PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Juulin hoitokirja

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Tinúvel
Admin
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 136
Join date : 05.01.2011

ViestiAihe: Juulin hoitokirja   La Loka 29, 2011 7:01 am

For You Kukkis
hannoverinhevonen, tamma
hoitaja

hoitajahistoria
Menchi (29.12.11 - 02.07.12, 0 hoitokertaa)
Viivi (29.10.11 - 23.12.11, 1 hoitokertaa)

Juulin sivut


Viimeinen muokkaaja, Tinúvel pvm Ma Heinä 02, 2012 1:03 am, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/heposett
Viivi
Aloittelija
Aloittelija


Viestien lukumäärä : 12
Join date : 19.09.2011

ViestiAihe: Vs: Juulin hoitokirja   Su Loka 30, 2011 4:43 am

Uusien ihmisten tapaamista ja Juuliin tutustumista

30.10.2011


Katsahdin siirtotallille. Siinä minä seisoin, tallin edessä. Tai, enhän minä voinut sitä viralliseksi talliksi nimittää, kaksi karsinaa jotka avautuivat suoraan ulos ja kolmas ovi jonnekin. Karsinat olivat uuden näköiset, ja koko paikka vaikutti vastikään rakennetulta. Ehkei siellä ollut kaikkia tallin perusvermeitä, mutta kun kerran paikka oli päätallin vieressä, sai talikot ja kottikärryt nopeasti tuotua siirtotallillekin. Hevosten varusteet olivat karsinoiden ovissa olevilla kännettävillä satulatelineillä, mutta esimerkiksi suitsille ei ollut omaa naulaa - ilmeisesti varusteet siis olivat väliaikaisesti karsinoiden luona. Hoitohevoseni asuisi täällä. En oikeastaan ihmetellyt kovin, kun kävelin pari askelta eteenpäin, että hevoset eivät kiinnittäneet tulijaan huomiota. Kuului kavionaskelia, kun hevoset tallasivat purua. Kaksi nimikylttiä. Luin vain lempinimet, sillä hoitohevoseni oikea nimi oli jäänyt minulle vähän hämäräksi. Toisessa karsinassa, nimikyltissä luki, että se karsina oli karsina yksi, luki Lotta. Karsina kakkosessa luki Juuli. No, sehän oli helppoa. Otin vielä reilun harppauksen ja laskin kamppeeni Juulin karsinan eteen. Tamma näytti kamalan korkealta. Satakuusikymmentäseitsemän senttiä. Glunks. Itse olin niinkin pitkä kuin sataviisikymmentäneljä senttiä, ja huvittava näky suurten hevosten rinnalla. Eikä kukaan arvannut minua viisitoistavuotiaaksi pituudeltani, vain ja ainoastaan luonteen ja muiden piirteiden perusteella. Itse asiassa viidesluokkalainen pikkusiskoni oli minua vain kolme ja puoli senttiä lyhyempi.
Avasin Juulin karsinan oven raolleen, mutta kutsuin sitä ensin ovelta. Tamma nosti päätään. Siistiksi nypitty musta harja ja leveä läsi, joka juuri ja juuri ehti olla niin ohut, että kapeni sierainten väliin. Juulilla oli lihaksia, ja se katsahti minua kuin silmäillen pientä ponityttöä. Silti sen uteliasuus heräsi, ja se otti varovaisen askeleen eteen. Ojensin kättäni, jotta Juuli voisi haistella minua. Sitten Juuli otti varman asenteen ja talsi päättäväisenä katsomaan, kuka tämä lyhkäinen ihminen oli.
– Mä olen Viivi, mutisin erittäin selkeästi. Juuli ei tietenkään ymmärtänyt, mitä minä sepitin, mutta nuuhkaisi kuitenkin minua pari kertaa. Mitä selkeimmin havaitsin, että tämä hevonen oli juuri tekemässä jotain tärkeää, ja siksi ihmetteli, mitä minä tein. Juulilla oli päällään punainen loimi, ja sen päähän oli jätetty riimu, valkea riimu. Juuli pärskähti.
– Moi vaan. No, mä olen siis sun uusi hoitajasi, vaikka se tuntuukin varmaan oudolta. Tutustutaanko ihan ensiksi? kysyin. Juulista ei saanut selvää, en minä mikään hevostulkitsija ole vaikka haluaisin, joten silitin sitä ja kävelin rohkeasti karsinaan. En liian sisälle, mutta karsinaan kuitenkin. Juuli ei näyttänyt olevan kovin perillä siitä, että olin viisitoista, vaan tönäisi minua niin että oli lähellä osua karsinan seinään. Hellästi, mutta käskien kuitenkin, minä tiesin sen. Juuli tönäisi toisen kerran, ja heilautti päätään kylkeään kohti.
- Mä en ole sun palvelija, tai periaatteessa olen, mutta toi saa luvan loppua sitten kanssa, tiedät ja muistat sen, sanoin sille napakasti ja kävelin kyljen luo. Sitten seisoin siinä, kunnes Juuli taas huiskautti päätään. Tälläkään kertaa en reagoinut, laitoin käden sen kaulalle. Otin sen pois, kun kuulin karsinan ovelle tulleet askeleet ja näin tummatukkaisen naisen, jonka otsahiuksia värjäsi kirkas, vihreä raita.
- Hei! Sä olet kai se Juulin uusi hoitaja, tai ainakin siitä päätellen, että olet sen luona? nainen kysyi. Hän vaikutti nuorelta, parikymppiseltä ja ihan asialliselta. Nyökkäsin.
- Viivi, astuin pari askelta eteen ja sanoin käsipäivää naiselle. Nainen mutisi jotain epämääräistä ja sanoi sitten vähän selkeämmin:
- No jopas, meillä päin ei käsipäivää sanotakaan usein!
- Jaa… sain itsestäni ulos ja haroin hiuksiani vähän. Sitten rapsutin Juulin otsaa ja tuijotin naista yhä häkeltyneenä. Taisi se sitten tajuta, ettei ollut muistanut kertoa omaa nimeään eikä asemaansa tallissa. En viitsinyt alkaa arvailla, jotten osuisi kipupaikkoihin.
- Mä olen Tinúvel, tallin omistaja. Aika usein tallilla, tai talolla paperitöissä. Juuli on mun toiselta tallilta, kasvatti, Kukkakepistä…
- Ai, kiva kuulla. No, muuten, mikä Juulin koko nimi on kun mä en saanut selkoa puhelimessa…
- For You Kukkis, Tinúvel naurahti.
- Sinulle, Kukkis? Onko se Kukkis joku tyyppi? töllistelin.
- Kukkis on lyhenne Kukkakepistä. Kasvattajaliite… Tinúvel kihelmöi. Nyökkäsin, vaikka poskia kuumotti uhkaavasti. Tinúvel alkoi kertoa tallin käytäntöjä. Siinä sivussa ehdin kysyä, saako loimen ottaa pois, ja irrotin remmejä kuunnellen toisella korvallani. Juuli katseli koko ajan ja vahti puuhiani, joka välistä löysi sen turvan. Huokaisin hiljaa.

Tinúvel lähti piakkoin ohjeistettuaan minua selkeästi. Harjailin Juulia kaikessa rauhassa, ja päätin, että voisin viedä sen tarhaan. Juuli vaikutti hyvin mukavalta. Se oli niin iso, että harjatessani melkein pakahduin päätökseeni, kun näin sen totuudessa. Olisikohan pitänyt hakea vaikka Lantulle, Lanttu oli tallin sivuja selatessani löytynyt melko pieni islanninhevonen. Juulin koosta näki, ettei se välttämättä ollut minulle niin passeli. Kuitenkin voisin yrittää, ja olin ratsastanut ravitallilla yli sataseitsemänkymmentäsenttisillä lämminveriravureilla, eikä se ollut helppoa! Vaikka ratsastukseen ei sisältynyt laukkaa, jotteivat hevoset oppisi laukalle raviradalla, ja sehän ei ollut tarkoitus. Joka tapauksessa olin kuitenkin ratsastanut Juuliakin suuremmilla hevosilla, joten mitäpä suremaan. Päätös kannatti varmaan, koska kuitenkin, kun olin ratsastuksenopettajaltani asiasta kysynyt, oli vastaus kuulunut: vaihtelu kannattaa, ja olet sinä ihan taitava ratsastamaan, kyllä voit hevosilla mennä. Hienoa.
Kuulin kolinaa viereiseltä karsinalta. Kävelin ovelle, harja kädessäni ja kurkkasin ulos. Vaaleahiuksinen, luulisin, että neljätoista viisitoista vuotta vanha tyttö avasi Lotan karsinanoven. Tamma yritti puskea ulos. Lotta oli täysin kimo ja suloinen.
- Moi! huikkasin tytölle.
- Moi! hän vastasi ja pysähtyi hetkeksi liikkeissään.
- Kuka sä olet? tyttö kysyi sitten. Tajusin kyllä, että tämä oli hoitamisen alkuvaihe, piti esitellä itsensä ihan joka ihmiselle.
- Viivi, hoidan Juulia, nyt ekaa kertaa täällä, mumisin.
- Mä hoidan Lottaa, siis juuri tätä heppaa, ja omistan kaksi ponia, Marin ja Bellan. No, mä olen Susanne. Voit sanoa Sussuksi, tyttö kertoi sitten.
- Okei, no, kiva, vastasin. Sitten kiepsahdin Juulin karsinaan ja harjasin sen loppuun. Selkä oli vielä vähän pölyinen. Juuli olisi varmaan halunnut jo mennä. Ilma oli sen verran kolea, että vaihdoin Juulille toisen loimen, ja ravistelin sitä vielä kerran. Loimi, jonka olin ottanut Juulilta pois, oli täynnä heinää ja pölyä, joten sitä ei kelvannut laittaa. Juuli peruutti askeleen, kun toin loimen lähemmäksi. Se pysyi onneksi paikallaan, kun nostin loimea selkään, tiesi, että homma oli vaivalloista. Taittelin loimen auki, kun se oli Juulin selässä, ja suoristin ennen kuin kiinnitin harottavat remmit loppuun. Juuli ei olisi malttanut pysyä paikallaan. Hain riimunnarun ja kytkin sen riimuun. Juuli seurasi kiltisti karsinalle ja siitä ulos.
- Mihin tarhaan Juuli oikein menee? kysyin Sussulta.
- Päätallin taakse. Se tarhaa Lotan kanssa, voin tulla mukaan. Odota hetki, putsaan yhden kavion loppuun vielä ja sitten… Sussu mutisi. Tyttö piti kädessään riimunnarua, kun putsasi kavion ja nousi ylös. Sussu otti lähempää riimua kiinni ja työnsi karsinan oven jalallaan auki.
Talutimme hevoset tarhalle jutellen niitä ja näitä. En keskittynyt loistavimmin, yritin painaa kallooni kaikkien rakennusten järjestykset. Sussu avasi tarhan portin, ja minä kävelin keskelle sitä. Tarha oli iso, ja kattoi kahdelle hevoselle reilut olot. Ainakaan ei tulisi ahtaaksi, voisihan tarhaan kolmannenkin laittaa. Otin riimun varmuudeksi pois.

Kävelin tarhasta ulos. Minulla ei ollut mukana ratsastuskamppeitakaan, ensin täytyi arvioida, sopiko Juuli oikeasti minulle. Ensi kerralla täytyi ottaa ne mukaan. Ensi kerta tosiaan tulisi, Juuli oli mukava hevonen. Sussu huikkasi hoitavansa loput, ja minä päätin käväistä kysymässä Tinúvelilta tarkemmin ratsastuksesta. Kuitenkin kuvasin ensin pari kertaa Juulia, vaikkei puhelimeni kamera häävi ollutkaan.

Viivi & Juuli ensimmäinen hoitomerkintä
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Juulin hoitokirja
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Peikonjoen hevoset :: Hevosten päiväkirjat-
Siirry: