Tarun päiväkirja

19.11.2011

Tarulle ♥

Yksin ja hiljaa istun
mietin sitä kaikkea
mitä koen ilman sinua
se on tyhjyys
ikuinen tyhjyys
enkä itsekään ymmärrä
miksi tein näin

Silti sait minut puoleesi kääntymään
lohdun hetkillä
ja pian alan jo ymmärtää
miksi sinä olet niin tärkeä

En voisi elää ilman katsettasi
En voisi elää ilman kosketustasi
En voisi elää ilman kaikkea
mitä sinä minulta veit

Veit sydämeni
tunteeni
aikani ja kaikkeni
mutten ole siitä pahoillani
se ei haittaa
se ei haittaa yhtään
ei yhtään mitenkään

Taru - olet niin ihana ja tärkeä ♥

Aleksia & Taru 16HM

Sama, vanha ja katuva ihminen koneen äärellä. Antakaa anteeksi, palailen. Olen oikeasti riippuvainen Tarusta ♥ Ja Ollista ♥ Ja Murosta ♥ Ja Kletturista ♥ Ja Peikkiksestä! ♥

29.11.2011

Tarun maneesikäynti

Huh! Talvipäivänä, melkein talvipäivänä siis, jäinen tuuli tunki luihini ja sai minut vapisemaan. Miksei kesästä voinut kerran sataa lunta ja siinä olisi talvi. Räntä, kura - syksyn ja kevään voisi viedä unholaan. Mutta kaikki se ihana väriloisto ja luonnon kukoistus olivat aivan yhtä hyviä kuin ne asit huonoja. Joten josko jätetään kaikki se rauhaan.
"Taruuu!" huusin pihatolla. Tamma, jolla oli paksu loimi, tuli perääni.
"Voi voi, aika kuluu ja mä olen niin riippuvainen susta... Olli onkin jo vieroitettu, nyt sä saat periaatteessa olla vapaalla jalalla ja mä voin tulla sulla tunnille", hymyilin. Hengitys huurusi, kun otin riimunnarun käteeni, pujahdin pihattoon ja kiinnitin sen Tarun riimuun.
"Sä näytät pulskemmalta, johtuu varmaan talvikarvasta. Tänään tehdään reipas lenkki pellolle, pyydetään Tinúvel mukaan!" naurahdin. Samassa nainen seisoikin jo vierelläni avaten samalla portin ja päästäen meidät ulos.
"Aleksia!" Tinúvel hymysi.
"Tinúvel!" sanoin. Halasin Tinúvelia, ja aloimme saman tien keskustella.
"Mitä treeniä tänään ajattelit? Taru on ollut vapaalla niin kauan että nyt olisi kannattavaa ratsastaa reilusti hiekkatiellä Hiidenkylän Ratsastuskoulun maneesiin. Hiidenkylän hevoset ovat nykyisin aikamoisella ulkotreenillä, ja nyt kun uusi maneesi, suurempi ja laadukkaampi, on rakentunut, pikkumaneesi on helposti meidän käytössämme. Voit tulla vaikka samaan aikaan kuin minä menen sinne, otan mukaani Sepon. Tai ei, suunnittelin kyllä alunperin, että kuljetamme vaunuilla ne taukopaikalle ja siellä pistämme kuntoon, se on parempi", Tinúvel kertoi.
"Käy! Maneesissa en ole mennytkään aikoihin", hymyilin ja silitin Tarua.
"Pistän tämän kuntoon, nähdään hiekkatien alussa puolen tunnin kuluttua!"

Hoidin Tarun, joka steppaili käytävällä nopeaan tahtiin.
"Senkin söpöliini, minkälainen ikiliikkuja sä oikein olet", halasin Tarua. Olin hirvittävän hyvällä tuulella ja harjailin paksua talvikarvaa antoisasti, ehkä vähän liiankin kauan. Sipaisin loimen ja pintelit Tarulle ja talutin sen trailerille. Sitten lastasin sen tavarat ja lähdimme liikkeeseen.
Yhden päivän maneesikäynnillekin traileri. No, hyvähän se on, että saadaan järjestettyä.
Pysähdyimme, otimme hevoset ulos, ja sidoimme retkipaikalla seisovaan puomiin. Retkipaikka oli aukea, jossa oli pieni mökki, talli ja tarha. Ilmeisesti se oli kotina vaellustallien hevosille silloin tällöin. Joskus ollut oikea tallikin. Varustimme hevoset reiluun tahtiin, nousimme satuloihin, ja lähdimme.

Matka taittui mukavasti, ja sen jälkeen ratsastin Tarun maneesin ovista sisään. Se oli vertynyt, ja meillä oli laukat ottamatta. Veryttely oli hoidettu matkalla, ja ravailut myös. Ohjasin Tarun uralle, istuin syvälle satulaan ja annoin pohkeet. Silloin tiesin, että minä rakastan Tarua, rakastin ja rakastan!

Aleksia & Taru 17HM

Kohti 20HM - merkintää. Mä en ole merkintähoitaja, hoidan tarinoilla ja hiostelen niitä, en halaja kokoajan merkkejä. Eli vaikka on hienoa edetä, niin täytyy hoidoissa säilyä se oikea, laadukas tunnelma. Sisältö. No, eipä mulla sisältöä kamalasti ole, mitäköhän järkeä tuossakin tarinassa. Mutta ainakin pysyttelen Tarun hoitajana, kun on kerran kaikki merkinnät tältä kuulta tehty. Kletille ja Murolle en varmaan ehdi kirjoitella näitä marraskuun juttuja, mutta jos antaisit sen anteeksi? Lupaan tehdä joulukuulle aktiivisesti merkintöjä Jookooo...?!

-----
Ei noiden muutamien merkintöjen puuttuminen mitään haittaa, olet kuitenkin sen verran aktiivisesti hoitanut Tarua ja ollut mukana tunneilla yms. (: Kunhan sitten joulukuussa hoidat. (; - Tinúvel
-----
Kiitoksia, hoidan, hoidan Lisäsin muuten tähän viestiin sun merkintäs perään nimesi - Aleksia

6.12.2011 - Hyvää itsenäisyyspäivää, Taru!

Suomen itsenäisyyspäivä. Yhdeksäskymmenes neljäs vuosi vapaana ja itsenäisenä maana. Istuin Tarun sirossa selässä ja mietin Suomen osaa sodissa. Eritoten suomenhevosten osaa- ilman sitä rotua tuskin olisi selvitty näin pitkälle oman päätöksen valossa. Tarukin oli samaa rotua, vaikkei varmaan ollut kuin hyvin kaukaista sukua niille urheille rintamahevosille. Silti sekin oli ihan arvostettavaa, että ylipäätään oli suomenhevonen. Usein vanhat sodan kokeneet luonnehtivat suomenhevosia lempeinä, luotettavina ja uskollisina eläiminä. Eikä lienee ihme, että minunkin vaarini, kahdeksankymmentäkuusivuotias mies, oli kokenut sodan ja halvaantumisen. Hän arvosti suuresti Tarua ja pyysi minua aina kertomaan, mitä olin tehnyt. Vaarin lempirotu oli suomenhevonen. Vieläkin hän kävi katsomassa vanhainkodin lähellä sijaitsevan hevosten vanhainkodin taikka lepokodin hevosia. Minä olin hyvin iloinen siitä, että hänelle annettiin se mahdollisuus. Minä istuin Tarun satulassa, kun isä ja äiti ja isosiskot katsoivat elokuvaa nimeltä Tuntematon Sotilas. Minua se ei kiinnostanut. Sen sijaan tulin tallille juhlimaan päivää armaan suomenhevosen seurassa. Annoin Tarun ravailla reippaasti. Olimme ehtineet laukatakin vähän, ja tarkoitus oli laukata vielä ihan pikkuisen enemmän.
"Sä olet kanssa urhollinen, senkin hassu", naurahdin. Voi, kuinka rakastinkaan Tarua.
"Lauletaan suomen kansallislaulu, jooko?" aloin hoilata. Täyttä kurkkua, ja pelästyinkin, kun pian kuului suhinaa ja kavioiden ääntä ja ohi vilahti hevonen. Takana ei juossut kukaan, mutta tunnistin hevosen heti Nooraksi. Sen perässä mekastivat Lanttu ja Lola, ja tammat kiitivät eteenpäin. Pistin Taruun vauhtia ja soitin Tinúvelille. Hän oli parhaillaan tulossa autolla kurkkaamaan, ettei hevosia ehtisi tielle. Laukkasin päätä pahkaa ja ajoin ponit sellaiseen paikkaan, josta ei ollut lähtemistä. Lauleskelin hiljaa, ja yritin houkutella hevosia luokseni. Tinúvel juoksi pellon poikki kohti meitä, ja silloinhan ponit vasta lähtivät, ampaisivat ohitseni. Käännyin ja menin tien tukkeeksi, ja ehdinkin saamaan Lolan riimusta kiinni. Tinúvel oli tottuneempi kiinniottaja ja sai Lantun ja Nooran helposti kiinni.
"Miten tehdään näiden kanssa? Pyydetäänkö joku hakemaan?"
"Oota, mä soitan Sussulle ja kysyn, voiko se tulla", keksin heti yhteyshenkilöni ja soitin. Sussu viiletti pian juoksujalkaa luoksemme. Hän otti Nooran ja Lolan, ja minä jalkauduin taluttamaan Lanttua. Tinúvel lähti hakemaan autoaan tienposkesta.
"Hyvää itsenäisyyspäivää, Aleksia!" Sussu nauroi.
"Hyvää itsenäisyyspäivää, Sussu!" hymyilin. Lauloimme maammelaulua ja sitten puhelimme sitä sun tätä. Sussu oli hyvin mukava. Sovimme, että hän tulisi minun ja Kletturin kanssa kentälle menemään koulua- ratsunaan Mari.
Palasimme tallille, ja minä kiepsautin ulkokentälle. Kolme ilkikurista ponia oli tehnyt meille riemukkaan retken. No, ei se kai haitannut. Iloa elämään! Nautin lumesta, joka ei ollut sulanut pois. Ja Tarusta!

Aleksia & Taru 18HM

Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

09.1.2012 - Lenkillä

- Täällä on kamalan kylmä, puhelin Tarulle taluttaessani sitä yksityistallille. Tamma oli loimitettu aamulla, ja sen karvaan ei siksi ollut kertynyt varmaan paljoakaan pölyä, mutta jotenkin ajatus monesta tunnista ilman harjausta inhotti. Oli tullut oikea talvi, kunnon lumipyryä oli saanut katsella pari päivää. Onneksi sää oli aurinkoinen. Tarukin näytti nauttivan talvesta ja vaikka se oli ollut Tinúvelin mukaan kovin säikky lumeen astumisen suhteen, se oli rauhoittunut selvästi. Olin hankkinut itselleni vapaata hevosluentojen parista ja opettajien oma pikkulomapäivä oli sattunut sopivalle kohdalle. Koulussamme oli siispä vain muutamia henkilökuntaan kuuluvia, eli koulupäivä lyhennettiin kahteen tuntiin.
Keskellä pihaa törmäsin tuntemattomaan, vaaleatukkaiseen tyttöön, joka talutti Juulia. Päätin pysähtyä tervehtimään. Hidastin tytön kohdalla ja huikkasin tervehdyksen. Hän oli huomannut minut jo kaukaa ja oli ilmeisesti aikeissa tulla tervehtimään itsekin.
- Moi! Kuka sä olet? kysyin. Tiesin, että olisin voinut kysyä vähemmän pistävästi, mutta tehty mikä tehty.
- Menchi, Juulin uusi hoitaja. Entä sä? tyttö kysyi.
- Aleksia, hoidan Tarua ja omistan Kletturin. Kiva kun saadaan lisää porukkaa! hymyilin.
- Joo... Menchi sanoi.
- Miten sä olet viihtynyt? kysäisin ja silitin Tarua. Se nuuhki kovalla vauhdilla Juulia.
- Hyvin! Täällä on kivaa porukkaa, tai siis, mä olen tavannut vain Tinúvelin ja sut.
- No, se on kyllä totta. Ei ole Juuli kauheasti pyöristynyt astutuksesta, eipä siitä kauaa olekaan, kohotin kulmiani ja rapsutin Juulia sanoen sille hiljaa hyvä tyttö, varsalomallakin!
- Astutuksesta? Mistä astutuksesta? kysyi Menchi.
- Siis siitä Juulin astutuksesta.
- Onko Juulilla varsa mahassa? Menchi katsoi minua ällistyneenä.
- Jep, etkö sä tiennyt? Isä on ML Zamiro, tosi komea ruunivoikko. Mä olen valmentanut sen oriin omistajan toista hevosta kerran.
- Okei! Muuten, nyt tuli mieleen, että oletko sä se valmentajan paikan saanut tyyppi?
- Olen mä. Mutta tälle tytölle tulee nyt kylmä, joten nähdään myöhemmin sitten! huikkasin ja rapsutin Tarua toistamiseen. Menchi sanoi heipat ja lähti taluttamaan Juulia. Minä huokaisin Tarulle, hymyilin sitten ja johdatin sen sisään tallin ovista.
Otin harjapakin esiin ja kiinnitin Tarun käytävälle. Moikkasin nopeasti Kletturiakin. Sitten ripustin heinäverkon Tarun viereen ja avasin loimen. Se oli pölyinen päältä päin. Käväisin ulkona pudistamassa, viikkasin ja siirsin Tarun nimellä varustettuun loimipussiin. Sitten aloitin harjaamisen. Tarun karva oli lämmintä, ja käytin harjaa tehokkaasti. Aloittelijoiden tunnit olisivat pian, ensimmäinen puolen tunnin kuluttua ja toinen vasta illalla. Tarukin oli menossa tunnille. Minä taluttaisin sitä, onhan se turhan herkkä pienempien ratsuksi. Tunsin tulevan ratsastajan - hän oli Minna, jonka isosisko oli opiskelukaverini. Minna tuli aina tasaksi, ei yleensä laittanut hevostaan kuntoon. Siksi huolehdin Tarusta yksin. Hain sen satulan ja suitset. Suitsista irtosi martignaali helposti, ja varustin Tarun rennosti, koska se ei hölmöillyt taluttajan kanssa. Asetin suojat jalkoihin ja pintelöin vielä huolella. Letitin Tarun otsaharjan, rapsuttelin hetken sen otsaa ja kurkkasin kelloa. Aika mennä kentälle.
Kentällä oli seitsemän hevosta. Kolme oli tuotu kaartoon, koska aikuisratsastajat olivat lähtemässä maastoilemaan vuokraamillaan hevosilla. He olivat kuitenkin jo lähtöaikeissa ja ensimmäinen kopsutteli ulos kentältä. Aloittelijatunnille oli tulossa Taru, Vekara, Lotta ja Lola. Käänsin Tarun Vekaran viereen kentän päähän ja viitoin Minnaa luokseni. Hän tuli Tarun luokse ja taputteli sitä.
- Oletko sä ennen mennyt Tarulla? kysyin.
- En ole...
- Se on kiltti, varo silti antamasta kovia pohjeapuja, ohjeistin ja säädin satulavyötä reiällä. Sitten autoin Minnan satulaan ja aloin säätää jalustimia. Vaikka se oli välillä tylsää, minusta oli hauskaa säädellä niitä. Autoin Minnan uralle ja menin Tinúvelin luo, koska hän viittoi minua luokseen.
- No?
- Sitä, että kun Taru menee illallakin tunnille, silloin tosin ilman taluttajaa, ja mä tarvitsen sua silti tunnilla apuja kun en usko että Eva-Maria laukoista selviää ilman talutuksia, niin haluaisitko sä ratsastaa jollain muulla hevosella siinä välissä? Ihan rennon jutun, ei valmennusta?
- Jaha. Liikutin Kletin tosin aamulla jo, ja Tarun tunnin jälkeen liikutan toisen, joten kyllä mulle käy! Kenet mä otan? kysyi iloisena.
- Mä ajattelin Muroa, Tinúvel mumisi varovasti.
- Käy mulle! sanoin ja vaikka mahaani kipristeli, en näyttänyt sitä.
- Laita kuntoon itse vaikka tuossa neljän aikaan, voit sitten lähteä kahden tunnin lenkille, jos sopii?
- Joo. Ja muuten, kiitti, ja että mä jään auttelemaan iltaheinissä. Huomenna tulen aamulla, voin ruokkia hevoset, ja sitten pitää mennä koululle. Sopiiko? ehdotin.
- Sopii. Palailehan uralle sitten, jutellaan illalla lisää. Minna taitaa olla vaikeuksissa, Tinúvel naurahti. Kävelin Tarun luo. Se oli liiskaantunut Lolan ja Vekaran väliin. Käänsin Tarun pois välistä, se kävi kuumana. Sitten aloitimme alkuveryttelyt. Kiersin volttia muiden mukana.
- Ja voitte ottaa ravia! Tinúvel kehotti. Otin kiinni riimunnarusta, jonka Minna antoi Tarun kaulalta, ja maiskautin. Hymyillen aloin hölkätä Tarun vierellä tupsupipo heiluen.

19 HM

11.1.2012 - Kisavalmisteluja

Peikonjoen pihan läpi vihmoi kamalan kova tuuli, kun nousin autosta ja kävelin avaamaan trailerin takaluukkua. Minun oli määrä osallistua kuudella hevosella, joista neljä oli Peikonjoesta - nimittäin yhdeksäänkymmeneen senttiin Murolla ja Siepillä ja seitsemäänkymmeneen Tarulla ja Leijalla. Kuten arvata saattaa, valitsin viidenkymmenen sentin luokkaan Kletturin ja Wizin. Wiz oli trailerissa, jonka isäni toisi kisapaikalle, joten Klettur piti lastata sinne, ja Peikkiksestä saatiin trailerit muille hevosille. Tinúvel, joka ajoi toista autoa, tuli vetämään luukut auki. Kisavalmistelut oli sen osalta tehty, ja aamulla olin käynyt valmistelemassa Kletturin kisoihin. Kysymykseksi jäikin, millainen olemus olisi Murolla, Siepillä, Tarulla ja Leijalla.
Muro lastattiin yksin traileriinsa. Sen harja oli harjattu ja häntäkin, mutta lettejä ei ollut ja hyvä niin. Orimaisuus piti säilyttää. Halasin Muroa pihan keskellä ja lastasin sen varusteet mukaan. Seuraavan trailerin täyttivät Leija ja Sieppi. Leija oli letitetty otsaharjastaan ja hännästään. Siepin harjaa koristivat siistit sykeröt, ja Tarulla oli työhevosletti. Taru matkaisi Kletturin kanssa. Tinúvel talutti tamman sisälle ja kun kaikki tavarat olivat huolellisesti paikoillaan, trailerit suljettiin ja lähdimme matkaan.
Minulla oli päälläni takki ja valkeat ratsastushousut sekä ratsastussaappaat. Takki päällä olisi hyvä verytellä, ja kilpailuasuni löytyikin takin alta. Jännitin hieman, mutten kovin paljoa.
- Pääsenkö mä mukaan, jooko? Sussu kysyi.
- No joo, tuu mun kyytiin tai Tinúvelin kyytiin, hymysin. - Mä käyn vielä tallissa.
Sussu meni Tinúvelin matkaan, kun tarkistin, että Tarun suojat olivat mukana. Vedin pintelipaketin käsiini ja lähdin. Juoksin pihan poikki kiireesti ja hyppäsin autoon. Oli lähdettävä.

Pikanen juttu kisojen kunniaksi! Kirjoitan jokaisen kisapollen päiväkirjaan lyhyen jutun sitten kun tulokset julkaistaan. Ja ne jutut ovat se kisasuoritus, eli toisin sanoen esimerkiksi kirjoitan jokaisen suorituksen.

16.1.2012 - Tarulle

Pitkään seisoit katselit mua
ja mä samaan aikaan katselin sua
en voinut katsettani irrottaa
sillä aina kun sut nähdä saan
en voi olla näkemättä
sitä rakkautta
jonka koen ja näen
sen koen ja näen
kun sinua katson ja
kanssasi valvon
se on ihme
miten kiintyä voi

ja pian nousin selkääs
matkalla taivaaseen
hyppäsin korkealle
suhun yletin
otin harjasta kiinni
ja painoin kasvot kaulalles
mietin mitä voin tehdä onnelles
ja sen tein
mä laskin sinut menemään
vapaana näin
mä sinun siellä kiitävän
enkä voinut nauraa
tai itkeä
kun sä liisit
kohti taivaan tähteä

eräs yö oli kohtalokas kun ikkunalleni tuut
ja nostit mut selkääsi
juoksit kohti taivasta
ja tähtilaumaa
kuuhun olimme matkalla
mutta käännyit pilviin päin
ja silloin minä ymmärsin
että liian kiintynyt
olin elämään surematta
menetettyä sua
ja siksi hait minut vierellesi
jotta olin onnellinen
elämäni hiekka ei valunutkaan pois
ja merkitsit minulle paljon paljon
enemmän kuin olisi voinut uskoa

Kiitos Taru, kiitos Peikkis! Ihanaa on ollut ja tulee olemaan

20 HM - jes jes!

-----
Ansaitsit toisen aktiivisuusmerkin, jonka kunniaksi piirsin kuvan sinusta ja Tarusta (: Kuvassa olette Porttikorvessa kisapaikalla, ja Taru on hieman hämillään uudesta paikasta.. (: - Tinúvel
Kuva

Oi kiitos, yli-ihana! Mun takki ja pipo sointuvat ihanasti Tarun väreihin, kiitos, Tinúvel!

11.1.2011 - Kilpailujännitystä Porttikorvessa



Talutin Tarua pihan poikki veryttääkseni sen lihaksia. Se kurkisteli ympärilleen, ja huokaisin helpotuksesta. Paikka oli mukava ja kotoisa, Tarun ei arviolta pitäisi tulla kovin jännittyneeksi. Pian saavuimme punaisen auton luo. Sen konepelti oli auki, ja Taru, kuten arvata saattaa, kieltäytyi liikkumasta. Yritin suostutella sitä matkaan. Auto kuitenkin lähti, ja sain huokaista helpotuksesta. Mutta Taru ei liikkunut. Stressi ja paniikki olivat iskeneet sen vartaloon, ja se jämähti paikalleen. Se yritti peruuttaa aina, kun uusia autoja huristi ohi, ja sen pää kohosi. Annoin löysää narulla ja kävelin hitaasti Tarun luo.
"No, tyttö, ei ole mitään pelättävää. Ei kukaan täällä ole vaarallinen", sanoin ja silitin Tarun kaulaa. Se alkoi rauhoittua. Yritin saada sitä suostuteltua kulkemaan, mutta ei. Silloin pyysin sitä kääntymään ympäri ja peruutin. Peruutimme vähän matkaa. Taru alkoi tajuta, että liikkui ihan samaan suuntaan. Se yritti eteenpäin, joten annoin periksi ja päästin sen etenemään. Saavuimme takaisin trailerin luo.
"Taru hermoilee kyllä kovin, uusi paikka varmasti tekee sen hermostuneeksi", totesin ja silitin sen kaulaa. Tinúvel hymyili.
"Taru on niin säikky. Voi sitä. Olisi ehkä parasta mennä veryttelemään?" Tinúvel ehdotti.
"Ehkäpä. Luokka alkaa pian. No, Sussu, annatko kypäräni?" kysyin. Sussu ojensi kypärän ja virnisti.
"Toivotaan, että onnistaa. Tule, Tinúvel, mennään veryttelyalueelle", hän sanoi ja lähti perässäni kohti veryttelykenttää. Taru kulki sillä välin ihan nätisti.
"Senkin veijari. Nyt se alkaa", kuiskasin Tarulle ja naurahdin. Persoonallinen se ainakin oli, ja kaiken lisäksi niin vastustamattoman suloinen. Ei sitä voinut moittia.

- Aleksia, 21 HM

Taru sijoittui kanssani hienosti viidennelle sijalle!

07.05.2012 - Moi, kaunokainen!
Kävelin Peikkiksen pihalle ja hymyilin. Samalla kun sisälläni kupli katuvuutta siitä, että olin joskus jättänyt tuon pihan, olin vilpittömän iloinen siitä, että olin sinne palannut. Taru, ykköseni, odottelisi minua päätallissa tammakavereidensa kanssa. Tervehdin pihalla olevia hevosia, kävin kaikki läpi. Tallin oviaukolla minua odotteli tummatukkainen, tutunnäköinen hahmo.
"Tinúvel!" huudahdin iloisesti ja ryntäsin hänen luokseen. Halasin Tinúvelia nopeasti. Hän oli hieman ymmällään ystävyyspuuskastani, mutta se ei haitannut. Hän hymyili myös.
"Mä jo katoin että tarviitkos apua, mutta et sä taida", hän virnisti.
"En, juu", sanoin takaisin. Tinúvel kertasi pikaisesti viimeiset tapahtumat ja johdatteli minut Tarun luo. Hän avasi karsinanoven ja minä seisoin toljottamassa ovella. Tamma ei ollut muuttunut. Sama upean kihara harja, tummat silmät, kullanhohtoinen väri...
"Taru?" toistelin moneen kertaan. Taru laski päätään ja käveli luokseni hitaasti. Astuin eteenpäin, halasin sen kaulaa ja painoin kasvoni sen harjaan itku kurkussa. Taru piti päätään olkani varassa. Olisin halunnut nähdä Tinúvelin ilmeen, kun hän näki tapauksen, mutta siihen minulla ei ollut etuja. Silitin Tarun karvaa.
"Hei, tyttö", sanoin sille uudestaan ja uudestaan. Taru pärskähti. Erkanin ja annoin sen haistella itseäni.
"Kuule, Tinúvel, mitä jos me lähtisimme Tarun kanssa maastoon? Kävisikö se mitenkään... nyt?" ehdotin ja silitin Tarun otsaa.
"Jo vain!" Tinúvel myhäili. Minä nyökkäsin ja kiitin. Hain harjat käsiini ja kävelin Tarun vierelle. Harjasin sen selkää, kaulaa, kylkiä. Puhdistin sen läpikotaisin ennenkuin hain tutun vihreän huovan ja varusteet. Tyttö ilmestyi karsinalle kun suitsin Tarua. Hän vilkaisi minua ja Tarua.
"Moi! Kuka sä olet?" rohkaisin.
"Riia", hän vastasi nopeasti.
"Riia? Hoidatko täällä? Mä olen Aleksia", vastasin.
"Ai sä olet se opettaja? Mä hoidan Muroa", hän vastasi.
"Muro on mun entinen hoitsu ja valmennettava", virnistin takaisin. Kiinnitin hihnat nopeasti ja koppasin satulan Tarun selkään. Kiinnitin sen, ja Riia seisoi ovella hiljaa. Hain kypärän ja pintelit ja suojat ja laitoin Tarun kuntoon. Sitten koppasin kypärän päähäni ja otin Tarun ohjat. Riia aukaisi oven. Hymyilin hänelle ja talutin Tarun pihalle.
Suuri ja upea amazing-tunne pomppasi pintaan kun ravailimme tiellä. Oli hienoa istua Tarun satulassa taas - niin hienoa! Nostin laukan epäroimättä ja istuin alas. Ehkä olin hätiköivä, ehkä en.

Aleksia & Taru, sekava 22 HM