Sori maksun kestävyys, olen nyt kipeänä
Kello on varttia vaille yksitoista, ja livun hermostuneena talliin. Puhun taukoamatta Norpattaren kanssa ja pingon hakemaan Lantun. Harjailen sen kuntoon, otan varusteet ja alan varustaa. Lanttu käyttäytyy asiallisesti, lukuun ottamatta steppausta, tahallisia askelia kavionputsauksessa ja pään nostelua.
"Sä olet aina niin ilkikurinen poni, voin sanoa suoraan", naurahdan pahaa tarkoittamatta, silitän ratsuni päätä. Tinúvel tulee tarkistamaan varustuksen ja minun varustukseni, ja kutsuu kaikki sitten hetkeksi keskelle pihaa. Muut tulevat tallirakennuksista, minä harjauspuomilta.
"No niin, nyt alkaa siis vaellus, kovin mukavaa kun tulitte! Nyt kerrataan hieman sääntöjä, vaikka nämä alkeissääntöjä ovatkin. Eli hevosenmitta väliä, kuvitelkaa suurinpiirtein kookas 120-senttinen russponi väliin. Jonojärjestys on minä sekä Hessu ja sitten Norpatar ja Meri, Aleksia ja Lanttu sekä Sussu ja Mari. Norpattarelle hevosenmitta väliä Hessuun, Aleksialle samaten, ja Marilla voit pitää sellaisen kaksi kolmasosamittaa, jottei se kisko ruohoille. No niin, menkääpä viimeisen päälle laittamaan hevoset. Tavataan tässä kaksikymmentä vaille", Tinúvel sanoo. Lähden kävelemään poispäin Lantun luokse.
Lanttu ei reagoi huonosti hoitoihini, kun selvitän sen harjan ja hännän, ja laitan harjan letille- otsaharjan ja teen normaaliin harjaan ruudukon. Pintelöin myös hännän, jottei se mene sotkuun, ja irrotan sitten Lantun.
Olemme kaikki ajoissa paikalla. Tinúvel istahtaa Hessun satulaan, ja niin teemme mekin.
"Lanttu on kyllä sinulle liian pieni..." Tinúvel sanoo ja katsahtaa minuun. Nyökkään. No, matkaan vaan. Issikat jaksavat kyllä.
Alun käynnit hoidetaan rempseästi, mutta ravi on minulle pulma. Pompin ja pompin kovaa, ja istunta on huono. Nostan jalustimet kaulalle, se helpottaa.
Poikkesimme vihreälle mäelle. Tinúvel sanoi sitä laukkamäeksi. Minä annan Lantun mennä. Helppoa ei ole, mutta ei voi minkään. Tinúvel huolestuu.
"No, yritä nauttia", Tinúvel yrittää piristää. En kuitenkaan piristy, melkein itken pompuista. Ja viimein tarraan harjasta kiinni. Lanttu laukkaa kovaa, ja pari kaniinia pinkoo pakoon sen vauhdinhurmaa.
Ravailemme ja kävelemme Hiidenkylän ratsastuskoululle.
"Tämä meni hankalaksi", vetäjämme mutisee. Hän pyytää antamaan Lantun satulan ja lähtee ratsastuskouluun. Syömme, ja Tinúvel sanoo, että Hiidenkyläläiset palauttavat satulan iltapäiviin. Minun on helppo mennä satulatta. Jatkamme matkaa, ja nautin reissusta.
Juoksemme vielä vähän. Sitten saa laukata, ja Lantun ilman satulaa-laukka on ehdottoman parasta! Nauran ja annan mennä. Pian tulee myös puita, maastoesteiksi ne saavat ruveta- Lanttu tosin hyppää minut melkein alas selästään... Seuraava puu onkin helpompi minulle, kun tajuan olla varovainen. Hyppäämme huimaa vauhtia. Sitten hidastelemme vähän.
Pieni puro tulee kohti meitä. Se on mukava puro, ja kaikki piristyvät sen solinasta. Innostumme jopa laulamaan, vaikka se on ainakin Sussulle ja minulle vähän noloa... Pian hoilaamme kuitenkin kiitettävää vauhtia. Ratsastamme tallille laulaen helppoja lauluja ja jutellen. Vuorotellen sanotaan noloin juttu ja pahin moka, joka on tehty. Nauramme kovin. Se on todella hauskaa. Piakkoin saavumme talliin.
Hoidan Lantun huolella, ja syön Alpenin välipalapatukan nälkääni. Lanttu hörisee ja on hyvällä päällä.
"Hei, tyttö, sä olit mukava, ja, pienikin... mutta ihana", hymyilen ja halaan Lanttua. Sitten vien sen pihattoon ja lähdemme porukassa Tinúvelin luokse juttelemaan. Kylmä tuuli tuo lehdet lähemmäksi tallia.
Pian lähden kotiin. Lämpimään. Mutta ensin käyn kyllä kurkkaamassa Ollia ja Tarua!
Kelpasiko?..
Aihe: Syysvaellus 17.9.2011 
To Elo 11, 2011 4:55 am
