljaisin.
"Montako kertaa sä olet hoitanut sitä?" Selja kysäisi.
"Tää on kahdestoista", yritin vaivautua kertomaan, ja samassa alatarhoilta laukkasi kaunis, hyvin kaunis suomenhevonen perässään jykevärakenteinen, suurikokoinenkin varsa.
"Siinä se tulee!" hihkuin ja osoitin Tarua. Selja tuijotti, kun Taru lampsi Ollin kanssa luokseni. Pujahdin aidan läpi.
"Come on!" eloilin, silitin ja halasin Tarua ja Ollia. Selja tuli aidan alta.
"Että se on söpö, totta puhuit!" Selja sanoi ja silitti ja rapsutti Ollia. Lisäksi hän rapsutti paljon Tarua. Samassa tuttu ääni ja tuttu kavionkopse tulivat korviini.
"Sieppi, soo, rauhassa..." kuului. Käännyin katsomaan ja kiepsautin Seljan toisella kädelläni ympäri.
"Varma, ja sen hoitohevonen, Sieppi", esittelin.
"Se näyttää toooosi nuor-" Selja aloitti sävyyn, jota en halunnut kuulla, tai antaa kenenkään muun kuulla, joten läimäisin käden neitokaisen suun eteen hetkeksi.
"Moi, Varma!" sanoin ja silitin Tarua. Päästin Seljan rauhaan.
"Mä lähen", Selja kuiskasi hiljaa. Nyökkäsin ja hymyilin tervehdyksen ladelleelle Varmalle. Selja pinkoi ohi kovaa.
"Toi on mun serkku, Selja", sanoin, kun vetäisin Tarun suloisen vihreän riimun ja aloin pukea sitä hevosen päähän.
"Mä vien Tarun nyt harjauspuomille", sanoin.
"Mäkin olin viemässä Sieppiä, kyllä ne mahtuu", Varma hymysi. Avasin pihaton portin ja paimensin lampaan karitsoineen ulos, samalla kammeten käteeni harjapakin. Sitten suljin pakotien Selmalta ja Hannalta ja lähdin kävelemään Varman vierellä.
"Mitä sä olet laittamassa halloweeniin päälle? Mä en ikinä keksi..." Varma mumisi ja yritti saada Allin paikoilleen.
"En mäkään! Halloweeniin vois ehkä laittaa noita-asun tai vastaavia..." yritin keksiä. Pähkäilimme porkkanatehtävää puomille asti, tai ehkä vähän sen ohi, mutta kääntyminen auttaa.
Sidoimme hevoset puomiin ja aloimme harjata. Taru tarvitsi perusteellisen puunauksen, se oli kurassa,
mudassa, pölyssä, ruohossa ja irtokarvoissa.
"Taru, pysy siistinä", yritin käskeä- hah! Se nauroi. Olli ei kinunnut harjausta, kuten yleensä, vaan pomppi Allin kanssa kiltisti.
"Tänään ei tehdä mitään Tarun kanssa... ehkä maastokävelyä, no tears no crying", mumisin. Yritin harjata hoitohevoseni hyvään kuntoon. Kun ajatteli, olin kovin rakastunut yhteen, aiemmin kierrossa olleeseen, kaltoin kohdeltuun luontokappaleeseen, josta silti hehkui kauneutta, hyvyyttä ja lämpöä. Minusta Peikonjoki ei olisi itsensä ilman Tarua. Suomihevosta, kaunista tyttöä, jolla oli ollut suomen vanhojen aikojen ilkeä lapsuus. Se tuntuisi epätodelliselta, jos Taru olisi poissa. Tuulen mukana sen sielu ja ruumis olisivat lentäneet kauas pois, ulottumattomiini, en ikinä saisi tuntea sitä vauhdin hurmaa, upean eläimen tapaa olla ja toimia.
"Miten aiot pukeutua?" Varma tiukkasi ja keskeytti ajatuksenlentoni, mutta se tosiaan olikin hyvä asia.
"No, pelottavasti, hyvin, säänmukaisesti ja hevoselle sopivasti. Taru ei ole niin tumma, se on liian vaalea, mutta ei halaa kaunis rumaa, Taru vaan ei ole oikein halloween-hepo. Sieppikin on tosi vaalea", yritin mukailla.
"Se on tosiaan vähän harmi", Varma totesi, kun romppasimme kamat pakkeihin.
"Josko mennään puhumaan vaikka varustehuoneelle, mä tuon sinne Tarun kamat ja putsataan ne kuntoon", ehdotin.
"Jups, mä vien Siepin ulos", Varma sanoi.
"Ja mä nämä kaksi pihattoon", tavasin ja kokeilin haalia kokoon Ollin ja Tarun. Tarukin tölläsi, kun juoksin Ollin perässä. Ja lopputulos oli samaa näköä kuin tyttö, joka punastuneena raahaa kiukkuista pikkuveljeään hiuksista tai korvasta vetämällä kotiin. Vetotyö ei ollut tosin hankalaa, joten annoin Ollin olla reipas oma itsensä.
"Mentiin", kehotin ja ravasin pollet pihatolle.
Pihattoon saivat mennäkin ja kovaa sisälle.
"No niin, me mennään puhdistamaan varusteet. Iloilkaa sillä aikaa täällä", sanoin ja lähdin.
Hain Tarun kamppeet ja lähdin päätallille, jossa Siepin varusteiden kanssa oleva Varma jo odotti.
"Keskustellaan sitten halloweenbailuista, jos sopii", ehdotti Varma.
"Toki", myönnyin heti, ja voin todeta, että sama repliikki oli juuri lipsahtamassa suustani.
"No niin, miten nyt..."
Puhuimme ja puunasimme varusteita, itse kävin ylivoimaisen kunnolla läpi Tarun kaikki varusteet (ylivoimainen meinaa, etten aiemmin koskaan ole niin hyvin puunannut varusteita, ehkä joskus Wizin ja Ketun) ja yritin pysyä normaalina.
Kun varusteet kiilsivät, lähdimme hakemaan Tinúvelia ihanan älynväläykseni kunniaksi. Menimme Tinúvelin talolle, ja siellä toteutimme väriliiduilla idean paperille. Lisäksi piirtelimme kuvia tallilaisista, itse sain aikaiseksi Sussun ja Marin sekä Bellan, ja tietysti itseni, Tarun, Ollin, Siepin, Varman ja Allin. Tinúvelin ikuistikin Varma. Varma lähti hakemaan lisää liituja. Kysyin heti Tinúvelilta:
"Musta tuntuu, ettei Peikkis olisi oma itsensä ilman Tarua, vai olisiko susta?" kysyin.
"No, kaikki hevoset kuuluvat Peikkiksen vakiokalustoon, se ei ole mitään ilman niitä- mutta Taru on aikas merkittävä- se on nimittäin yksi ensimmäisistä Peikkiksen hevosista. Ensimmäiset on perusta, eli Taru, Sieppi, Meri ja muut", Tinúvel sanoi.
"Joo, toki", sanoin, mutta mielessäni ajattelin; Taru on Taru ja selvä se!

Aleksia & Taru 12HM

Ja tämän tarinan ideahan on nolla, harjaus ja päläpälää. Ensi kertaan lisään ratsastusta!

12.10.2011

Tarulla hyppäämistä

Talutin hermostunutta suomityttöä kohti ulkokenttää. Kentällä oli neljä huolellisesti pystytettyä estettä: yksi heti ulkokentän portista hieman vasemmalla oleva perustason este, kentän keskelle rakennettu helppo sarjaeste sekä tallinpuoleista pitkääsivua vastapäisellä pitkällä sivulla oleva vaativan tason matala trippeli.
"Taru, rauha", sanelin Tarulle. Olli sai kokeilla vieroitusta yksin karsinassa. Heilautin kättäni trippeliä korjailevalle Tinúvelille, joka oli suostunut etsimään luppoaikaa minun esteohjaamiseeni. En arkaillut Tarun kanssa, vaikka se kävi kovin kuumana ja kierroksilla. Oikeastaan, kun ajatellaan, olihan Taru aika pieni ja helppo verrattuna hevosiin, joita olin aiemmin käsitellyt- eräs liki satakahdeksankymmentäsenttinen Wiebe -ruuna ei ollut helpoimmista päistä sekään. Joten rauhoituin hetki hetkeltä, ja esteet saivat mieleeni kovin ihanan mielikuvan, sillä rakastin hyppäämistä!
"Tuo se kaartoon", Tinúvel sanoi ja nousi trippeliltä- hän oli kyykistellyt sen vieressä jo tovin korjaamassa ilmennyttä miinusta.
"Verytänkö nopeasti?" tiedustelin, kun pysäytin hevosen ja irrotin otteeni ohjista kiristääkseni satulavyön. Se meni monta reikää, ja kun päästiin sopivaan pituuteen, sieppasin ohjan toiseen käteeni ja aloin laskea jalustinta alas- Tarun jalustinhihnat olivat samalla määrällä reikiä, ja jalustimet minun jalkojeni tasalla, koska olin se, joka sillä viimeksi olin mennyt- eilisiltana- joten minun piti kiristää vain molempia puolia kahdella rei´ällä, ja olin valmis. Tinúvel oli ilmeisesti unohtanut vastata kysymykseeni, joten nousin vain Tarun satulaan. Taru ei olisi steppaamatta selkeillyt. Pidin esteraippaa kädessäni. Vaikkei Tarulla välttämättä tarvinnut raippaa, pidin sitä yleisesti aina tunneilla ja yritin samalla siedättää Tarua viuhuviin esineisiin, koska se hyvin usein pelästyi niitä. Yleisesti tunti meni samalla tavalla - en käyttänyt raippaa koskaan, istuin vain selässä ja totutin. Kiristin vyötä selästä käsin vielä vähän.
"Verytä se hyvin- kymmenen minuuttia", Tinúvel sanoi. Nyökkäsin. Sitten annoin pienet pohjeavut hermoheikoksi käyneelle Tarulle.
Alkukäyntien jälkeen otin Tarun kuulolle kokeilemalla voltteja ja pysähdyksiä. Päätin verytellä sen melko perustavalla- en mitenkään kovin erikoisesti. Annoin raviavut ja johan lähti. Taru meni kovaa. Hidastin kaahauksesta istunnallani. Ravasimme kaksi kierrosta, ja sitten vaihdoin suuntaa. Taru alkoi yllättäen taipumaan vasemmalle, vaikka olimme oikeassa kierroksessa. Yritin taivuttaa hädissäni oikeaan. Tarun pää nuokkui alhaalla, ja kiristäessäni se vaipui uneen. Herättelin Tarua ja pyysin siltä normaalia kulkua. Taru meni ihan mukavasti. Lillutin jalkojani ilman jalustimia, sillä ne olivat jo tuskallisen lyhyet tavalliseen ravailuun.
"Nyt voit ottaa sen kanssa laukat, ja sitten aloitetaan", Tinúvel mutisi. Pysäytin Tarun pidentääkseni jalustimia rei´illä nopeasti, ja se sujui ilman vaikeuksia- Tinúvel katsoi hieman arvelluuttavan näköisenä, kun Taru steppasi samalla. Ohjasapuni eivät varmasti olleet niitä parhaita mahdollisia, kun toinen käsi ja katse keskittyvät muuhun. Yhtäkkiä Taru sai päähänsä mennä ravia. Onnistuin yhdellä kädellä jotenkin taas pysäyttelemään sen. Huomasin, että kentän reunalla seisoi Sussu. Vilkutin hänelle ja laitoin Tarun kävelemään.
"Moi!" sanoin hiljaa ja iloisesti Sussulle, kun kävelimme ohi. Sitten aloin valmistautua. Kokosin itseni ja aloitin kääntämällä pienehkäksi jäävän täyskaarron- Taru ei vastannut siihen odottavasti. Kuitenkin sain sen ihanan hyvin ymmärtämään asiat. Annoin viimein laukka-avut ja mentiin. Taru laukkasi vikkelää tahtia kohti seuraavaa kulmaa. Istuin ja pysyin hyvin rauhallisena, jottei Taru sätkyilisi liikaa.
"Pidä kädet rentoina, noin juuri! Nyt istunta on hyvä, muista, että voit ohjata pohkeella, eli pienen jännityksen kera, mutta silloin vähennät ohjan painetta", Tinúvel ohjeisti. Kun laukkasin vielä vähän, näin Varman tulleen puhelemaan Sussun kanssa. Hän katsoi, kun laukkasin ohi. Tunnuin jotenkin surkealta ratsastajalta, vaikka Tinúvel kehuikin juuri työskentelyäni. Hidastin ja oi´oin kentän poikki, jotta voisin vaihtaa sanasen Varmalle. Taru oli silmänvalkuaiset näkyvissä, ja pää jännittyneenä. Rentoutin käteni ja annoin sille ohjaa.
"Varma!" huikkasin kulmasta. Tyttö käveli kohti minua ja Tarua, toki muistakaa, että tässä välissä on ulkokentän aita.
"Niin?"
"Viitsitkö tulla tunnin jälkeen suunnittelemaan Tarun halloween-pukua?" kysyin.
"Toki! Mä ajattelin katsoa koko tunnin!" Varma sanoi. Hymähdin ja hymyilin ihan kunnolla, näytin peukkua laittaessani Taruun ravivauhtia. Oikeasti minua kipristeli, kun joku katsoi menoani. Silti pysyin ihan tyytyväisenä, kun aloitimme tehtävät.
"Ensin hyppäät vain tämän yhden esteen, se on perustasoa eli jotakuinkin seitsemänkymmentä senttiä, sinulle varmaan helppo, mutta Tarulle tässä on sopivasti korkeutta. Miten korkeaa sinä olet hypännyt?" Tinúvel kysyi. Toivoin, etten olisi halunnut vajota maan rakoon sanoessani Varmankin kuullen kohtalokkaat kolme numeroa:
"Satakaksikymmentä viiva satakolmekymmentä ratana, pystynä ihan satakolmekymmentä", selitin.
"No, sitten helppo nakki, haukatkaapas tämä este yhtenä suupalana!" Tinúvel naurahti ja osoitti estettä. Minä nostin kuumeisena laukan ja annoin mennä. Tein pari volttia, jottei este tulisi liian heti, ja sitten annoin Tarun kiitää pitkän sivun loppuun, lyhyen sivun ja vasta estesivulla laskin askeleet. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän... ja hyppy! Nojasin harkitusti eteen ja annoin ohjaa niin paljon, kuin olin Tarun arvioinut tarvitsevan. Ohjasmäärä riitti, ja hevonen meni runsasta vauhtia kohti seuraavaa estettä. Pyysin sitä ohi.
Hyppäsimme pari kertaa tätä yhtä, ennenkuin Tinúvel näytti helpon radan ja pyysi menemään. Annoin pohkeet ja laukan merkit ja sitten Taru meni. Minä laskin askelia lähes joka kohdassa, ja pyrin pitämään laukan niin kovana ja hyvänä, kuin mahdollista. Taru loikkasi tutun esteen yli helposti, kaksoisesteessä olikin jo ihmettelemistä. Tottuneena hyppääjänä tiesin siinä tilanteessa antaa hevoselle vauhdin ja esitellä esteen hyppäämällä. Taru tuli hyvin, mutta jouduin hädissäni antamaan avut hyppyyn, kun Taru meinasi mennä melkein kakkososaa päin. Se hyppäsi silti sopivasti ja pomppasi yli. Seuraava mahdollisuutemme olikin trippeli, sen taso oli hankala, ja jouduin pohtimaan lähestymistapaa mielessäni kolmeen kertaan, ennen kuin ratkaisun oli pakko löytyä- tai muuten rynnisimme läpi. Joten päätin, että hyppäisimme esteen sirosti ja huolella, ja ohjasin tarkan lähestymisen. Taru ei oikein tiennyt hyppykohtaa, joten pohkeilla ja liikkeillä näytin sille oikean kohdan hypätä. En ollut itsekään varma esteestä, mutta Taru loikkasi jotakuinkin todella kovaa ja pomppi esteet helposti.
"Hyvä juttu, Taru!" huikkasin. Sitten jatkoimme.

Tunnin jälkeen olin aivan puhki ja kovin epätodelliselta tuntuneiden kommenttien saattelemana takaisin maan pinnalla. Menit hyvin, hallitusti, ja tässä oli hyvää harjoitusta. Näkee, että olet hypännyt. Muista, että kädet rentoina, hevosestahan tyyli riippuu, ja on sattumaa, että sinun tyylisi sopii niin hyvin Tarulle! Silti loistava työ. Niin kuuluivat kommentit, ja toisin sanoen vain seisoin ja nostin nihkeänä jalustimia. Varma juoksi luoksemme iloisena.
"Se meni hyvin!" Varma mutisi.
"Kiitos!" sanoin ja taputin Tarua.
"Ratsastat esteitä hyvin."
"Äh, no se..." sopersin.
"Aleksian tyyli on hyvä", Tinúvel sanoikin sitten.
"Mutta kokemus auttaa."
"Ei..." selitin. Varma ja Tinúvel lähtivät menemään.
"...ole mun ansiota, vaan Tarun!" huudahdin ja halasin hevostani, kun he eivät olleet kuulemassa. Kultaisen, hermostuvan ja aran Taruni, joka sai luvan olla paras hyppyhevonen maailmassa. Ehkei aina, mutta nyt.

Aleksia & Taru 13HM

//taas pelkkää ratsastusta, mutta kun sitä ei ole sisältynyt muihin tarinoihin, oli pakko tunti hyppyjä tehdä.

16.10.2011

Tarun runo

Lennämme
Liidämme
Ystäviä olemme
Ikuisesti
Aina
Niin kuin
Haluat
Mä en sua
Pakota
Jakamaan mitään

Olet niin
Kaunis
Joskus tuntuu
Epätodelliselta
Kääriytyä
Sun turvalliseen
Syliisi
Tuulelta
Ja sateelta
suojautumaan

Merkitsit paljon
Merkitset edelleen
Mitään ei voi
Merkitä vain
Muistioon
Vanhaan
Kuluneeseen
Vihkoon, tiedä
Ei se paljonkaan
Oikeasta ystävyydestä
Taiasta, jota ystävyys
Rakkaus
Kantaa mukanaan

Mutta sä tiedät
Ne salat
Ja niitä
Käytät oikein
Elämäsi ajan
Ole hyvä äiti
Kaikille huolehtivainen
Tiedän sen
Pystyt siihen
Ikuisesti
Salaten

Taru on merkinnyt minulle kamalan paljon, ja tulee aina merkitsemään. Tämä runo kertoo, miten minä pidän siitä, vaikka minulla on nyt Murokin hoidettavana. Taru ja Olli, olette mukanani aina. Taru on hirveän tärkeä, se antoi miettiä, parantaa teot. Kiitos, Taru. Kiitos, Olli. Kiitos, Tinúvel. Kiitos, Peikonjoki. Kiitos, Varma. Kiitos, Sussu. Ja kiitos, Muro. Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet kanssani, toivottavasti jaksatte edelleen. Musta on ollut vaivaa Tinúvelille, ja mä toivon, että se on korjaantunut. Anteeksi ja kiitos.

Aleksia & Taru 14HM

- Koskettavaa? Heh, tuo lopputeksti on ylitunteellinen, ihan kuin mä muka olisin lähtemässä Peikkiksestä. Älkäähän käsittäkö väärin. Mä haluan vain kertoa, mitä pitää. -

17.10.2011

Taru, tärkeimpäni

Sidoin Tarua pitkän aikaa harjauspuomiin. Olin kovin hajamielinen, mutta silti oma itseni - outoa kyllä. Taru hörisi ja odotti kärsivällisesti, se joka hätäili olikin - arvata saattaa - Olli. Pikkuori hääräsi koko ajan ympärilläni ja osoitti mieltään, jos sillä hetkellä mietin muuta kuin sen rapsuttamista. Sanomatta melkein mitään vedin solmun loppuun. Hymähdin pari kertaa ja kosketin Tarun kaulaa. Se oli niin kaunis. Ilta oli kylmä ja kello oli varmasti jo yhdeksän. Kalpea, pyöreä kuu roikkui yllämme. Se valaisi juuri tarpeeksi pihaa. Otin esille letitysnauhan, jossa oli kaunis keskeltä valkea, musta rusetti. Vetäisin hevosen harjan selväksi hyvin tarkasti, vaikka Tarun kiharat meinasivat sekoittua jatkuvasti. Sitten aloitin letittämisen. Letitin kauniin pitkän letin Tarun harjaan ja sitten otsaan vielä suloisen pitkän letin.
"Sä olet niin kaunis", totesin ja halasin Tarua. Olli, joka seisoi Tarun vieressä, näytti myös todella suloiselta. Rapsutin sen otsaa ja halasin varovasti. Otin harjat, ja aloin putsata molempia hevosia. Hymyilin. Tunsin iloa. Hauskuutta. Naurahdin pari kertaa ja hymyilin leveästi. Välillä se onnentunne tekee ihmisestä ihan sulaneen. Harjasin Tarun ja Ollin todella huolellisesti.
Sitten irrotin Tarun puomista, irrotin sen riimunkin. Vastoin periaatteita, josta olin toki tietoinen, kävelin pihatolle. Taru ja Olli seurasivat luottaen perässäni. Jos en olisi luottanut niihin, ne olisivat varmasti juosseet pois. Mutta ei.
"Pääsette nyt nukkumaan", mutisin. Annoin vähän rapsutuksia molemmille, hoidin porkkananannot ja silitin kunnolla Tarua ja Ollia.
"Mä tiedä, en ole kovin paljoa tehnyt teidän eteen, mutta... hyvää syyslomaa", hymyilin ja suukotin Tarua ja Ollia.
"Muro ja te olette ihanimpia! Sekä Kleti ja Wiz ja Dora", sanoin totisesti.
"Ensi kerralla mennään vaikka koulua, lupaan sen. Tai sitten ohjasajoa", totesin. Taru pärskähti. Annoin sen ja Ollin sitten mennä, kävelin vielä viemään kaikille pihaton hevosille heinää ja rapsutin Hannan, Selman ja tottakai myös Ollin ja Tarun kertaalleen. Sitten sanoin hyvää yötä ja kävelin pois.
Katsoin yksityistallin ovelta Tarua ja Ollia. Ollista oli tullut minulle todella tärkeä. Se on olennainen osa, kun tulen Tarun luo. Kaikki tulee muttumaan, mutta haluan seurata Ollin kasvua aikuiseksi. On se kuitenkin omalla tavallaan yhtä tärkeä kuin Taru, Klet ja Muro. Kyynel vierähti poskelleni tunteilun lopuksi. Sitten virnistin, heilutin Ollille ja Tarulle, ja kiepsahdin sisään mennen suoraan Muron ja Kletturin luo. Hyvää yötä, Taru ja Olli!

Aleksia & Taru 15HM


- Tinúvel, katso pulinaboksia, siellä on multa taukoilmoitus. 18.10 lähden (illalla), mutten päivällä ehdi koneelle, ja tulen 21.10, mutta tarinaa en siksi päiväksi varmaan saa tehtyä. Huolehtikaa Ollista, Tarusta ja Murosta .-

-----
Taukoilmoitus huomioitu ja tämä ok. (:

25.10.2011

Ohjasajotesti - selviääkö Taru...?

"Sori, Taru! Mua ei ole kuulunut!" selittelin pihaton kulmilla ja huutelin Tarua. Ajattelin kai, että se oli vihainen... Viikkoja. Siitä oli viikkoja. Monta viikkoa. Edelleen syyllisyydentunto toi minut lähemmäksi totuutta. Uskollinen liinakko kuitenkin ravaili kulman takaa. Tällä kertaa tulin ensin moikkaamaan sitä, en Muroa enkä Kletturia. Olin päättänyt vakaasti ohjasajaa Tarua, ja koulussa rustaamani kuva Tarusta laukussani odotti testin päättymistä. Tekisin Tarulle ohjasajotestin - helpon. Ja sitten Tinúvel saisi käydä radan Tarun kanssa. Loppuun luovuttaisin Tinúvelille kuvan, jossa minä ja Tinúvel seisomme Tarun molemmin puolin, minulla kypärä päässä ja ohjasajoliinat kädessä, ja Tinúvel iloisena toinen käsi silittämässä ja toinen Tarun selän päällä. Ja suomitamma myös onnessaan. Sitten huomasin jotain liian omituista. Olli. Se ei tullut Tarun perässä. En edes nähnyt sitä. Tervehdin Tarua, ja uteliaisuutta pursuava hevonen halusi kunnon rapsutukset. Sitten laitoin sille riimun ja lähdin taluttamaan pihattoa pitkin, jotta löytäisin Ollin. Rohkeahan oripoika oli, mutta ei se niin kauas emästään lähtisi. Ei, ei todellakaan.
"Missä sun suojattisi oikein on? Ollii!" huusin huolestuneena. Olli oli osa 'perhettä'. Tärkeä, niinkuin Muro, Klet ja Taru. Siksi huusin sen nimeä. Ollikin oli tottunut kutsuhuutoihin, ja tuli aina tarpeen tullen.
Kävelin Taru vierelläni, ja olin näkevinäni pilkahduksen pienestä orista. Menossa tielle! Tinúvel käveli pihaton ohi, ja töllisteli, kun sidoin riimunnarun Tarun kaulaan, vedin kypärän päähäni ja nousin selkään.
"Olli karkaa!" huusin. Tinúvel pinkoi sitomaan Selmalle samanlaiset systeemit ja me pistettiin menemään. Taru ravasi kunnon ravurinravia poikansa perään. Selma otti laukkapyrähdyksen, ja Sussukin jäi suu auki tuijottamaan, kun menimme ohi. Olli kiisi kaukana edellä. Päätin antaa Tarun koventaa, tielle Olli ei saanut mennä. Se jäisi auton alle, ei se tajuaisi vaaraa... Taru hirnui kovaa. Samassa Olli kääntyi ja tuli kovaa meitä kohti. Minä annoin Tarun hölkätä poikansa vierelle. Sitten Olli hirnahti kimakasti.
"Miten Olli lähtisi Tarun luota, mä en ymmärrä?" kysyin ja katsoin Tinúvelia.
"Olli jäi yksin siksi aikaa, kun vetäisin aamulla koulutreenin kentällä. Varmaan pääsi pois, jotenkin..." Tinúvel pohti.
Tallille palattuamme tuntematon tyttö talutti Leijaa ja Hannaa.
"Tuo on se uusi, Mia, Leijan hoitaja. Mutta Hanna..."

Ratsastimme hevoset Mian luokse. Tinúvel kiirehti tiedustelemaan, miksi Hannakin oli ulkona pihatosta. Liusuin alas Tarun selästä.
"Aidassa on reikä, Hanna juoksi siitä ulos kun tulin Leijan kanssa", Mia selitti hätäisesti. Tinúvel otti Hannan ja Selman hoiviinsa, ja minä päätin viedä Tarun ja Ollin harjattaviksi.
Harjasin antoisasti hevoset, ja olin hyvilläni siitä, että sain hoitaa Tarua kunnolla pitkän aikaa.

Aleksia & Taru 15HM