PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Siepin päiväkirja

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Varma
Ahkera tallilainen
Ahkera tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 71
Join date : 12.07.2011
Paikkakunta : Hiidenkylä

ViestiAihe: Siepin päiväkirja   Ti Heinä 12, 2011 12:13 pm

Snidget
connemaranponi, tamma
hoitaja

hoitajahistoria
Varma (12.7.11 - 26.01.12, 4 hoitomerkintää)
Aleksia (31.1.12 - 04.03.12, 0 hoitomerkintää)
Jenna (10.03.12 - 15.05.12, 0 hoitomerkintää)
Aada (01.06.12 - 12.06.12, 1 hoitomerkintää)

Siepin sivut


Viimeinen muokkaaja, Varma pvm Ke Heinä 13, 2011 3:01 pm, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Varma
Ahkera tallilainen
Ahkera tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 71
Join date : 12.07.2011
Paikkakunta : Hiidenkylä

ViestiAihe: Lähtöruuduissa   Ke Heinä 13, 2011 2:52 pm

Lähtöruuduissa

Lähtöruuduissa kertoo tapahtumista ennen kaiken alkua, siitä asetelmasta, jonka Varma on itselleen luonut tallilla ja koko elämässään. Tässä tarinassa ei varsinaisesti tapahdu mitään sen erikoisempaa, mutta se helpottaa myöhemmissä tarinoissani tapahtuvien asioiden ymmärtämistä... Tarina poikkeaa tyyliltään melkoisesti muista Varman tarinoista.

Oikealla, vasemalle, oikealle, vasemalla, ärhäkkä pyörähdys, oikealle... Katselen unelmoiden, kuinka karsinassaan olevan ponin häntä huiskii hätistäen tunkeilevia kärpäsiä. Karsinan pielessä lukee Snidget, tuo minun ihana kultainen vaeltajani. Poni kääntyy minuun päin. Paksu otsatukka on valunut sen silmille peittäen puolet sen näköpiiristä. Kurotan käteni, jota poni pysähtyy nuuhkimaan tarkasti ja silitän sitten otsatukan hellästi sivuun. Poni katsoo minuun tyytyväisenä puhahtaen, ja sen sieraimista tunkee lämmin hengitys, joka lämmittää sormiani. Poni ottaa askeleen minua kohti ja jää haistelemaan puseroni hihaa. Hihaan jää turvan jättämät multaiset jäljet. Kärpäset kiusaavat ponia, joka heiluttaa ärsyyntyneenä päätään niin että harja hulmuaa ja otsatukka valuu taas sen silmille. Kärpäset häiritsevät myös minua ja ponin esimerkkiä seuraten ravistan myös päätäni. Palmikoille raastetut, ja jo leteiltä aukeilevat lyhyet hiukseni kutittavat poskiani. Yksi lettejäni somistaneista kukkasista tippuu hiljalleen lattialle.

Tutut reippaat askeleet kuuluvat takaani käytävällä. Nielaisen ja suljen silmäni. Poni aistii ahdistuneisuuteni. Pian tunnen vahvat kädet olkapäilläni ja värähdän. En haluaisi, että hän koskee minuun. Poni tunkee haistelemaan vierailijaa. Poni pitää pojan takin hajusta ja ottaa uuden kankaan hampaidensa väliin ja ikäänkuin maistelee kangasta. Takki on tummansininen, ja sen kangas on kahisevaa. Kerään kaiken itsehillintäni ja käännyn rauhassa ympäri. Pojan silmien katse kohtaa minun kärsivän tuijotukseni. Poika ei tajua, että hänen kosketuksensa saa minut voimaan pahoin. Ihoni nousee kananlihalle ja muutun jännittyneeksi. Poni kyllä aistii sen ja lopettaa kankaan imeskelyn. Poni katsoo minua mietiskellen pää kallellaan otsatukka jälleen silmillään. Sen hirnahdus rikkoo pysähtyneen hetken ja havahduttaa meidät.
-Älä, mutisen pojalle ja otan askeleen kauemmas hänestä.
Suukotan ponia pikaisesti turvalle ja kiiruhdan hakemaan ponin harjoja. En voi olla vilkaisematta olkani ylitse ja näkemättä pojan lysähtäneitä hartioita. Kurkkuani kuristaa ja törmään hämmentyneenä sisälle varustehuoneeseen. Pyörien hetken sekaisena ympäri törmään sisään astuneeseen Eeroon.
-Etsitkö jotain? hän kysyy.
-En. Tulin vain hakemaan Siepin harjapakkia, sanon.
-Se on tuolla, Eero sanoo ja viittaa kädellään oikeaan suntaan.
-Kiitos, sanon ja kävelen hermostuneesti hakemaan pakin. Tämän jälkeen pyörrän askeleeni ja suuntaan ovelle.
Kävelen reippaasti ulos ja samalla tarmolla marssin takaisin Siepin karsinalle.

Päästessäni karsinalle lysähdän täysin. Mielessäni pyörii kuva pojasta. Miten voi kertoa toiselle, ettei välitä? Kuin sumussa onnistun avaamaan karsinan oven ja luikahtamaan sisään. Poni tunkee innoissaan tutkimaan pakkia ja kokeilemaan saisiko se sen auki. Se tietää, että siellä on sisällä harjoja. Poni huomaa nyt myös leteissäni roikkuvat kukkaset ja se hamuaa niitä huulillaan. Huulillani karehtii pieni itkunsekainen hymy.
-Tuo kutittaa, sanon ponille hellästi. Poni pärskähtää vastaukseksi ja nykäisee yhden kukista pois. Se maistelee sitä tarkkaan kunnes tulee siihen tulokseen, että se on pahaa, ja tiputtaa sen suustaan, suoraan kengälleni. Taputtelen kaunista tammaa ja halaan sitä. Yksi kuuma kyynel noruu poskelleni. Poni ei pidä liiasta tunteilusta vaan vaihtaa painoa jalalta toiselle kyllästyneesti. Hymy puskee läpi kyynelteni ja irrottaudun ponista.
-Anna anteeksi – eivät meidän ihmisten ongelmat ole sinun murheitasi, sanon ja vedän syvään henkeä. Ryhdistäydyn ja pyyhin kyyneeleet likaiseen hihaani.
Sidon ponin kiinni ja etsin pakista sopivan harjan.
-Kas niin, tehdäänhän sinusta siisti, joohan? puhelen rauhallisesti ponille ja alan harjata sen likaista kylkeä. Poni liikuttelee päätään ja yrittää seurata, mitä puuhaan. Tamma ottaa muutamaan askeleen sivulle nähdäkseen paremmin, mutta tönin sen hellästi takaisin. Pikkuinen kylki on pian siistitty ja siirryn varoen harjaamaan kaulanseudun. Poni on tyytyväinen nähdessään mitä tapahtuu. Harjakin sitä kiinnostaa ainakin siinä määrin, että se täytyy kuolata suussa. Pelastettuani harjan ponin leuoista jatkan harjausta. Saan tyytyväisiä hörähdyksiä palkkioksi, kun löydän yhden oikein kutisevan kohdan ponin toisesta etujalasta. Saan harjauksen valmiiksi ja lasken harjan takaisin harjapakkiin. Poimin harjan tilalle kaviokoukun ja kävelen ponin vasemman etujalan luokse. Kumarrun alas ja tartun ponin jalkaan. Se nousee nätisti, mutta ei meinaa millään pysyä ylhäällä. Nojaan vähän poniin ja saan siistittyä kavion – vaivalloisesti ja selkääni iskeytyviä hampaita peläten. Mutta jalat sujuvat jouheasti kaikesta huolimatta, ja palkitsen ponin kehuvalla taputuksella. Irrotan ponin kiinnityksistään ja pakkaan harjapakin kiinni. Karsinan ovi liukuu kauniisti auki ja sulkeutuu hiljaisesti. Sieppi kipittää ovelle ja kurkistaa perääni sielukkaissa silmissään ilme, joka kertoo, ettei se pahemmin välittäisi jäädä yksin. Hymähdän vaisusti astellessani rauhallisesti varustehuoneelle.

Eikö olekin mielenkiintoista, kuinka paljon sitä pitäisi ajastaan, rakkaudestaan ja onnestaan olla valmis jakamaan muiden kanssa? Minä ainakin olin sen huomannut. En vain niinä hetkinä, kun kaikki tuntui kaatuvan, vaan niinä päivinä, joista tuli pian kuukausia ja joista ennen kuin huomasinkaan taittui vuosi. Minä torjuin hänen rakkauttaan, torjuin ja hämmennyin. Mitä pitäisi tehdä?
-Mitä minun pitäisi tehdä? kuiskaan hiljaa, ja katselen tammaa, jota eivät minun ongelmani kiinnosta tuon taivaallistakaan. Sen viisaiden silmien katse ailahtelee jossakin ärsyyntyneisyyden ja mitäänsanomattomuuden välillä.

Hiljaisuuden rikkoo ääni, joka lähtee lattiaa kuopivasta kaviosta. Tamma tuhahtelee kyllästyneenä.
-Viisas valinta, veikkoseni. Minuakin kyllästyttää, sanon haukotellen, ja sanoihin sekoittuu totuuden lisäksi väsynyt naurahdus. Helpotun tajutessani osaavani vielä nauraa. Nauru on niin olennainen osa minua.

Olen taas oma itseni – kiitos, Sieppi.


Ensimmäinen hoitomerkintä
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Varma
Ahkera tallilainen
Ahkera tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 71
Join date : 12.07.2011
Paikkakunta : Hiidenkylä

ViestiAihe: Vs: Siepin päiväkirja   Ke Syys 28, 2011 3:24 am

Tiikeriäitejä

Vettä tulvi valtoimenaan tallinpihalla yrittäessäni rämpiä sen poikki, juuri pihaan ajaneen trailerin luo. Itsekseni kiroillen ja housunlahkeita saappaisiin tunkien loiskuttelin autolle. Ajaja näytti vähän eksyneeltä. Hän oli semmoinen mukavan näköinen nuori mies, suunnilleen ehkä minun ikäiseni. Korkeintaan kaksi vuotta vanhempi. Remmoin käteni vapaiksi kuluneen, ruskean sadetakkini alta ja koputin ikkunaan. Kuljettaja kääntyi minuun päin ja heilautti kättään. Hän veivasi ikkunan auki ja sai saman tien vesiryöpyn kasvoilleen.
-Onko tämä Peikonjoen tila? hän kysyi samalla kun nojautui kiireesti hieman sisemmälle autoon.
-Juu, oikeaan paikkaan olet ajanut.

Se oli Eero. En ollut aluksi seistessäni siinä sateen valtaamalla pihalla oikeastaan vielä tajunnut, kuinka merkittävä osa elämääni hän tulisi olemaan. Eikä ollut tajunnut varmasti hänkään.

Tuona sateisena joulukuun toisena päivänä vuonna 2010 oli Eero tuonut Siepin Peikonjoelle. Oli oikeastaan ollut onnenpotku, että satuin juuri silloin olemaan paikalla. Ja että Eero istui ratissa. Ja että Sieppi nökötti trailerissa. Ja oli oikeastaan melkoinen onnenpotku, että selvisimme siinä kaatosateessa sisälle kaikki kolme ehjin nahoin. Vaikkakin märkinä. Tuosta joulukuun päivästä tulee pian täyteen vuosi, joka on ollut melkoisen tapahtumatäyteinen – ja miksei draamankin. Tottakai kuten jokaiseen kliseiseen prinsessasatuun kuuluu, mekin rakastuimme Eeron kanssa. Siepistä tuli yhteinen kullanmurumme. Mutta kuten myös jokaisen sadun ennalta-arvattavassa ja kuluneessa juonessa, myös me riitaannuimme Eeron kanssa. Siepistä tuli erolapsemme, jonka yksinhuoltajuuden minä kahmin. Voitin raivokkaan huoltajuuskiistan, joka käytiin päässäni ollessani itse ainoa osallistuja, argumentoiden selkeästi, kuinka minä ja vain minä saatoin huolehtia Siepistä. Eerosta tuli 'se pahis', ilkeä isä, joka tavoitteli rakkaan lapsemme huomiota itselleen – tai ainakin minun mielestäni. Sieppiä ei juurikaan kiinnostanut.
Ja kuten jokaisessa todellisessa rakkaustarinassa, rakastuin uudelleen ja kuvittelin, että nyt olin löytänyt sen oikean. Sieppi saisi ihanan isäpuolen ja olisimme taas ehjä ja kokonainen perhe. Kun olin aikani saanut elää hattaraisissa 17-vuotiaan unelmissa, havahduin siihen, että olin huono äiti ja vaimo. Sieppi ansaitsisi parempaa, ja äityi taas uusi riita. Olin hirmuvaltias ja tiikeriäiti, kaikki oli miehen ja isän syytä. Jäimme jälleen Siepin kanssa kaksin. Eikä ponia oikeastaan edes kiinnostanut sellainen touhu. Kunhan minä vain muistin sitä ja kävin ratsastelemassa välillä – kaikki oli hyvin. Tamma ei mitään draamaa kaivannut ja lakkasinkin tuomasta murheitani enää mukanani. Ehkä olinkin itse se kauhea äitipuoli, tajusin, ja lakkasin sotkemasta ihmissuhteitani omiin ongelmiini. Aioin keskittyä vain ja ainoastaan enää hevosiin. Ja Sieppiin.

--------
Nojailin karsinan oveen ja katselin Sieppiä, tällä hetkellä pullukkaa tammamammaa, kyllästyneenä. Se ei enää muuta tehnytkään kuin katsonut pienokaisensa perään, joka tutkiskeli nyt sitä varten karsinaan tuotua jalkapalloa. Varsomisensa jälkeen Siepistä oli tullut samanlainen hirviöäiti, joka vahti lastaan kuin tiikeri. Näytin happemena kieltäni tammalle, joka vahtasi minua silmä kovana.
-Nou hätä, en todellakaan aio tunkea siihen teidän idyllisen perheonnenne keskelle, sanoin laiskasti ja ummistelin silmiäni.
-Tylsää, sanoin ääneen ja katsoin Sieppiä syyttävästi. Se katsoi minua takaisin nappisilmillään.
Siepin varsa, Alli, oli oikeastaan aika suloinen. Ikään kuin pikkuvarsat koskaan olisivat mitään muuta kuin suloisia. Mutta tämä yksilö muistutti niin paljon emäänsä, että he olivat kuin toistensa erikokoiset peilikuvat. Alli jopa käyttäytyi pitkälti niinkuin Sieppi. Tai oli vähintääkin yhtä sosiaalinen. Alli, tai Alecto P virallisesti, syntyi syyskuun alkupuolella. Siitä asti se oli tepastellut tiiviisti Siepin kintereillä ja vieroitus olisi vasta marras-joulukuussa. Siihen asti joutuisin odottamaan, kunnes pääsisin Siepin kanssa taas tunneille. Onneksi oli näitä meitä molempia, minua ja tammaa, piristäviä yhteisiä hetkiä, jolloin molempia liikutti toisensa näkeminen yhtä paljon kuin kasa kärpäsenkakkaa kartalla. Minua väsytti ja Sieppiä vaivasi ylenmääräinen hoitovietti. Mietin katkerana mielessäni, että varsominen pitäisi kieltää lailla. Vaikka olihan Alli-varsa aika suloinen siinä puhistessaan lämmintä ilmaa kättäni vasten. Ja olihan minulla ollut totta puhuen jo riutuva ikävä näkemään taas Sieppiä ja Allia viimeisen viikon aikana, kun koulussa oli ollut kiireistä. Että sinänsä ei mitään uutta. Olin vain pettynyt, kun Sieppi ei kiinnittänyt minuun sen enempää huomiota.
-Voisi melkein luulla, että sinä et rakasta minua enää, sanoin syyttävästi tammalle ja heristin sormeani, jonka jälkeen purskahdin nauruun. En epäillyt hetkeäkään etteikö tammaa voisi vähempääkään kiinnostaa olemassa oloni sillä hetkellä.
Ulkona satoi, mutta vain kevysti tihkuttaen, joten en katsonut tarpeelliseksi säästää Sieppiä ja Allia tarhauksen, ah niin ihanalta riemulta. Kävin hakemassa varsalle ja tammalle riimut sekä jälkimmäiselle myös riimunnanrun, jonka jälkeen palasin paikalle ja avasin karsinan oven. Pujottelin sinisen riimun Siepin päähän ja Alli puolestaan sai pinkin riimun koristamaan pikku turpaansa. Napsautin narun kiinni Siepin riimunnaruun ja Alli seurasi emänsä perässä, kun talutin tammaa ulko-ovelle. Ulkona oli harmaahko keli ja lompsutellessamme kohti keskitarhaa, jossa häämötti jo Leijan ruunikko olemus, aloin miettiä, miten mukava seuraavasta kesästä tulisikaan. Kesä oli toki vielä kaukana, mutta silloin Siepin huomio olisi taas yksin minun.
Alli vastasi ajatuksiini kipittelemällä hyvää vauhtia kauemmas meistä jääden haistelemaan turpakarvat väristen puusta pudonneita punaisia lehtiä. Yksi paheksuva katse Siepiltä riitti, ja karkuri loikki luoksemme kuuliaisesti.
-Go mamma, sanoin Siepille ja varmistettuani, että Alli seuraisi, jatkoin matkaa. Laskettuani Siepin ja Allin tarhaukseen, jäin hetkeksi katselemaan niiden menoa aitaukselle. Puristin Siepin riimua kädessäni ja huokaisin.
-Kai te pärjäätte, mutisin katsellessani, miten Leija ilahtui saadessaan seuraa tammasta ja varsasta. Tuuli yltyi hyytävämmäksi ja hampaat kalisten käännyin kannoillani ja marssin takaisin sisälle.

Tallilla siivosin tamman ja varsan karsinan ja putsailin ylimääräisiä karvoja varusteista. Muutama punainen lehti lisää putoili jalkoihin kävellessäni kotiin ja huokaisin haikeasti:
-Melkein jo vuosi...

Toinen hoitomerkintä
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Varma
Ahkera tallilainen
Ahkera tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 71
Join date : 12.07.2011
Paikkakunta : Hiidenkylä

ViestiAihe: Vs: Siepin päiväkirja   Ma Loka 03, 2011 12:23 pm

Takinkääntäjä

Katselin tummansinistä mörönkuvin koristeltua kuppiani, jonka sisällä vielä vähän lämmin kahvi höyrysi ja muodosti pieniä kuplasaaria mustan veden pinnalle. Käteni tärisivät kylmästä, kun nostin kupin huulilleni. Irvistin, kahvi oli juuri niin pahaa kuin olin osannut odottaakin.

Oli jälleen kerran sateinen ja ankea lokakuun päivä. Tuntui, että tänä syksynä oli satanut enemmän kuin koskaan. Istuskelin jäätävän kylmässä satulahuoneessa isoon tummansiniseen takkiin kääriytyneenä. En ollut ihan varma, kenen takki oli, mutta luultavastikin Eeron. Ainakin se tuoksui pojalta. Niiskautin ja nenääni nyrpistäen hörpin keittimessä laimeahkoksi jäähtyneen kahvin loppuun. Hyi kamala, kuinka se olikin pahaa. Suuni mutristui niellessäni viimeistä kulausta – miksei kukaan ollut kirjoittanut keittimen viereen, milloin kahvi oli keitetty? Ärsyyntyneenä aiheutuneesta iljettävästä makuelämyksestä könysin ylös penkiltä ja kävelin keittimelle. Nykäisin pöydältä keltaisen muistiolapun, johon kirjoitin "Keitetty EAA". Liimasin lapun keittimen kylkeen ja nenääni niiskautellen kääriydyin tiukemmin lämpimään takkiini. Minua väsytti.

Aikaisemmin tuona ankeana sunnuntaiaamuna olin herätessäni ollut vielä ihan hyvällä tuulella, kunnes erinäisten koettelemusten jälkeen päädyin vettä tippuvana ja horkassa tärisevänä myttynä tallin ovelle. Olin kastunut pahanpäiväisesti. Möngittyäni sisälle talliin olin hengitys huuruten etsinyt tieni satulahuoneeseen, jossa silmiini oli osunut tuo ihana lämmin tummansininen takki, jonka houkuttelevuutta en voinut välttää. Nappasin sen ja puin päälleni. Lopun tiedättekin. Haukotellen käännyin katsomaan ikkunalle ja olkapääni lysähtivät. Satoi, taas. Mutta en ollut tullut tallille vain synkistelläkseni syksyn ihanuutta. Oli nimittäin aika taas harjata perusteellisesti Sieppi ja siinä lomassa sukia, miten nyt kerkesinkin, Allia. Homma ei vaikuttanut ylitsepääsemättömältä – kyseessähän oli oma hoitohevoseni, tamma parhaasta päästä. Mutta asiaa vaikeutti huomattavasti se, että olin itse ärtyisällä tuulella eikä mikään tuntunut huvittavan tänään.

Tarkoituksellisesti kovaan ääneen huokaillen kävin hakemassa Siepin harjapakin ja suuntasin laiskat askeleeni kohti tamman karsinaa. Ruunivoikko pää pilkisti esiin karsinasta astellessani mahdollisimman hitaasti paikalle. Yritin näyttää happamelta, mutta Siepin näkeminen puski väkisinkin hymyn huulilleni.
-Hei mamma, miten menee? kysyin ja ojensin käteni silittämään tamman kaunista, mustaa harjaa. Hetken lässytteltyäni Siepille, se veti päänsä pois ja tamman mielenkiinto oli taas kohdistettu varsaan, joka nyt turpa väristen tuli haistelemaan ojentuneena olevaa kättäni.
-No hei vain sinullekin, söpöläinen, sanoin ja hymy levisi kasvoilleni. Alli oli kuin pikkuinen kopio Siepistä.
-Luulin, että sun piti olla laiska ja väsynyt, kuulin äänen sanovan takaani. Niskavillani nousivat pystyyn ja säikähtäneenä vedin käteni pois karsinasta, ja katsoin, kuka puhuja oli.
-Eero, huokaisin helpottuneena, kun tunnistin vaaleahiuksisen, hurjan pisamaisen pojan.
-Luulin sua jo hetken... tai antaa olla, sanoin ja katsoin syyttävästi poikaan, jonka kasvoille levisi ärsyyntynyt ilme.
-No anna anteeksi, että erehdyit takiani tai jotain... Eero mumisi äkäisenä, mutta käveli lähemmäs katsomaan Sieppiä ja Allia. Tarkastelin poikaa varovaisena ja mieleni teki heittäytyä karsinan oven eteen, tamman ja pojan väliin.

Sieppi nimittäin piti Eerosta. Tamma hörähti heti pojan nähdessään ja tunki turpansa rapsuteltavaksi. Katselin mustasukkaisena vierestä. Allikin kipitti tervehtimään poikaa, joka silminnähden ilahtuneena jakoi huomiota myös pienelle varsalle. Seisoin jähmettyneenä paikoillani ja katselin eteenpäin huulet tiukalla viivalla.
-Takinkääntäjä, mumisin hiljaa tammalle. Eeroa käytökseni nauratti, sillä hän tyrskähti naurusta nähdessäni ilmeeni.
-Varma, älä jaksa, hän sanoi ja rapsutti Sieppiä korvien takaa.
-Mmm, ai mitä, kysyin poissaolevana katse tamman korvissa. Tamman, joka nautti rapsuttelusta. Eero huokaisi ja lopetti Siepin hellimisen.
-Ihan tosi, Katariina-Varma, millon sä oikeen kasvat aikuiseks? hän kysyi kasvot vakavoituneina. Vavahdin kuullessani koko nimeni pojan huulilta. Viimeksi muistan hänen käyttäneen sitä, sinä päivänä kun erosimme. Minua alkoi hävettää, jonka päälle puski loukkaantuneisuus. Mikä oikeus Eerolla oli tulla arvostelemaan minua?
-En taida koskaan haluta kasvaa aikuiseksi, jos lopputulos on olla samanlainen kuin sinä, sanoin, mikä ei ollut ihan totta. Eero oli mielestäni hyvä esimerkki siitä, mitä oli olla kypsä ja harkitseva aikuinen. Mutta en halunnut ajatella asiaa, vaan suljin sen pois mielestäni.
-Ihan miten vain, poika hymähti surullisesti ja kääntyi lähteäkseen pois. Tuijotin edelleen Sieppiä.
-Kiva takki muuten, Eero sanoi vielä, jonka jälkeen lähti.

Olin aikeissa sanoa vielä jotakin, mutta en ehtinyt sanoa enää mitään järkevää ennen kuin poika oli jo poissa. Jäin seisomaan nolona, yksin ja mittelön hävinneenä tallin käytävälle. Riisuin takin nopeasti pois päältäni ja pudotin sen posket punaisia häpeästä lattialle. Hitto soikoon, siinä minä olin pokkana riidellyt toisen takki päällä, mietin häpeissäni. Tilanteen tappiollisuuden aiheuttama kyynel silmäkulmasta valuen avasin karsinan oven ja astuin sisään. Niiskautellen ja nieleskellen sain kerättyä itseni, jonka jälkeen nostin katseeni ja pääni ylös.
-Noniin, Sieppi, nyt harjataan sut. Ja sut myös Alli, sanoin ja heristin vaisusti sormeani pikkuvarsalla, joka nuuhki innoissaan verkkareitteni taskua. Huokaisten aloitin operaation.

Sieppi hääri tyytyväisenä ympärilläni – tamma näytti olevan hyvin energinen ulkona vallitsevasta säästä ja mielialastani huolimatta. Mustat nappisilmät seurasivat kiinnostuneina jokaista liikettäni ja kauniit sirot korvat sojottivat tarkkaavaisina kuunnellen jutusteluani. Katsoin tamman ensin noin suunilleen läpi. Se oli todella pölyinen, ja harja sekä häntä kaipasivat perinpohjaista selvittämistä. Sieppi steppaili onnellisena ympärilläni ja oli astua muutamaan otteeseen varpailleni. Avasin harjapakin hymähtäen ja kaivoin sieltä pölyharjan. Kiersin tamman kaulan ali vasemmalle puolelle hymisten jotakin sävelmää, joka muistutti minua jostain. Tamma käänsi päätään nähdäkseen paremmin, mitä tein. Aloitin pölyn harjaamisen nopein, tehokkain vedoin. Sieppi värisytteli kylkiään ja lapojaan harjatessani ne puhtaiksi. Jonkin ajan kuluttua alkoi pöly narskua hampaissani hiekkana. Irvistin, se maistui kamalalle. Sieppi katsoi minuun myötätuntoisena ja pärskähti itsekin. Pöly taisi aivastuttaa. Kun samean pölyn alta alkoi taas näky sileää ruunivoikkoa karvaa päätin vaihtaa puolta. Tamma alkoi taas kiemurrella iloisena meinaten liiskata minut vahingossa seinää vasten. Se tajusi sen itsekin ja säikähtäneenä otti muutaman kiireisen askeleen sivulle. Taputin tammaa nauraen kaulalle. Harjasin joutuisasti tamman toisen kyljen ja jalat. Touhusta tuli kuuma, joten pyyhin hikistä otsaani puseroni likaisella hihalla. Tajusin mokani saman tien, ja itsekseni kiroten pyyhin likaantuneen otsani kämmeneeni. Sieppi katseli ymmärtäväisenä vieressä ja näytti olevan sitä mieltä, että olin vähän hassu. Huokaisin ja silitin tamman samettista turpaa. Sen lämmin hengitys puhalsi sormiini.

Alli oli ollut kaiken aikaa ihmeen kiltisti, vain silloin tällöin ympärilläni häiritsevästi pyöriskellen. Nyt se kuitenkin alkoi osoittaa ilmiselviä merkkejä siitä, että sekin tahtoi huomiota.
-No mutta, mikäs meillä täällä on. Pikku-neiti likaturpa! sanoin ja yritin näyttää hämmästyneeltä. Alli pysähtyi katsomaan minua ja aivasti. Purskahdin nauruun ja kaiveltuani harjapakista sopivan pehmeän harjan, harjasin varsan kyljet ja jalat puhtaiksi. Lukuunottamatta muutamaa sivuloikkaa Alli oli kiltisti ja olisi tutkiskellut ilmeisen kiinnostuneena harjaan vielä läheisemminkin.

Enää olisi jäljellä Siepin harjan ja hännän selvittely. Aloitin ensin haromalla varovasti sormin takkuista harjaa. Harja vaikutti siltä, että tamma oli hikoillut ja harja oli kuivunut hikisenä. Vihdoin harja oli selvitetty pahimmista takuista ja saatoin harjata sen kammalla sileäksi. Pian mustat, lyhyeksi leikatut jouhet kiiltelivät pehmoisina tamman kaulaa vasten. Silitin harjaa kädelläni enkä tuntenut enää yhtään takkua. Siirryin tamman hännän pariin ja pian sekin valui silkkisenä, mustuuttaan kiiltäen. Suikkasin suukon Siepin turvalle ja astuin sitten ulos karsinasta. Vain säikähtääkseni jälleen uudelleen.

-Säkö heitit mun takkini tonne? hämmästynyt ääni kysyi minulta. Loukkantuneet tunteet, jotka olin työntänyt sivuun harjauksen ajaksi, nousivat jälleen pintaan. Käännyin katsomaan kuka puhuja oli valmistautuen vastaamaan riidanhaluisesti.
-Eikä, sanoin silmieni levitessä. Poika ei suinkaan ollut Eero vaan Ilmari.
-Voi ei, Ilmari anteeks, emmä tienny, että se oli sun takki, sopertelin typertyneenä. Poika katsoi minua epäuskoisena ja puisteli likaantunutta takkiaan. Vihdoin aloin nauraa ja poika katsoi minua yhä enemmän ihmeissään.
-Varma hei, hän aloitti, mutta viittasin häntä olemaan hiljaa.
-Anna anteeksi, oon aikamoinen takinkääntäjä, sanoin ja hekottaen omalle vitsilleni, jota poika ei tuntunut ymmärtävän, käännyin ja nauraen kävelin pois. En olisi uskonut että pystyisin, kaikkien niiden arpien jälkeen, mitä Ilmari oli sydämeeni jättänyt.

Kolmas hoitomerkintä


Viimeinen muokkaaja, Varma pvm Su Loka 09, 2011 10:13 am, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Varma
Ahkera tallilainen
Ahkera tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 71
Join date : 12.07.2011
Paikkakunta : Hiidenkylä

ViestiAihe: Vs: Siepin päiväkirja   Su Loka 09, 2011 9:18 am

Ristikko

Väkersin tässä laiskan sunnuntain edetessä lähinnä omaksi ilokseni Sieppi-aiheisen ristikon. Toki sitä saavat kaikki tehdä, jos halukkaita löytyy. Kuva kannattaa ehkä tulostaa, sillä en tietokoneenkäyttäjänä ole mikään velho, joten kuvaan vastauksia ei saa merkittyä. Vastaukset tuohon ristikkoon laittelen seuraavan hoitomerkinnän yhteydessä.

Ristikossa esiintyvät sanat voivat olla joko vaaka- tai pystysuorassa sekä vinottain. Sanat voivat kulkea joko vasemmalta oikealle tai toisinpäin. Etsittäviä sanoja ovat: KISAT -VOLTTI - PEIKONJOKI - SNIDGET - CONNEMARA - ALECTO - KILTTI - RUUNIVOIKKO - ENERGINEN - KARKURI - ILOPUKKI - SIEPPI - TAMMA - ALLI - URHEILIJA - MAMMA



Neljäs hoitomerkintäkö?

------
Kyllä tämä hoitomerkinnästä käy. (: Muokkasin tuon kuvan linkiksi, koska ei ainakaan itselläni muuten näkynyt.


-----
Kiitoksia, Tinúvel! Ja hyvä jos käy hoitomerkinnästä. (:
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Varma
Ahkera tallilainen
Ahkera tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 71
Join date : 12.07.2011
Paikkakunta : Hiidenkylä

ViestiAihe: Vs: Siepin päiväkirja   Pe Loka 28, 2011 1:03 pm

Jääprinsessa


Vuosi 2011, helmikuu.

Lumi oli kietonut Peikonjoen tiukkaan ja valkeaan vaippaansa. Tarhassa tuuli tuiversi lumisien hevosten ja ponien paksua talvikarvaa, joka laineili kuin ruohikko. Silloin tällöin joku hevosista nosti päätään ja hirnahti, mutta ääni katosi tuulen alle. Valkoinen kimallus oli takertunut hevosten jalkoihin ja jäätynyt kiinni otsaharjoihin, saaden eläimet näyttämän lumikuningattaren ratsuilta. Turpakarvat olivat jäähileiset huuruna kohoavan hengityksen yrittäessä sulattaa niitä. Pörröiset hännät olivat tuulen viuhtomina menneet sotkuun kuin takkuinen, lakoava pelto.

Istuin Eeron sinisessä autovanhuksessa ja yritin epätoivoisilla rukouksillani estää autoa hyytymästä keskelle lumen valtaamaa tietä. Tuulilasinpyyhkijät yrittivät puhdistaa huonoa näkyvyyttä, mutta lunta tuli kertakaikkiaan liikaa. Hiljaa kiroillen ja rattia puristaen Eero yritti ajaa eteenpäin tilalle vievää tietä – ja joka hetki ajattelin auton hyytyvän pian. Vilkaisin poikaa aina silloin tällöin varoen. Ilme kasvoilla oli tiukka. Auto liikkui kuitenkin lupaavasti eteenpäin, kunnes tunsin tömähdyksen, joka jysähti raskaiten palloksi kurkkuuni. Poika vieressäni painoi kaasua, mutta auto hyrisi tukehtuvana paikallaan. Uskaltamatta katsoa Eeroa, kurkkasin ovesta ulos. Nipistävä viima iski ahnaasti poskiini, mikä sai minut läjäyttämään avolavan oven kiinni.
"Se on monttu", kuiskasin hiljaa pakkasen kiristämään tunnelmaan.
"Kuka hemmetin idiootti on kaivanut tien keskelle kuopan", oli ensimmäinen asia, mitä Eero sai sanottua. Poika iski vielä kerran tallan pohjaan ja yritti peruuttaa pois. Auto ei suostunut liikkumaan tuumaakaan, vaan sen eturenkaat sutivat kovettunutta lunta.
"Yritä vielä kerran", sanoin hengitykseni huuruten tuulilasissa. Jalka kytkimellä ja vaihde pakilla poika survaisi kaasua, ja auto liikahti. Hetken voitonriemuinen tunteeni muuttui sekunnissa kirosanaksi – valot sammuivat ja auto pimeni.

Sininen autovanhus hyytyi. Eero istui hetken puristaen rattia ja hengittäen syvään.
"Ei helvetti", poika sanoi vain sitten ja repi turvavyön auki.

//Jatkuu jatkuu. Tällanen pohjustus vaan tulevaan tarinaan. Piti joku muistelo tähän alkuun keksiä. Kyllä ehdottomasti tulee Sieppiä tämäkin tarina käsittelemään – ja saattaa olla, Aleksia, että kirjotan sut mukaan (://

----------

RISTIKON VASTAUS
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aada
Aloittelija
Aloittelija


Viestien lukumäärä : 11
Join date : 29.05.2012

ViestiAihe: Sieppi   La Kesä 02, 2012 11:05 am

Snidget "Sieppi"

Kävelin tyynen rauhallisena kohti bussipysäkkiä. Ajatukseni pyörivät vain yhden asian ympärillä - nimittäin Siepin. Olin saanut Siepin hoitsuksi pari päivää sitten, ja nyt ajattelin mennä hoitamaan sitä. Lysähdin bussin penkille, ja suuntasin katseeni ulos ikkunasta.

Oli kaunis ilma. Lämpötila kohosi reilusti yli kymmenen asteen, eikä tuulesta ollut tietoakaan. Aurinko paistoi ihanasti taivaalta. Mietin, minkähänlainen Sieppi olisi. Olin kuullut, että se olisi hieman haastava, muttei kuitenkaan ihan kauhea. Ajatukseni olivat edelleen Siepin ympärillä. Astuin talliin ja otin Siepin riimun ja riimunnarun sen karsinan oven "naulakosta". Sitten lähdin mielenkiinnolla Siepin tarhalle, jossa näkyikin jo hieman ruunivoikkoa ponia.
Mielenkiintoisen näköinen metsä aukeni tarhan takana. Pujottauduin tarhaan, jossa kaikki kolme hevosta laidunsivat: Sieppi, Taru ja Meri. Katsoin heiniään mussuttavia hevosia hetken, ennen kuin otin Siepin riimuun.
"Tuleppas nyt, tammaseni" sanoin sille, ja se lähti kävelemään energisenä vierelläni.
Tamma veti korviaan hieman taaksepäin, mutta pian se nosti ne takaisin pystyyn. Talutin Siepin karsinaansa, ja tutustuin siihen taputtelemalla ja sivelemällä sen otsaharjaa. Sieppi katsoi minua hämillään, mutta pian se ymmärsi, että haluaisin oikeasti viettää aikaa sen kanssa. Se kun ei ollut tottunut tälläiseen silittelyyn, muuta kuin aika harvoin. Taputin sitä pari kertaa kaulalle, ja sitten kävelin satulahuoneeseen hakemaan Siepin harjapakkia.

Otin hyllyltä Siepin harjapakin. Olin juuri lähdössä kohti Siepin karsinaa, kunnes Aleksia tuli vastaan.
"Moikka, Aada!" Aleksia hihkaisi iloisena.
"Moi vaan sullekin! Olin just lähössä Siepin karsinalle" sanoin.
"Ok, no menepä sitten, ettei se tylsisty." Aleksia sanoi ja asetti Tarun harjapakin hyllylle.
Kun olin taas Siepin karsinalla, astuin sen karsinaan ja aloin harjaamaan sitä. Sieppi seisoi paikallaan ja nautti harjaushetkestä. Harjattuani Siepin, aloin puhdistamaan sen kavioita. Kun nostin sen kavion, se meinasi potkaista, muttei kuitenkaan osunut onnekseni minuun.
Sain Siepin kaviot puhdistettua. Päätin lähteä kotiin, mutta sitä ennen hyvästelin vielä Siepin.
"En tällä kertaa ratsasta, toiste sitten. Heippa nyt" Sanoin ja halasin sitä.

Aada ja Sieppi 1HM (6.6.2012)

(Aika huono ja nopeasti kirjoitettu tarina, toiste pitempi Wink )
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Siepin päiväkirja   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Siepin päiväkirja
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Peikonjoen hevoset :: Hevosten päiväkirjat-
Siirry: