Muron hoitokirja

16.10.2011 - He is wild, so wild, I can´t catch him!

Kävelen suoraan yksityistalliin. Outoa. Mä en ole ollut siellä pitkään aikaan, hoitanut vaan Tarua. No, nyt mun pitää keskittyä Muroon. Muroonkin, tarkoitan. Ja Kletiin. Tarulla on tänään vapaata, ja Tinúvel päästi sen niitylle kunnolla Ollin kanssa, niin että tänään mä en oikeastaan näe sitä kovinkaan, kun se on vaan juoksemassa. Mä voin harjata sen sitten illalla, kun se tulee laitumelta pihattoon, mutta muutoin mä keskityn Muroon. Ja Kletturkin on täällä, mutta mä olen pyytänyt Tinúvelia harjaamaan sen ja heittämään nopsaa laitumelle. Sillä on kanssa vapaata, ja se on laitumella koko päivän, syö siellä, harjaan senkin sitten kun se otetaan sisälle. Nyt yksityistallissa on neljä hevosta - Igor, Muro, Mari ja Bella. Mä kävelen Muron karsinalle ja avaan oven.
"Moi, poika! Mä olen Aleksia! Jos sä osaat... voit sanoa Aakiksi. Sun omalla kielellä, kyllä sä tajuat. Tänään olisi ohjelmassa esteitä ja maastoilua, lisäksi me voidaan tehdä kaikkea kivaa. Mä siis olen sun uusi hoitaja. Harjaisinko sut heti nyt?" kysyn siltä ja katson oria, joka tervehtii uteliaana punatukkaista tulijaa. Hymyilen ja silitän Muroa.
"Sut on näemmä klipattu!" totean. Sitten kuulen kolahduksen, ja käännyn katsomaan, mikä pitää meteliä. Sussuhan se sieltä rämistelee kaksi heinäpaalia sylissään.
"Moi, Sussu!" huikkaan nopeasti ja astun askeleen lähemmäksi Muroa.
"Ai, Aleksia! Mä jo säikähdin! Hain noille poneille heinää", Sussu naurahtaa.
"Mitä sä Muron karsinassa teet?" hän tajuaa sitten kysyä.
"Se on mun uusi hoitohevonen. Otin sen lisäksi estevalmennettavaksi, onhan se kuitenkin tosi lahjakas nuori ori", kerron ja taputan Muroa.
"Ahaa... No, pidä se aisoissa!" Sussu hymyilee ja kantaa paalinsa Marin karsinalle. Keskityn taas omiin puuhiini.
"Hei, wild horse, nyt jos mä harjaisin sut, jooko?" kysyn. Mä haluan heti tutustua Muroon hyvin. Muro pärskähtää.
"Okei, se siis sopii!" hymyilen. Kiepsahdan ottamaan harjapakista muutaman harjan. Kun kyykistyn etsimään tarvitsemiani, ilmestyy Muron turpa ja pää vierelleni. Rapsutan uteliaan ponin otsaa. Ovi on juuri sen verran raollaan, että Muron pää mahtuu siitä ulos.
"Sä olet ihana", naurahdan ja nojaan poskeni pehmeään hevosenkarvaan. Sitten otan pitkäharjaksisen harjan, joka on hienon värinen, sinivalkea, ja siinä on puinen selkä. Nousen ja silittelen Muroa. Kierrän harjaamaan sen toista puolta. Muro on hyvin suhtautuva hevonen, se ei nyrpistele hoitotoimenpiteistä.
Harjaan Muron huolella, ja sen klippaamattomissa kohdissa on kyllä karvaa.
"Mitäs me tänään tehtäisiin? Sä tykkäät kuulemma hyppäämisestä, joten jos sitä ensin? Me..." sanon, mutta yhtäkkiä ääneni peittyy tervehdykseen, jonka suo joku ovella ehkä vähän kauemmin seisonut ihminen. Tiedän, että tämä tyyppi on kuullut, kun äsken puhuin Murolle, joten minua alkaa vähän kuumottaa.
"Tinúvel", sanon ystävällisesti ja taputan Muroa. Otan pari askelta Tinúvelin luo ja kehotan suloisen oriin seuraamaan minua.
"Teillä näyttää sujuvan", Tinúvel sanoo, kun Muro kihnuttaa päätään käteeni. Nauran Muron tempulle ja rapsutan sitä.
"Joo! Niin, tuota, mukavaa kun sä heti tulit, mulla onkin jo kysyttävää treenistä. Voikos tänään heti ottaa vähän hyppäämistä tuolla?" yritän kysyä luontevasti.
"Toki! Jos se harjataan loppuun, loimita sen jälkeen ja hae vähän heinää. Sitten me mennään ehkä kolmeksi vartiksi suunnittelemaan halloweenia ylös, tuletko mukaan? Sen jälkeen voisit sitten mennä tämän orhin kanssa kentälle", Tinúvel sanoo ja silittää Muroa.
"Tottakai tulen, sopii mulle!" vastaan ehdottomasti- äänellä ja sukellan Muron kaulan alitse harjaamaan sen toista puolta.
"Okei, menen nyt puunaamaan Igoria. Eli kun olet harjannut ja loimittanut, tule Igorin karsinalle, harjaan sitä niin kauan kuin sinulla menee, ja yhdessa laitetaan heinät näille", Tinúvel ehdottaa. Nyökkään nopeasti, ja jatkan Muron harjausta.
Muro on sosiaalinen hevonen. Onhan se orimainen, muttei se tarkoita, etteikö se olisi sosiaalinen. Muro on näkyvästi kiinnostunut sitä hoitavasta ihmisestä, kuka se nyt onkin, ja siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se myös mieluusti juttelee ihmisen kanssa pärskimällä, eleillä ja kaikilla muilla, ja siltä saa hyvää seuraa. Jos Muro olisi ihminen, se olisi varmasti suosiossa - sitä kiinnostaa muiden touhuaminen, muttei liiaksi, ei pahalla tavalla. Muro on lisäksi utelias ja kiltti, vaikka se onkin vauhdikas. Leikkisäksi sitä voi sanoa väkisinkin. Muro on äärettömän mukava siinä suhteessa.
Harjaan Muron toisenkin puolen, ja otan sitten esille kaksi pehmeää harjaa, jotka sujautan molempiin käsiini. Harjaus on nopeampaa. Muro ei onneksi ole kurainen, joten saan sen ihan mukavan näköiseksi nopeammallakin työajalla.
"Nyt, Muro, mä putsaan sun kaviot, jookosta?" kysyn. Muro ei näytä esittävän siinä minkäänlaisia ongelmia, joten asia on äärimmäisen helppo. Otan kaviokoukun, ja pyydän Muroa nostamaan kavion. Se nostaa kavionsa hyvin ja kiltisti, ja minun on helppo putsata ne nopeasti. Mä tykkään Murosta heti ensisilmäyksellä valtavasti.
Puhdistan huolellisesti kaikki kaviot ja vien koukun paikoilleen. Rapsuttelen Muroa hetken aikaa ennen loimittamista. Sitten laitan uuden näköisen, kevyen loimen Murolle.
"Hieno sä olet, etkä mitään muuta. Tai söpö. Mutta et mitään pahaa. Mä haen nyt heinää sulle", hymyilen. Sitten suljen karsinan oven ja kerron nopeasti Murolle, että palaan vielä. Seuraava askeleeni on mennä Tinúvelin hienon työhevosen karsinalle.
"Nyt on hommat tehty?" Tinúvel kysyy, kun astelen varovasti silittämään Igoria.
"Jep! Eli heinää."
Samassa kuulen tutut askeleet ovelta, tutun huudon, tervehdyksen, ja näen tutun ihmisen. Varma se sieltä tulee.
"Halloweeniä suunnittelemassa?" kysyn häneltä, kun kipuan ylös heinälään ja lasken paaleja luukusta Tinúvelille.
"Nyt riittää", hän mutisee, ja minä laskeudun vikkelästi takaisin portaikkoon. Suljen luukun tukevasti.
Varma tulee perässäni antamaan heinää. Kerron, että olen ottanut Muron valmennukseen ja hoitsuksi. Varma kertoo tulleensa - totta kai - hän lisää väliin - suunnittelemaan halloweenia. Tiedustelen, ketkä ovat tulossa. Ilmeisesti Sussu.
"Okei, nyt sä saat heinää", sanon, kun avaan oven ja kävelen heinä sylissäni laskemaan ruokaa sopivaan kohtaan. Varman silmät suurenevat.
"Et sä!" korjaan erehdyksen, ja Varma alkaa nauraa. Minäkin tyrskähdän otteeseen, ennen kuin olen hellinyt Muroa taasen ja Tinúvel tulee hakemaan 'neitejä' ylös vintille.
Huolehdimme tiloja vähän siistimmiksi ja suunnittelemme, mitä mihinkin tulee. Muuttelemme myös järjestystä ja mietimme, mitä karmaisevaa voi laittaa koristamaan paikkaa. Sussu tulee hieman myöhemmin.
"Okei, tähän siis..." Varma kertaa, kun blondi ilmestyy ovesta varovasti, hieman punastuen.
"Mä olen myöhässä", Sussu sanoo vähän arasti. Mä menen Sussun luo ja selitän tiivistettynä suunnitelmia.
"Voinko mä jo mennä?" sanon, kun olemme henganneet puolisen tuntia vintillä.
"No, kyllä se käy. Alkaa olla suunnitelmat käyty. Joten voitte mennä, tulen minäkin pois", Tinúvel sanoo ja odottaa sillä katseella, että minä kuuntelen loppuun. Mä poistun Varman perässä rappuihin ja otan suoraan satulahuoneesta varusteet.
"Näin on hyvä", hymyilen, kun kannan kauniin ruskeat varusteet Muron karsinalle ja nostan ne telineeseen. Ori onkin jo syönyt.
"Sulattele ihan kunnolla. Mä kipasen harjaamassa Kletin."

Haen hevoseni ulkoa tarhasta ja sidon sen nopeasti harjauspuomiin. Otan harjapakista, jonka olen kantanut yksityistallista, harjoja, ja alan puhdistaa Kletturin paksua talvikarvaa. Kletturillekin voisi tehdä jonkunlaisen klippauksen, ellei kokonaan, toisaalta taas on talvikarvasta hyötyäkin. Päädyn lähinnä lyhentämään vuohiskarvat ja Kletturin leuan alla roikkuvan, parran näköisen karvakasvuston. Harjaan tamman hyvin huolellisesti. Vien sen takaisin tarhaan.
"Mä menen nyt ratsastamaan sun karsinanaapurilla, Klet. Juokse vaan", sanon ja suukotan nopeasti ponin otsaa. Annan sen mennä.
Muro on sulattanut ruokaansa puolisen tuntia, joten päätän hoitaa sitä vielä puoli tuntia, ja sitten ratsastaa. Astelen karsinaan riisumaan oriin loimen.
"Nyt me mennään, Muro", yritän sanoa ja taittelen loimea kevyesti. Sitten vien sen tangolle ja otan esiin muutaman harjan.
"Pikaharjaus", mutisen. Muro tuuppaa mua turvallaan.
"Joo, olet sä ihana", nauran ja rapsutan Muron otsaa. Silittelen sitä koko ajan. Harjaan nopeasti ja huolella, mutta melko perusteelliseenkin tapaan.
"Let´s go, my lovely", naurahdan ja otan esille ponin suitset. Muro katsoo sitä ja innostuu tajuttuaan, mitä on tekeillä. Muro antaa mukavasti suitsittaa, ja itse saan nopeasti ja tehokkaasti martignaalin laitettua, kiitos Tarun! Sitten otan satulan. Se asettuu hyvin Muron selkään, ja huopakin hyvin huolella. Vedän vyön alas ja pujotan vyön martignaalin lenkistä. Sitten ollaan valmiita, melkein. Vielä jännesuojat ja hivutussuojat jalkoihin ja kypärä mun päähän. In head. Jeah, we can go now. Otan kiinni Muron ohjista, avaan karsinan oven, ja kehotan komean ponin perässäni kohti kenttää.

Muro seuraa innoissaan minua, kun raahaan kentälle kaluston ja teen viiden esteen tehokkaan radan. Annan sen tutustua jokaiseen esteeseen, ja mä pysäytän sen summamutikassa johonkin kohtaan. Kiristän vyön, ja mä olen kiitollinen Murolle, ettei se tee mitään ikävää. Vedän jalustimet ja säädän ne tutulla mitalla. Nousen selkään.
Säätelen jalkkarit vielä kertaalleen, ja ohjailen oriin uralle. Joudun tinkimään tilasta, ja teen alkuverytykset epämääräisellä laikulla, jolla esteet eivät tule tielle. Onneksi olen laittanut kaikki esteet pois kaviouralta, niin että laukankin ottaminen olisi helpompaa. Ravailemme Muron kanssa, ja siitä puhkuu energiaa. Sitten pyydän ratsastusradan teitä ja voltteja verytykseksi. Kun arvailen Muron vertyneen sopivasti, päästän sen kävelemään.
Mua jännittää ihan liikaa, kun annan laukka-avut erään lyhyen sivun puolivälissä. Muro toki haluaisi heti hypätä, mutta ohjaan päättäväisesti uralla. Laukka on mukavaa, ja jännitys häipyy mun ilontunteen tieltä. Sitten siirrän suunnan toiseen ja laukkailen siihenkin. Muro on mukava, mutta minun täytyy välillä koota laukkaa, koska Muro kiihdyttelee. Lopulta se menee mukavaa, rytmikästä, rullaavaa ja silti ihan vauhdikasta laukkaa ilman, että tarvitsee koota.
Otamme alkuun pari verryttelyhyppyä kumpaankin suuntaan, ja Muro loikkii esteet korkealta. Nautin hyppäämisestä taas ihan kunnolla pitkään aikaan. Tunnen, ettei mun tarvitse käskeä, mulla on yhteinen sävel Muron kanssa ja sillä hyvä. Tunnen, että se haluaa mennä, ja me yhdessä liidetään yli kahleiden. Vapauteen. Hetken tunteet pyörryttävät minua kunnolla, ja nauran samalla, kun pomppaamme melko suurikokoisen pystyn yli. Annan Muron mennä, reitti on selvä. Ponikin nauttii. Näen Tinúvelin kentän laidalla katsomassa Taru ja Olli vierellään. Tällä kertaa en ajattele, että joku näkee, kuinka surkea olen. Ajattelen, että pitää nauttia hetkestä. Olen mitä olen, enkä muuksi muutu, vaikka haluaisin. Se pitää hyväksyä. Muuten ei voi elää kunnolla. Ei voi elää onnellisena.
Olen piristynyt, kun hoidamme loppuveryttelyt. Taru syö ruohoa, Ollikin, ja Tinúvel katsoo kiinnostuneena harmoniaa, joka pursuaa työstä. Laitan Muron energiat koville, ja se näyttää sopivan iloiselta.
Käännän kaartoon, mä odotan, että Tinúvel tulee Tarun ja Ollin kanssa meidän luo. Halaan Muroa.
"Sehän meni hyvin! No, otatko tämän?" hän kysyy. Kiitän ja otan Tarun ja Ollin huomaani. Muro toisella, Taru toisella puolellani, ja Olli kiinni kyljessäni, voin sanoa, että olen onnellinen. Mä kuulun Peikkikseen.
"Te ootte ihan hassuja!" nauran, ja lähden taluttamaan hevosia tietä pitkin pois.

Aleksia & Muro 1HM

- Ihan mukavaa tunteikasta touhua Muron kanssa, toivon että tykkäsit tästä. Nyt eri kirjoitustyylikin -

17.10.2011//Lovely and difficult

Pahan tempun on Tinúvel tehnyt, mä kun kävelen yksityistallista sisään, lasken laukkuni ykköskarsinalle - ja kas, siellä onkin Klettur. Öh... Otan esille Kletin harjat, vaikka tarkoitukseni oli mennä Muron luo, ja avaan karsinan oven. Ei kai se paha ole, jos ponin saa puhtaaksi.
Harjaan Kletin huolella, ihan puhtaaksi pölystä.
"Heh, sä olet jo niin omanlaisesi eläin", mutisen ja rapsutan Kletturin pörröisen harjan juurta. Se pärskähtää. Naurahdan. En mä voi olla pitämättä siitä. Hoidan Kletin täysin puhtaaksi, ja viimein olen putsannut kaviotkin. Haen riimun ja riimunnarun, ja laitan ne tamman päähän - se tunkee jo täyttä vauhtia ulos karsinasta. Otan laukun olalleni ja vastustelen Kletturin menoaikeita niin kauan, että sen sietokyky kasvaa piirulla. Sitten talutan Kletturin kohti ovea.
Ovella kuulen niin tutun oloisen pärskähdyksen, että käännyn katsomaan. Neloskarsinassa, oven vieressä, on Muro!
"Hei, poika! Mä vien tän tarhaan, ja tulen sitten", yritän todeta luontevalla tavalla, heitän laukkuni Muron karsinan eteen ja häivyn puoliksi innostuneena ovesta ulos. Klet seuraa innoissaan perässä. On jo niin aamu, että puoli tuntia ja muut hevoset tulevat tarhaan. Vien tammani kaikessa rauhassa ovesta, käännän sen leveämmälle tallipihan kohdalle, ja kävelen siirtotallin ohi. Sen jälkeen minun onkin helppo kääntyä vasempaan ja tuoda hevoseni keskitarhan ohi rantatarhaan. Klettur tempoo narussaan, ja sitä kauemmin se siinä joutuu olemaan, kuin tempoo, koska minun on hankala ottaa sitä irti sellaisella riuhtomisella.
"No niin", huokaisen ja vedän riimun pörröisestä päästä. Klettur lähtee ravailemaan tarhassaan, ihmetellen, missä Meri on. Suljen portin ja jätän tolppaan riimun ja narun.
Palaan yksityistalliin, suoraan Muron karsinalle.
"Huh, sori, mä en tiennyt että sä olet täällä! Tänään mennään nyt ihan just heti maastoon, jos saadaan Tinúvelilta lupa laiminlyödä vähän tarhausaikaa, ja sitten pääset pihalle", selostan Murolle. Musta tuntuu, että maastoon olisi kivempi mennä ilman satulaa, mutta look it. Tinúvel näyttääkin seisovan Igoria suitsimassa.
"Saatte te mennä, mutta me voitaisiin tulla tämän kanssa mukaan", Tinúvel mutisee.
"Juu. Ööö... ilman satulaa?", sanon nopeasti. Igorin harjaaja nyökkää. Sitten otan harjat esille ja rapsuttelen Muron nopeasti.
"Joo joo, olet sä ihana! Mutta nyt täytyy pistää kiirettä, ettei Tinúvel joudu kauaa odottamaan", hätäilen. Muro ei onneksi ota kiirehtimistäni niin vakavasti kuin Taru ottaisi - ihme kyllä. Sählään parhaani mukaan kaiken valmiiksi ja otan kaviot huolellisesti. Kiepsahdan karsinasta satulahuoneelle ja otan Muron suitset. Lisävaivaa tuo martignaalien irrottaminen, ja palaan karsinalle ripeästi.
"Hei, ei se henkihieveriä ole jos me odotetaan!" Tinúvel sanoo. Mietin hetken, ja suitset Muro saa päähänsä ihan rauhassa. Sitten suojaan itseni kypärällä ja käsineillä ja vetäisen ohjat Muron kaulalta.
"Let´s go..."

Seisomme vanhan pihaton edessä valmiina pinkomaan matkaan. Igor näyttäytyy ihan mukavan oloisesti, eikä tee tammoille showta. Mä pyydän Tinúvelia pitämään Muroa hetken, kun menen silittämään Tarua.
"Puoli päivää teidän kanssa, ok?" selitän ja suukotan Tarun otsaa. Se hörähtää. Nyökkään, hymyilen, kaivan taskuni pohjalta pienet porkkananpalat ja salavihkaa heitän ne huomaamattakin Ollille ja Tarulle. Sitten kävelen Muron luo ja alan tekemään selkäännousu-operaatiota.
Kun viimein olen selässä, Muro on jo vähän rauhoittunut. Pyydän sitä rauhallisesti ja tyynesti jatkamaan matkaa tammojen luota. Tinúvel näyttää Igorilla mallia, ja niin me ollaankin piakkoin tammattomalla maastopolulla.
Kävelemme ja juttelemme hetkisen.
"Miten ajattelit valmentautua Muron kanssa seuraavaksi?" Tinúvel kysyy.
"En tiedä, ehkä nyt vielä pari kertaa rataesteitä ja sitten maastoesteitä. Sopiiko?" mumisen.
"Kuulostaa hyvältä. Olen vähän miettinyt Muron ruunaamista, on se söpö ori eikä aiheuta ongelmia, kun ei kovin iso ole, joten periaatteessa pysykööt tuollaisena", Tinúvel sanoo.
"Juu, kyllä se, ja jos se nyt on vähän vauhko, niin rauhoittunee vanhempana", totean ja taputtelen Muroa. Sitten kerään ohjia lyhyemmiksi ja maiskutan Murolle.
Ravailemme hyvän matkaa, ja jarrutamme sitten sopivasti. Hevoset puhisevat, mutta näen Murosta, että sen kaviot nauttisivat laukasta. Annan pitempää ohjaa. Keskustelemme taas Tinúvelin kanssa, ja sitten näemme, että melko pienikokoinen rusakko loikkii ohitsemme. Nämä eivät ole onneksi säikkyjä, Taru olisi sätkynyt sitä, mutta onneksi alla on luotettava Muro.
Muro on hyvin ihana hevonen, ja se menee kun pyydetään. Jokseenkin se on vähän villi, mitä nuori ikä teettää, ja orimaisuus on myös sitä hommaa. Muro hirnahtelee kyllä tammoille ja vaikuttaa melko macholta, mutta kun se on kaksikymmenvuotias vaari niin teot loppuvat. Siihen on kuitenkin neljätoista vuotta, eli aikaa kuluu.
"Laukataanko vähän?" kysyn Tinúvelilta. Vähän kismittää laukata ilman satulaa Muron kaltaisella tykillä, mutta ei epäilystäkään, mitä Tinúvel vastaa.
"Totta kai! Ja miksei enemmänkin? Sovitaan tuolle koivulle!"
"Käy se. Kisa?" ehdotan.
"Toki!"
"No niin. Yksi, kaksi, kolme, nyt!" sanon ja painan pohkeet Muron kylkiin. Se ampaisee kuin kanuuna eteenpäin. Igorin askeleet ovat selvästi rauhallisempia, eivät niin holtittomia, joten tilanne on aika tasan - Igor menee kuitenkin paljon isommilla askeleilla, ja Muro paljon kovempaa. Päästän ohjia Murolle ja annan sen väsätä kiitolaukat itselleen. Koivu lähestyy, ja Tinúvel antaa Igorin määrätä laukan tahtia. Muro on viime tingassa ensimmäinen, mutta Igorin turpa on jotakuinkin Muron lavan kohdalla. Vasta laukan jälkeen tajuan, että mä olen ollut ihan tyhmässä asennossa, takertunut harjaan peläten tippumista.
"Vielä vähän, mutta ei kisana?" kysyn. Tinúvel nyökkää, ja niin Murokin jatkaa taivaltaan.
Olemme laukanneet pihaan asti, ja hidastamme reilun vauhdin. Sitten yritämme jotenkin veryttää hevoset loppuun. Menemme ulkokentälle ja ravailemme ja kävelemme vähän. Sitten häivyn Igorin perässä.
Tiputtaudun ratsailta vasta tallin edessä, takalistoni on kärsinyt kovia satulattomasta pomppimisesta. Liu'un alas ja otan ohjat Muron kaulalta.
"Mennään."
Vien hikisen ratsuni pesukarsinaan, ja putsaan sen kunnolla vedellä. Muro nauttii toimesta. Kunnon suihku auttaa rentouttamaan sen kokonaan, ja kun kuivaan pyyhkeellä ja heitän kuivatusloimen selkään.
Kun Muro on kuivanut, laitan sille tarhaan toisen loimen ja talutan ulos. Matka metsätarhaan on lyhyt, ja siellä se Hessu odottelee. Päästän oriin irti juoksemaan.
"Moikka, Muro! Mä menen nyt hoitamaan Tarua!"

Aleksia & Muro 2HM

19.11.2011//Just for you, my love



Hauska
Erikoinen
Lellikki
Mukava
Uuno
Rakas

1 (ykkönen!)
0 (ei mitään virheellistä!)

Aleksia & Muro 3HM

Tutustumista

Wihii, kuinka mukavaa onkaan päästä pitkästä aikaa tallille, ja nyt on vielläpä eka kerta oman hoitoponin kanssa. Olen siis käynyt täällä aikaisemminkin ratsastustunneilla, mutta minulla ei ole aiemmin ollut hoitoponia.
Vetaisen tallin oven auki ja suunnistan Muron karsinalle. ”Hei poika”, tervehdin sitä kaltereiden takaa. Avaan karsinan oven ja puikahdan sisään. Ojennan käteni kohti eestinhevosta, joka katselee minua silmät pyöreinä. Sen korvat liikkuvat siihen malliin, ettei se oikein tiedä pitäisikö sen tykätä minusta, vai näyttää nyrpeää naamaa. Puhelen sille pehmeällä äänellä kaikkea mukavaa ja menen hitaasti lähemmäs. Pian käteni koskettaa ponin turpaa ja hymy nousee huulilleni. ”Noin, hyvä poika”, sanon sanojani venytellen. Silittelen Muron turpaa hitaasti.
Huomaan, että Muro alkaa selvästi kyllästyä lässyttelyihini – okei en minäkään tykkäisi, jos joku ventovieras tulisi yhtäkkiä lässyttämään. Hymyilen yksin ajatuksilleni ja nappaan Muron riimusta kiinni. Tökkään karsinan oven auki ja lähden raahaamaan vastahakoista ponia pesupaikkaa kohti. Vilkaisen Muroa, joka olisi innokas menemään tervehtimään kavereitaan, mutta itsepäinen taluttaja ei päästä. Kun poni on pesupaikalla, laitan sen molemmilta puolilta kiinni ja karkaan hakemaan sen harjapakkia.

Kun olen hetken harjaillut Muroa, se alkaa kyllästyä paikallaan seisomiseen – poni alkaa kuopia lattiaa, eikä meinaa malttaa lopettaa. Huokaan, kun poni ei meinaa totella käskyjäni. Onneksi on enää kavioiden puhdistus jäljellä. Nappaan kaviokoukun harjapakista ja menen takaisin ponin luokse. Kumarrun ottamaan ponin etukaviota. Hetken maiskuttelun jälkeen tuo suostuu nostamaan jalkansa. Pian tunnen kipuaallon pakarallani. ”Ai helev..”, mumisen ärtyneenä. Rankaisen ponia välittömästi läpäyttämällä käteni voimakkaasti yhteen tuon pään vieressä, ja poni yrittää päästä minusta kauemmas. Kiroan itsekseni ja hieron pakaraani. Kukaan ei kertonut minulle, ettei tuo tykkää kavioiden putsaamisesta. Kumarrun taas kavioiden puoleen. Saan melkein putsattua ponin kavion, kun tulee uusi hyökkäys, jota omaksi onnekseni kerkeän väistää. Lämäytän jälleen käteni voimakkaasti yhteen. Hmph, nyt se ei sitten meinaa nostaa minulle enää kaviota. Huokaan ja nousen kumarasta ylös, kädet lantiollani. ”Herra itsepäinen koittaa nyt nostaa sen kavion”, tiuskaisen. Pian kuulen kikatusta viereltäni, Sussu siellä kikattelee. Naurahdan itsekkin. ”Ei oo mikään maailman helpoin poni, ei kyllä silleen haittaa, koska tykkään haasteista ja meillä varmasti tulee yhteistyö sujumaan”, selitän Sussulle.

Loppujen lopuksi hoitaminen sujui hyvin, olen varma, että Murokin on sitä mieltä. Tulemme hyvin toimeen, ottaen huomioon missä vaiheessa ystävyytemme on.